Superlahjakkuus Visa Sippola hylkäsi neurokirurgin, lentäjän ja pianistin urat — nyt nuori yrittäjä uudistaa kirurgin työkaluja

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2022. 

28-vuotias lääketieteen kandidaatti Visa Sippola kertoo, että teknologia on aina innostanut häntä. Seuraavaksi hän tahtoo muuttaa nykyisen tapamme tehdä kirurgiaa.

— Isäni on laivainsinööri ja äitini arkkitehti, joten aika teknistä perheen perintöä minulla on, Sippola kertoo.

Pikkulapsena hänen mielipuuhaansa oli legorobottien rakentelu. Ala-asteen loppupuolella hän kiinnostui myös ilmailusta ja alkoi rakentaa kauko-ohjattavia lennokkeja.

— Homma kypsyi niin, että lukion alussa lensin purjelentolupakirjan ja lukion lopussa ultrakevyen koneen lentolupakirjan. Armeijan suoritin ilmavoimissa lentäjänä ja lensin sen jälkeen yleisilmailulupakirjan.

Hornetilla varusmiespilotit eivät pääse lentämään, mutta Hawk-harjoitushävittäjällä Sippola koki yli seitsemän G-voiman kiihtyvyyden kropassaan. Kokemusta hän kuvailee kirjaimellisesti musertavaksi.

— Seitsemän G:tä alkaa painaa melko kunnolla lysyyn siellä ohjaamossa. Se on valtava fyysinen rasitus, jonka jostain syystä silti haluaisi aina kokea uudestaan.

Piano ja tunteet

Ammattilentäjän ura oli siis käsien ulottuvilla. Lentäminen sai kuitenkin jäädä harrastukseksi kuten toinenkin lapsuuden intohimo, pianonsoitto.

Soittaminen alkoi viisivuotiaana. Sippolan äiti antoi harrastemielessä pianotunteja naapurin lapsille. Sitä seurattuaan Visa tahtoi itsekin alkaa soittaa.

— Pääsin myös pianokonserttiin. Sitä seuratessani viehätyin soittajan virtuoosisuudesta ja etenkin mahdollisuudesta itsekin pianistina päästä esiintymään.

Musiikkiopistossa Sippola varmisti opettajaltaan heti kättelyssä, että pääseehän hän nyt saman tien konsertoimaan.

— Pettymys oli suuri kun selvisi, että muutama pianotunti täytyy sitä ennen ottaa.

Harmistaan toivuttuaan Sippola otti ne muutamat pianotunnit. Sittemmin hän sai tunnustuksia useissa kansainvälisissä kilpailuissa. Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 2012 hänet palkittiin parhaasta suomalaisen teoksen — Einojuhani Rautavaaran Narcissuksen — tulkinnasta. Sippola olisi päässyt myös Sibelius-Akatemiaan solistiselle pianolinjalle.

— Nautin nuorena muusikkona etenkin esiintymisen tuottamasta jännityksestä. Tykkään edelleen esimerkiksi esitelmien pitämisestä yleisölle.

Musiikin parasta antia on ollut se, kun on huomannut ymmärtävänsä syvemmin jotakin teosta, Sippola miettii.

— Aivan varmasti tunnepuolella musiikki on tällä tavalla kehittänyt minua ihmisenä.

Kuka hullu haluaisi lääkäriksi?

Yläasteella Sippola näki Helsingin suomalaisen yhteiskoulun seinällä lukiolaisille tarkoitetun Hae lääkikseen –valmennuskurssimainoksen. Hän muistaa ihmetelleensä, kuka hullu sinne hakisi ja minkä vuoksi. Mieli muuttui, kun hän pääsi työelämään tutustumisjaksolle sairaalaan tutkimusapulaiseksi.

— Sairaala teki todella vahvan vaikutuksen. HUS on oma maailmansa: kaikki ne rakennukset ja käytävät ja ihmisillä tärkeitä tehtäviä, hoitamista ja parantamista. Ilmapiiri todella kolahti, ja sitten halusinkin vain lääkäriksi.

TET-jaksonsa jälkeen kahtena seuraavana kesänä Sippola pääsi kesätöihin tutkimusapulaiseksi kahden muun sairaalan tutkimusryhmään.

— Olin jo valmiiksi erittäin kiinnostunut neurokirurgiasta, mutta Ressun lukiossa pääsimme vielä ekskursiolle HUSin neurokirurgian klinikalle. Se oli viimeinen niitti uravalinnalle, kun pääsin näkemään ammattilaisia niin läheltä.

Alkoi kiihkeä numeroiden korottaminen ylioppilastodistusta varten. Yleinen opiskelukiinnostus oli ehtinyt lukiossa kärsiä sosiaalisen elämän ja aikaa vievien harrastusten vuoksi. Urakka oli kova, mutta Sippola luki itsensä lääketieteelliseen ensi yrittämällä.

Stressaavat paikat viehättävät

Sippola puhuu rauhallisesti, kuuntelee ja käyttäytyy ystävällisesti. Hänestä ei saa kuvaa kyynärpäät ojossa muiden ohi rynnivästä suorittajasta, mutta lienee monen toimen miehessä kilpailuviettiäkin? Sippola nyökkää.

