Vielä marraskuun lopulla farmasian tiedekunnan tenure track -apulaisprofessori Vincenzo Cerullo pohti, mistä saada rahoitusta kehittämänsä uudenlaisen syövän parannuskeinon jatkokehittelyyn. Patenttiasiat etenivät, mutta rahaa puuttui.
– Sitten, melkeinpä yhden viikon aikana, kaikki alkoivat uskoa meihin yhtä aikaa, Cerullo hymyilee.
Nyt Cerullo on saanut Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n kahden miljoonan euron consolidator-rahoituksen, joka on tarkoitettu tutkimuksessa jo kyntensä näyttäneille nuorille tutkijoille. Myös Novo Nordisk on alkajaisiksi tarjonnut puolen miljoonan euron rahoitusta, ja pienempiä rahoituseriä on tullut muualta. Esimerkiksi Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön muodostama Syöpäjärjestöt on rahoittanut tutkimusta 80 000 eurolla.
Naamioitu virus opettaa elimistön immuunijärjestelmää
Vincenzo Cerullon keksintö on periaatteessa yksinkertainen. Siinä hyödynnetään elimistön omaa puolustusjärjestelmää, joka on ohjelmoitu etsimään ja tuhoamaan vieraita aineita.
Normaalisti puolustus käy päivittäistä taistelua esimerkiksi viruksia vastaan. Viruksen pinnan rakenteiden perusteella elimistö tunnistaa asiaankuulumattomat vieraat ja toimittaa ne tuhottaviksi. Tästä Cerullo sai ajatuksen: Mitäpä, jos sinänsä harmittoman viruksen pinnalle liitettäisiin syöpäkasvaimille tyypillisten valkuaisaineiden osia – voisiko immuunipuolustus kohdistua suoraan syöpäkasvaimiin?
Nyt tähän ideaan perustuva syöpärokote PeptiCRAd on patentoitu yhdessä Helsingin Innovaatiopalvelut HIS:n kanssa. Rokotteen ytimessä on adenovirus, joka voidaan pinnoittaa lähestulkoon millaisilla valkuaisaineilla tahansa.
– Tällä reseptillä voidaan tehdä esimerkiksi potilaskohtainen rokote. Otamme potilaan omia syöpäsoluja, ja saamme aikaan juuri niitä vastaan vaikuttavan rokotteen.
Yhteistyökumppanitkin ovat jo valmiina, kun laboratoriovaiheesta ollaan etenemässä kliiniseen testaukseen.
– Itse asiassa kiinnostuneet lähestyivät HIS:iä ennen kuin HIS oli ehtinyt ottaa yhteyttä heihin, mikä kertoo paljon mielenkiinnon tasosta.
Lisäpotkua tutkimukselle on tuonut sekin, että Yhdysvaltain lääkintöviranomainen FDA hyväksyi viime lokakuussa ensimmäisen virukseen perustuvan syöpälääkkeen.
Tavoitteena olla heikoin lenkki
Nyt vähintään kuudeksi vuodeksi vakaan rahoituksen saanut Vincenzo Cerullon tutkimusryhmä ei ole laajenemassa merkittävästi.
– Haluamme parantaa laatua, emme juurikaan lisätä ryhmän kokoa. Meillä on nyt avoinna kaksi post-doc-paikkaa ja kaksi paikkaa jatko-opiskelijoille. Valintakriteerit ovat tiukat, ja hakijoiden täytyy olla erinomaisia tullakseen valituiksi, Cerullo toteaa.
Korkeat vaatimukset tutkimusryhmän kokoonpanossa liittyvät myös Vincenzo Cerullon pitkäaikaiseen haaveeseen.
– Toiveissani on aina ollut johtaa sellaista tutkimusryhmää, jossa voisin hyvällä syyllä todeta olevani se joukon huonoin, Cerullo naurahtaa.