– Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että surusta tulisi päästä yli mahdollisimman nopeasti. Eroon pyristelyn sijaan surua kannattaisi vaalia, sillä murhe on ihmiselämässä erityisen merkityksellistä, sanoo uskontotieteilijä Mari Pulkkinen.
Mari Pulkkinen tarkasteli väitöstutkimuksessaan 2000-luvun alkua elävien suomalaisten kokemuksia läheistensä menettämisestä. Tutkimusaineisto koostui surevilta mediailmoituksin kerätyistä kirjeistä.
Menetys on kokemus – ei surutyötä
Tutkimuksessa surua tarkastellaan psykologista tunnereaktiota laajempana ilmiönä. Mari Pulkkinen luo menetyskokemusta kuvaavan mallin, jossa suru saa ilmauksia tunteiden ja tajunnan, tekojen ja toiminnan sekä sanojen ja kielellisten ilmausten ulottuvuuksilla. Surua tai surevia ei voida ymmärtää, ellei kokemusta peilata kokijansa ainutkertaiseen elämänkulkuun ja kokemusta ympäröivään kulttuuris-yhteiskunnalliseen tapahtumapaikkaan.
– Surun synonyymina usein käytetty surutyö-termi ja ajatus surusta dynaamisena prosessina eivät riitä kuvaamaan kokemuksen kokonaisuutta, Pulkkinen painottaa.
– Menetyksessä on kyse myös muusta kuin mielen ponnistuksesta ja tunteiden työstämisestä. Suru antaa merkityksen tulevan lisäksi menneelle. Yksiselitteisen etenevää on ainoastaan elämänkulku, johon menetys sijoittuu.
Tutkimuksen mukaan psykologisoitunut surukäsitys vaikeuttaa surun ja surevien ymmärtämistä. Ajattelutapa ei huomioi ihmisen kokonaisvaltaisuutta eikä vastaa surevien omia kokemuksia.
Osanotto koetaan puutteelliseksi
Suomalaista surua voidaan kuvata tunnetasolla salatuksi, toiminnallisessa mielessä suoritetuksi ja kielellisten ilmausten osalta sanattomaksi. Sekä elämäntilanne että kokemusta kahlitseva kuolemankulttuuri raskauttavat surevien arkea. Surevat eivät ole vain menetyskokemuksen passiivisia vastaanottajia vaan mielekkyyttä tavoittelevia, aktiivisia toimijoita. Kipeää tekeviä ovat tilanteet, joissa ulkopuoliset eivät ymmärrä surevien intressejä.
– Kanssaihmisten kykyä kohdata sureva kuvataan kirjaimellisesti pakkasen puolella olevaksi, Pulkkinen sanoo. – Usein surevat toivovat osakseen erilaista osanottoa ja myötätuntoa kuin ovat saaneet.