— Koen kilpailullisuuteni näkyvän siinä, miten nautin tilanteista, joissa minun täytyy panna parastani.

Kilpailuvietti auttaa erilaisten tavoitteiden saavuttamisessa, Sippola arvioi. Hän hakeutuu mielellään stressaaviin tilanteisiin.

— Sekin on varmasti auttanut eteenpäin. Korkean stressin tilanteisiin lasken lentämisen, esittävän säveltaiteen ja myös nykyisen työni start up -yrittäjänä.

Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Sippola ehti opiskella kolme vuotta ja muistelee tuota aikaa erittäin lämpimästi. Lääkiksen ilmapiiriä hän kehuu mahtavaksi ja opetuksen laatua erittäin korkeatasoiseksi.

Viikonloput aneurysmien parissa

Päästyään lääketieteelliseen Sippola ei hukannut aikaa vaan soitti seuraavana päivänä neurokirurgian professori Juha Hernesniemelle ja pyysi päästä tutkimusryhmään. Hernesniemi otti Sippolan siipiensä suojiin. Perustutkinto-opintojensa lisäksi Sippola työskenteli tutkimusassistenttina intrakraniaalisten aneurysmien eli kallonsisäisten valtimon pullistumien tutkimusryhmässä illat, viikonloput ja lomat.

— Tutkimusryhmä selvitti eri tyyppisten aneurysmien syntymekanismeja, kehittymistä, diagnosointia ja mahdollisia hoitoja, Sippola kertoo.

Sippola käsitteli laboratoriossa näytteitä, analysoi dataa ja teki töitä tilastojen parissa. Leikkaussalityöskentelyä seurattuaan hän alkoi vähitellen pohtia asiaa, joka vei hänet tämänhetkiseen ammattiinsa: lääketeknologian kehittäjäksi.

Tarvitaan parempi pora!

Tutkimusryhmässä Sippola seurasi pään, niskan ja selän alueen kirurgista poraamista. Se on vaativaa työtä: poraamisen aikana syntyvät pehmytkudosvauriot saattavat aiheuttaa potilaille hengenvaarallisia komplikaatioita.

Vähintäänkin vauriot pidentävät toipumisjaksoja sairaalassa, Sippola sanoo.

— Kävi selväksi, että nykyisillä porilla parhaillakin kirurgeilla oli haasteita työssään. He joutuvat käyttämään instrumentteja lähellä ihmisten herkimpiä rakenteita kuten keskushermostoa, aivoja, selkäydintä, hermoja ja tärkeitä verisuonia.

Voisiko porista saada jollakin teknisellä ratkaisulla turvallisempia? Olisiko mahdollista kehittää pora, joka ei vaurioittaisi pehmeitä kudoksia, mutta leikkaisi kovaa luuta?

Tällaisia ajatuksia Sippola pyöritteli. Kun ratkaisuideoita alkoi hahmottua, hän pallotteli niitä Juha Hernesniemen kanssa.

— Juha innostui ja totesi, että jos maailmaan saataisiin turvallisempi pora, se olisi läpimurto kirurgialle. Komplikaatiot vähenisivät ja toipumisajat lyhenisivät.

Parempi työväline tarkoittaisi inhimillisen kärsimyksen vähenemistä ja globaalilla mittakaavalla miljardien eurojen säästöjä toipumisajoissa.

Toimitusjohtaja Sippolan nuori tiimi

Hernesniemen avulla Sippola otti yhteyttä Aalto-yliopistoon, ja pian uudenlaista poraa kehittävän Surgify-yrityksen ydintiimi oli muodostettu. Sippolasta tuli vuonna 2017 perustetun firman toimitusjohtaja.

Perustajajäseniksi saatiin kliinisen lääketieteen, insinööritieteiden, kaupallisen puolen ja lääketeknologian regulaatioiden osaajia, joista kaikki paitsi yksi oli Sippolan tavoin vasta alojensa perustutkinto-opiskelijoita.

Yrittäjänä Sippola kokee olevansa omassa elementissään. Päämäärä on selkeä ja energiansa voi käyttää sen tavoittamiseen.

— Missään aikaisemmassa elämänvaiheessani ei käynyt mielessä, että minusta tulisi yrittäjä, mutta olen tästä käänteestä onnellinen.

Asiakastapaamiset, rahoituskuvioiden neuvottelu, markkinointi, lupahakemukset ja muu tykkänään uusi — mikään ei ole ollut pakkopullaa, Sippola vakuuttaa.

— Saan kehittää kirurgista teknologiaa hyvässä porukassa ja kokea jännitystä start up -yrityksen eteenpäin viemisessä. Nautin joka hetkestä.

Eikö mieli tee koskaan takaisin koulunpenkille? Neurokirurgin ura oli kuitenkin jo lähellä.

