Dekaani Risto Renkonen on Meilahden kampuksen kasvatti; hän aloitti opiskelun Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 1979. Tehtävät ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta aina ne ovat kuitenkin liittyneet tutkimukseen ja opettamiseen.
— Tutkimustyön lisäksi pidän opettamisesta ja olen aina osallistunut paljon myös perusopetukseen. Haluaisin dekaaninakin säilyttää edes jonkinlaisen tuntuman sekä tutkimukseen että opetukseen, kunhan vain keksisin, miten se on mahdollista järjestää.
Renkonen valittiin tiedekunnan tutkimusdekaaniksi keväällä 2009, kun tutkimusdekaani Tomi Mäkelä siirtyi kesken kauden Viikkiin Biotekniikan instituutin johtajaksi. Renkonen oli innostunut tutkimusdekaanin työstä ja oli varautunut jatkamaan siinä pitempäänkin. Toisin kuitenkin kävi; Kimmo Kontulanvalinta yliopiston vararehtoriksi johti siihen, että Renkonen havaitsi päätyneensä dekaaniksi vuoden 2010 alusta alkaen.
— Oli sinänsä hyvin houkutteleva vaihe ottaa dekaanin tehtävät vastaan – monet asiat ovat nyt muuttumassa, ja mielestäni on tärkeää olla mukana vaikuttamassa tässä murroksessa. Mutta on tämä myös hyvin haasteellinen tehtävä.
Koko yliopiston ja samalla myös lääketieteellisen tiedekunnan toiminta lepää kolmella toimialalla, opetus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus, Renkonen toteaa.
—Näistä jokainen on tärkeä, ja ne nivoutuvatkin paljolti toisiinsa kiinni.
Alkaneen kauden tärkeitä haasteita ovat tiedekunnassa muun muassa peruspäivystyksen kandiopetuksen vakiinnuttaminen yhteistyössä Haartmanin sairaalan kanssa, ruotsinkielisen hammaslääkärikoulutuksen käynnistäminen syksyllä 2011 ja translationaalisen lääketieteen maisteriohjelman käynnistäminen ensi syksynä. Tutkijanuran kehittäminen – esimerkiksi tenure track’n eli akateemisen uran vakinaistamispolun käyttöönotto – tulee tarjoamaan uusia mahdollisuuksia rekrytoida huippututkijoita tiedekunnan piiriin.
Renkonen korostaa tiedekunnan ja HUS:n välisen yhteistyön merkitystä toiminnan kaikilla tasoilla.
— Yliopisto ja sairaala toimivat tällä kampuksella toisiinsa kietoutuneina ja toisistaan riippuvaisina, ja tämä täytyy ottaa kaikessa huomioon. Yhteinen tutkimusstrategia on tärkeä askel oikeaan suuntaan, ja nyt täytyy ratkaista, miten siinä tehdyt linjaukset käytännössä toteutetaan.
Tiedekunnan taloustilanne on Renkosen mukaan tällä hetkellä tyydyttävä, mutta on selvää, että edessä on niukkoja vuosia.
— Opetusministeriön kautta tuleva rahoitus ei tule kasvamaan lähivuosina, ja yliopiston oma varainhankinta on vasta käynnistymässä. Meidän on mietittävä, miten voimme käyttää resurssimme mahdollisimman tehokkaasti.
Sokeritutkimus kiehtoo
Uuden dekaanin kalenteri oli jo tammikuun puolivälissä niin täynnä, että päivät eivät tahtoneet enää riittää edes dekaanin tehtävien hoitamiseen, saati sitten tutkimukseen ja opetukseen. Eikä tahti ole ainakaan hiljenemään päin, kun kevättä kohti mennään.
— Tutkimuksesta en kuitenkaan missään tapauksessa luovu, Renkonen sanoo.
Renkonen on kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri ja tulehdustautien tutkija. Hän on myös Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa glykobiologian professori.
— Glykobiologia on yksinkertaisesti sanottuna sokeritutkimusta. Elimistössämme on DNA-, proteiini-, rasva- ja sokerimolekyylejä; näistä sokerimolekyylit tunnetaan huonoiten. Tämä johtuu siitä, että sokerimolekyylien rakenteet ovat tavattoman monimuotoisia – erilaisia mahdollisuuksia on astronominen määrä verrattuna vaikkapa DNA- ja proteiinimolekyyleihin – ja niiden tutkiminen on siksi hyvin vaikeata, Renkonen sanoo.
Sokereilla on kuitenkin oma tärkeä osuutensa ihmisen elimistön toiminnassa ja esimerkiksi tulehdussairauksien ja allergioiden kehittymisessä.
— Sokereiden tehtävistä ja merkityksestä ei ole ollut paljon tietoa, koska niitä ei ole paljon tutkittu. Teknologian kehitys on nyt tuonut tällekin tutkimusalueelle uusia mahdollisuuksia, ja nyt meillä on jo aika paljon tietoa muun muassa sokereiden merkityksestä tulehdustaudeissa, Renkonen sanoo.