Tutkimus selvitti tekijät, jotka muuntavat normaalin solun maksasyöpäsoluiksi

Tutkimuksen tulokset lisäväät ymmärrystä syöpätautien varhaisista kehitysvaiheista ja auttavat kehittämään hoitoja, joilla voidaan vaikuttaa kasvaimia aiheuttaviin mekanismeihin.

Tuoreessa tutkimuksessa Helsingin yliopiston tutkijat onnistuivat ensi kertaa osoittamaan, että ihmisen normaalit fibroblastit eli sidekudossolut voidaan muuntaa syöpäsoluiksi käyttämällä yksinomaan syöpäpotilaiden kudoksissa yleisesti löytyviä geenimuunnoksia. Aiemmissa tutkimuksissa vastaavia muutoksia on saatu aikaan vain käyttämällä voimakkaita viruksista löytyviä syöpägeenejä, jotka ovat harvoin yhteydessä ihmisen syöpiin.

Moniin syöpiin ei ole toistaiseksi löydetty täsmällisiä diagnostisia merkkiaineita eikä tehokkaita kohdennettuja hoitoja. Siksi ymmärrys siitä, miten normaali solu muuttuu syöpäsoluksi, on ratkaisevan tärkeää uusien diagnosointi- ja hoitomenetelmien kehittämiseksi.

Uusi analyysimenetelmä avaa mahdollisuuksia lisätutkimukselle

Professori Jussi Taipaleen tutkimusryhmä, joka toimii osana Suomen Akatemian kasvaingenetiikan tutkimuksen huippuyksikköä, on kehittänyt uudenlaisen solujen muuntumisen analysointimenetelmän, jolla voidaan tutkia ihmisessä syöpää aiheuttavia geenimuunnoksia solutasolla.

Tutkimalla järjestelmällisesti erilaisia aiemmin ihmisen maksakasvaimissa havaittuja muunnoksia tutkijat löysivät joukon tekijöitä, jotka voivat muuntaa tavallisia soluja maksasyöpäsoluiksi.

– Keskityimme maksasyöpään, mutta vastaavaa lähestymistapaa voi soveltaa muihinkin ihmisen syöpiin. Näin ollen tämä tutkimus voi lisätä tuntuvasti ymmärrystä kasvainten syntyyn johtavista mekanismeista, Taipale toteaa.

Uuden menetelmän avulla tutkijat havaitsivat myös, että solutyyppi sekä solun eriytymisvaihe vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten solu reagoi syöpäkasvaimia aiheuttaviin muunnoksiin. Tutkimustulokset tarjoavat selityksen sille, miksi tietyt geenimuunnokset aiheuttava syöpää joissakin kudoksissa, mutta eivät kaikissa.

Tutkimus julkaistiin vastikään Oncogene-tiedelehdessä.

– Kyseessä on täysin uudentyyppinen tutkimus, jossa kuvataan systemaattinen tapa tutkia ihmisissä syöpää aiheuttavia molekyylitason tekijöitä, artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, akatemiatutkija Biswajyoti Sahu kertoo.

Tämän uuden tutkimusmenetelmän innovatiivisuus perustuu siihen, että se hyödyntää syövän tutkimisessa solujen transdifferentaatiota eli solutyyppien muuntamista. Menetelmässä ihmisen sidekudossolut muunnetaan eri solutyypeiksi, esimerkiksi maksasoluiksi, tiettyjen transkriptiotekijöiden eli DNA:n kopioitumista säätelevien tekijöiden avulla. Sitten soluja altistetaan onkogeenisille eli kasvaimia aiheuttaville tekijöille tämän muuntumisprosessin aikana.

– Aiemmissa syöpäkasvainten genomin sekvensointitutkimuksissa on kuvattu ihmisen erilaisiin kasvaimiin liittyviä muunnoksia yli 250 geenissä, joten uusia menetelmiä todella tarvitaan selvittämään niiden vaikutusta kasvainten syntyyn, Sahu huomauttaa lopuksi.

Alkuperäinen artikkeli: Biswajyoti Sahu, Päivi Pihlajamaa, Kaiyang Zhang, Kimmo Palin, Saija Ahonen, Alejandra Cervera, Ari Ristimäki, Lauri A. Aaltonen, Sampsa Hautaniemi, Jussi Taipale. Human cell transformation by combined lineage conversion and oncogene expression. Oncogene (2021). DOI: 10.1038/s41388-021-01940-0