— Sekään ei tuntuisi huonolta skenaariolta, mutta niin syvällä tässä start up –maailmassa ollaan, että kyllä kouluun palaaminen on tällä hetkellä hieman kaukainen ajatus, Sippola sanoo.

— Teknologian kehittämisessä on sekin hyvä puoli, että onnistuessamme saatamme pystyä auttamaan hyvin isoa määrää ihmisiä paitsi omana elinaikanamme vielä kauan sen jälkeenkin.

Yli kaksisataa prototyyppiä — ja sitten leikkaussaliin

Otaniemen tiloissaan Surgify alkoi kehittää uudenlaisen poran ensimmäistä prototyyppiä ja sitten seuraavaa. Ja sitä seuraavaa. Yli kahdensadan prototyypin ja perusteellisten laboratoriotestien jälkeen terää päästiin loppuvuodesta 2021 ensi kertaa käyttämään potilastyössä HUSissa.

Poran idea on yksinkertainen: leikkaavan terän ympärillä on suojamekanismi, joka väistyy vasta, kun poraa painetaan riittävän kovaa eli luuta vasten. Siksi pyörivä terä ei tuhoa pehmytkudoksia niihin osuessaan.

— Poran konsepti on hyvin simppeli, mutta sen tekninen toteuttaminen olikin sitten haaste.

Testit ovat menneet hyvin ja kirurgien palaute on ollut innostunutta, Sippola iloitsee.

— Teknologia toimii kuten sen pitääkin. Se vähentää pehmytkudosvaurioita eikä sen käyttö vaadi kirurgeilta uuden opettelua.

Iskeekö ideavaras?

Seuraavaksi yritys ryhtyy markkinoimaan poraa ensin Suomessa ja pian myös maailmalla. Keksintö on nyt patentoitu. Kangasteliko ajatuksissa, että joku tulee ja varastaa näppärän idean?

— Teknologia- ja kehityspuolella yrittäjät ja tutkijat usein jännittävät idean varastamista. Kokemukseni silti on se, että varastamista ehdottomasti suurempi riski on se, että idea ei kiinnosta muita tarpeeksi.

Tutkimusmaailmasta kumpuavista ideoista pitäisi uskaltaa keskustella nykyistä rohkeammin ja avoimemmin muiden kanssa, Visa Sippola sanoo.

— Silloin useampi hyvä keksintö pääsisi ehkä lentoon tutkijan- ja keksijänkammioista.

Varastamispelkoja voisi liennyttää sekin, että teknologia-alalla ensimmäinen idea harvoin osoittautuu toteutuskelpoiseksi. Tie on pitkä ja vaatii sinnikkyyttä.

— Mekin olemme matkamme varrella joutuneet hylkäämään monet tekniset toteutusideat, joten niiden varastaminen ei olisi ketään paljoa hyödyttänyt.

Meditointi rauhoittaa ja hioo särmiä

Tällä hetkellä Sippola tiimeineen tekee hurjia työtunteja aamusta iltamyöhään. Viikonloput Sippola kuitenkin rauhoittaa aikatauluttomalle olemiselle ja sosiaaliselle elämälle tyttöystävän, sisarusten ja kavereiden kanssa.

— Arkisin rentoudun iltapäivisin meditoimalla ja illalla ruokaa laittaessani. Olen harrastanut meditointia aktiivisesti neljä vuotta, ja moni läheinen on sanonut, että se on tehnyt persoonalleni hyvää.

Ehkä meditointi on hionut luonteen särmikkäimpiä kulmia, Sippola tuumii ja hymyilee.

— Olen aika suorapuheinen ihminen ja tuon esiin mielipiteeni asioista, joihin olen tai en ole tyytyväinen tai joita pitäisi muuttaa tai parantaa. Varmastikin meditointi on muokannut minua tässä suhteessa aiempaa paremmaksi kuuntelijaksi.

Objektiivinen ja rauhallinen suhtautuminen auttaa johtajaa työssään. Empatiakin on tärkeää.

— Johtamistyötä ja elämää yleensä helpottaa valtavasti se, mitä paremmin pystyy asettumaan toisen saappaisiin ja kuuntelemaan toista. Sitten voidaan yhdessä alkaa etsiä ongelmaan ratkaisua.

Robottikirurgia ei tarvitse pelätä

Entistä turvallisemman kirurgisen poran tuominen maailman leikkaussaleihin on hieno tavoite. Se ei kuitenkaan ole Surgifyn lopullinen päämäärä. Tulevaisuudessa yrittäjät haluavat saada robotit skalpellien varteen.

— Kehitämme paraikaa ohjelmistoa, jolla terä saadaan digitaalisesti tunnistamaan eri kudoksia nykyisen suojausmekanismin lisäksi. Se olisi iso askel kohti kirurgian robotiikkaa ja täysautomatisointia.

Ihmisistä voi tuntua hieman arveluttavalta jättää päänsä avaaminen robotille. Sippola vakuuttaa ettei huolta ole — päinvastoin.

— Turvateknologialla varustettu robotti tekee tarkkaa ja täsmällistä jälkeä ilman inhimillisiä virheitä. Robotin käsi ei tärise.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.