Rokotteiden ja narkolepsian yhteydestä uutta tietoa

Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Outi Vaaralan johdolla tehdyissä tutkimuksissa on saatu merkittävää tietoa Pandemrix-rokotteen ja narkolepsian yhteyksistä. Selitys löytyi Pandemrixin virusproteiinien koostumuksesta.

– Tulokset kohdistavat jatkotutkimustarpeen Pandemrix-rokotteen viruskomponenttiin, vaikka aluksi ajateltiin, että rokotteen tehosteaineella olisi ollut ratkaiseva merkitys, Outi Vaarala sanoo.

– Tehosteaine on tosin voinut toimia narkolepsian synnyssä lisätekijänä.

Virusproteiinin koostumuksen vuoksi Pandemrixilla rokotettujen lasten veren vasta-aineet sitoutuvat ”immuunivasteen herättelijään” – antigeeniin – eri tavoin kuin toisessa rokotteessa, Kanadassa käytetyssä Arepanrixissa.

Narkolepsiaan sairastuneiden lasten vasta-ainetasot olivat Vaaralan mukaan korkeammat kuin terveillä lapsilla, minkä tutkija liittää riskiperimään.

Tulokset julkaistiin tänään 15.12. PLOS ONE -tiedejulkaisussa. Jatkotutkimuksissa selvitetään tarkemmin rokoteviruksen aiheuttamaa puolustusvastetta ja sen reaktiota uni-valvetilaa säätelevien hermosolurakenteiden kanssa.

Artikkeli PLOS ONE -lehdessä