Vuosittain noin 700 suomalaisella diagnosoidaan diffuusi suurisoluinen B-solulymfooma. Se on yleisin immuunijärjestelmän soluista alkunsa saavista syövistä. Nykyhoidoin suuri osa potilaista voidaan parantaa, mutta kolmasosalla potilaista tauti etenee ja ennuste on huono. Yksi hoidon haasteista on se, että kyseessä on monimuotoinen tauti, jonka alatyyppien ominaisuuksia pystytään toistaiseksi huomioimaan hoitosuunnitelmissa vain rajoitetusti.
Immunologisten hoitojen avulla on saavutettu hyviä tuloksia kiinteissä syöpäkasvaimissa ja Hodgkinin lymfoomassa. Näiden avulla elimistön oma puolustusjärjestelmä aktivoidaan hyökkäämään syöpäsoluja vastaan. Diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman kohdalla immuuniaktivaation vapauttajien eli tarkistuspisteen estäjien teho on kuitenkin toistaiseksi ollut vaatimaton. Tämä johtuu pääasiassa siitä, ettei immuuni- ja lymfoomasolujen keskinäisen vuorovaikutuksen mekanismeja ole tunnettu. Tarkemman ymmärryksen avulla immunoterapioiden käyttöä voitaisiin kohdentaa potilaille täsmällisemmin.
Uutta tietoa syövän mikroympäristön immuunisolujen monimuotoisuudesta
Syövän kehittymiseen vaikuttavat paitsi syöpäsoluissa tapahtuvat geenimutaatiot, myös solujen mikroympäristö, joka koostuu verisuonista, solunulkoisesta väliaineesta ja immuunisoluista, kuten T-lymfosyyteistä ja makrofageista.
Nyt Helsingin yliopiston ja HUSin Syöpäkeskuksen tutkijat ovat selvittäneet näiden immuunisolujen monimuotoista koostumusta sekä mikroympäristössä tapahtuvaa vuorovaikutusta diffuusissa suurisoluisessa B-solulymfoomassa. Tulokset julkaistiin tuoreessa Clinical Cancer Research -lehdessä.
Hyödyntämällä uusia kuvantamistekniikoita, geeniekspressioprofilointia ja kehittyneitä data-analyysejä, tutkijat kartoittivat lymfoomakudoksen T-soluja ja makrofageja sekä niiden välisiä vuorovaikutussuhteita 178 lymfoomanäytteessä yksisolutasolla. Tulokset suhteutettiin diagnoosivaiheen kliinisiin tietoihin ja hoitotuloksiin. Tulokset validoitiin kahdessa ulkoisessa kohortissa, joihin kuului yhteensä 633 potilasta.
Immuunisolujen vuorovaikutus hoidon kannalta merkityksellistä
Tutkijat havaitsivat, että diffuusi suurisoluinen B-solulymfooma voidaan jakaa immuunisolujen määrän perusteella tulehtuneeseen ja ei-tulehtuneseen alatyyppiin. Niille on ominaista korkea ja matala T-lymfosyyttimäärä. Potilailla, joiden lymfoomakudoksessa oli paljon T-lymfosyyttejä mutta vähän makrofageja, oli hyvä elinajan ennuste. Jos makrofagit kuitenkin ilmensivät immuunivastetta hiljentäviä tarkistuspistemolekyylejä, tulehtunut alatyyppi johti huonompaan hoitotulokseen.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että tietyt immuunivastetta hiljentävät molekyylit ilmentyvät makrofageissa erityisesti silloin kun ne ovat vuorovaikutuksessa T-solujen kanssa. Tämä viittaa siihen, että tarkistuspistemolekyyleillä on keskeinen rooli makrofagien ja T-solujen välisessä vuorovaikutuksessa.
Tulokset laajentavat aiempia tutkimuksia, joissa on keskitytty lähinnä lymfooman mikroympäristön luonnehtimiseen geeniekspression perusteella. Havainnot osoittavat, että immuunisolujen välinen vuorovaikutus lymfoomakudoksessa on kliinisesti merkityksellistä.
Tuloksissa korostuu erityisesti tarkistuspistemolekyylejä ilmentävien makrofagien negatiivinen vaikutus T-solujen kasvaimen vastaiseen aktiivisuuteen. Tulokset viittaavat myös siihen, että tarkistuspisteen estäjien tehoa olisi tutkittava kliinisissä tutkimuksissa potilailla, joilla on tulehtunut diffuusin suurisoluisen B-solulymfooman alatyyppi ja runsaasti tarkistuspistemolekyylejä ilmentäviä makrofageja.
Alkuperäinen julkaisu: Matias Autio, Suvi-Katri Leivonen, Oscar Brück, Marja-Liisa Karjalainen-Lindsberg, Teijo Pellinen ja Sirpa Leppä. Clinical impact of immune cells and their spatial interactions in diffuse large B-cell lymphoma microenvironment. DOI: 10.1158/1078-0432.CCR-21-3140
Tutkimusta rahoittivat pääasiassa Helsingin yliopisto, Helsingin yliopistollinen sairaala, Suomen Akatemia, iCAN Digitaalisen yksilöllisen syöpälääketieteen lippulaiva, Sigrid Juséliuksen säätiö ja Suomen Syöpäjärjestöt.