Ruoanlaitto tasa-arvoistui, mutta miksi vasta nyt?

Pohjoismaissa yhä useampi mies laittaa kotona päivällisen. Varsinkin nuoret miehet kokkaavat mielellään.

Ruoanlaitto kotona on vihdoinkin tasa-arvoistunut, selviää tänä vuonna julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimuksessa seurattiin syömistottumuksia Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa vuosina 1997 ja 2012.

Tutkijat selvittivät kyselytutkimuksessa, kuka oli valmistanut kotona edellisen päivällisen. Kävi ilmi, että vaikka naiset laittavat edelleen miehiä enemmän ruokaa, yhä useampi mies on alkanut kokata kotona. Mitä nuorempi mies, sitä todennäköisemmin hän valmistaa päivällistä.

Muutos on tapahtunut kaikissa Pohjoismaissa ja kaikissa sosioekonomisissa luokissa. Vielä vuonna 1997 miesten ruoanlaitto oli todennäköisempää keskiluokan kuin työväenluokan keskuudessa. Vuonna 2012 eroja luokkien välillä ei enää ollut.

Kotityöt ja yhteiskunta

— Mielenkiintoista on, että ruoanlaiton tasa-arvoistuminen tapahtuu näin myöhään, sanoo sosiologian emeritusprofessori Jukka Gronow, yksi tutkimuksen tekijöistä.

Naiset kun ovat olleet esimerkiksi työelämässä jo vuosikymmeniä. Niiden vuosien välillä, jolloin tutkimus tehtiin, ei ole tapahtunut suuria muutoksia tasa-arvoaatteen hyväksyttävyydessä, naisten palkkatasossa tai työelämään osallistumisessa, mitkä voisivat selittää miesten ruoanlaiton kasvua.

Tutkijat arvelevat, että kotityöt ovat sopeutuneet viiveellä suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Myös kokkauksen suosion nousu julkisuudessa ja mieskokkikuuluisuudet ovat saattaneet avittaa muutosta.

Uutinen julkaistiin Yliopisto-lehden Lyhyesti-palstalla Y/06/19.