Uupumuksen ja kipujen tapaisille oireille ei aina löydy selitystä — mitä toiminnallinen häiriö oikeastaan tarkoittaa?

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2025. Sen voi myös kuunnella Tiedettä rakkaudella -kanavallamme tai .

Jatkuvaa uupumusta, päänsärkyä, lihas- ja nivelkipuja, ruoansulatusvaivoja, hengenahdistusta — jopa kuukausien ajan. Selitystä on haettu eri tutkimuksilla verikokeista magneettikuviin. Tulos on aina sama: mitään poikkeavaa ei löydy. Lääkäreiden kiinnostus lopahtaa, ja potilaasta tuntuu, ettei hänen sairauttaan oteta vakavasti.

Toiminnalliset oireet ovat hyvin yleisiä. Psykologian tutkija kertoo, että väestöstä jopa 80–90 prosentilla on kehollisia oireita viikoittain. Esimerkiksi stressiin tai jännitykseen liittyvä päänsärky ja vatsakivut ovat useimmille meistä tuttuja.

— Keho on koko ajan vuorovaikutuksessa arkitilanteemme kanssa, Selinheimo kuvaa.

Kun oireet pitkittyvät ja vaikuttavat ihmisen toimintakykyyn, kyse on jo toiminnallisesta häiriöstä. Häiriöt ovat harvinaisempia kuin lievempi oireilu: esimerkiksi kipuoireyhtymä fibromyalgiaa sairastaa noin neljä prosenttia väestöstä.

Kallis kierre, katkonainen hoitopolku

Suomen ensimmäinen perustettiin Helsingin yliopistolliseen sairaalaan vuonna 2019. Potilaiden oirekirjo on laaja. Dosentti kertoo, että potilailla on keskimäärin 20 erilaista toiminnallista oiretta ruoansulatusongelmista unihäiriöihin ja uupumuksesta mielialaoireisiin.

Toiminnallisista häiriöistä aiheutuu paljon inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Tuloksettomat tutkimukset ja ovelta toiselle pompottaminen kuormittavat ja voivat pahentaa oireita entisestään. Hintalappu moninkertaistuu tutkimuskierteessä.

Kalliiden ja katkonaisten hoitopolkujen taustalla voivat vaikuttaa myös terveydenhuollon asenteet. Lääkärit eivät aina osaa suhtautua potilaaseen, jonka oireille ei löydy selitystä testituloksista. Toisaalta kyse ei ole myöskään psykiatreille tutuista mielenterveyden häiriöistä. Terveydenhuollon kiireisessä arjessa tapaus on helpointa ohjata seuraavalle ovelle.

Elimistö hälytystilassa

Tutkijat ryhmittelevät toiminnallisten häiriöiden taustatekijät altistaviin, laukaiseviin ja ylläpitäviin. Ihmiset havainnoivat ja tulkitsevat kehonsa viestejä eri tavoin. Joidenkin mieli ja keskushermosto ovat herkempiä reagoimaan kuormitustekijöihin kehollisilla oireilla.

Kyse on osin geeneistä. Liiran mukaan vaikkapa fibromyalgia periytyy usein äidiltä tyttärelle. Toisaalta oireilulle voivat altistaa varhaisista kokemuksista opitut ajatusmallit sekä elämän kuormitustekijät.

Kun alttius on olemassa, oireilun voi laukaista äkillinen elämänmuutos, kuten työttömyys, ero tai vakava sairaus.

— Elämässä tulee haastava hetki, eivätkä omat keinot enää riitä, Selinheimo kiteyttää.

Äärirajoille joutunut elimistö menee hälytystilaan. Oireet puskevat pintaan ja toimintakyky järkkyy. Lauennutta oireilua voi vaikean elämäntilanteen lisäksi pitää yllä epäsäännöllinen vuorokausirytmi. Myös tulokseton tutkimuskierre vaikuttaa oireiluun.

Moni kehittää oireiden hallintaan selviytymiskeinoja, jotka lopulta vain pahentavat tilannetta. Esimerkiksi kivuista kärsivä voi alkaa vältellä kaikenlaista liikkumista.

Toiminnalliset häiriöt eivät siis synny irrallaan lääketieteen todellisuudesta. Taustalla vaikuttavat biologia, psykologia ja ihmisen elämäntilanne kuten muussakin oireilussa. Vaikkei häiriölle löydy yksiselitteistä syytä testeistä, itse oireet ja niiden seuraukset ovat täyttä totta.

Hoitona avoimuus

Kuinka tällaista vyyhtiä tulisi hoitaa? Ylilääkäri kertoo, että tärkeintä on jo hoidon alkuvaiheessa selittää toiminnallisten oireiden luonne potilaalle.

— Tehokkain hoito on se, että saadaan kuvattua potilaalle, mistä oireissa on kyse.

Onnistuminen vaatii hyvää vuorovaikutusta: lääkäri ymmärtää oireiden olevan todellisia ja potilas huomaa, että hänet otetaan vakavasti.

Keholliset kokemukset perustuvat kahdenlaisiin signaaleihin: aivot saavat aistitietoa kehon eri puolilta ja toisaalta aivoissa muodostuvat ennakko-oletukset ohjaavat havainnointia. Jos hoito onnistuu muuttamaan ihmisen tapaa selittää aistihavaintojaan, kokemuksesta tulee vähemmän uhkaava eikä toimintakyky heikkene entiseen tapaan.

Helena Liira kuvaa hoitoprosessia neuvotteluksi. Potilaan oireille tarjotaan selitystä, joka avaa mahdollisuuden toipumiseen. Välillä ihmiset ovat vakuuttuneita siitä, että heidän oireensa selittyvät täysin biologialla. Joskus toivo parantumisesta haihtuu.

Suomesta löytyy jo useita toiminnallisten häiriöiden poliklinikoita. Osaamista aiheesta tulisi saada lisää myös terveyskeskuksiin ja työterveyshuoltoon, Liira toteaa.

Ongelmana parantumattoman identiteetti

Pitkittyneistä oireista kärsivät puolustavat potilasjärjestöissä oikeuttaan hoitoon. Vataja näkee toiminnassa paljon hyvää: potilasjärjestöt nostavat esille ongelmia ja vaikuttavat tapaan, jolla hoitosuosituksia laaditaan. Vertaistuki on monille todella tärkeää.

Toisaalta vertaisryhmissä voivat levitä selitysmallit, joissa korostetaan oireiden pysyvyyttä. Kun lääkäri tarjoaa hoidoksi ajatusmalleihin ja elämätapoihin keskittyvää psykososiaalista kuntoutusta, syntyy kitkaa. Potilas saattaa kokea, että hänen oireitaan vähätellään.

Pahimmillaan kokemus parantumattomista oireista muodostuu osaksi vertaisryhmän jäsenten identiteettiä.

— Jos sairaus kaappaa sen, miten näet itsesi, on syytä pysähtyä miettimään: mitä muuta minä olen? Olemme kaikki enemmän kuin oireemme, Selinheimo sanoo.