Kakkostyypin diabeteksen nousu kansantaudiksi on tarkoittanut myös diabeettinen munuaistaudin yleistymistä. Tauti kehittyy ajan myötä noin joka kolmannelle kakkostyypin diabetesta sairastavalle. Kyseessä on vakava diabeteksen lisäsairaus, joka voi johtaa munuaisten toiminnan heikentymiseen ja vaatia dialyysihoitoa tai munuaissiirron.
Miten diabeettinen munuaistauti oikein syntyy? Tämä on kysymys, jota Helsingin yliopiston uusi translationaalisen metabolian professori Sanna Lehtonen on pohtinut jo toistakymmentä vuotta.
Yksi taudin etenemiseen liittyvä molekyyli vaikuttaisi olevan SHIP2, johon Lehtinen kiinnitti huomiota vuonna 2006 tutkiessaan toista munuaisen toimintaan liittyvää molekyyliä.
Lehtosen tutkimusryhmä huomasi SHIP2:n määrän kasvavan diabeettisen hiiren munuaisen suodatustoiminnasta vastaavissa soluissa. Kerääntyessään näihin soluihin molekyyli lisää solukuolemaa. Tämä epäilemättä haittaa munuaisen toimintaa, sillä kyseiset solut eivät uusiudu.
— SHIP2:n lisääntyminen näyttää siis liittyvän kakkostyypin diabetekseen ja diabeettiseen munuaissairauteen, Lehtonen kertoo.
Diabeettiseen munuaistautiin kaivattaisiin kipeästi lääkehoitoa, jolla voidaan estää taudin eteneminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tässä SHIP2 vaikuttaa lupaavalta tutkimuskohteelta. Ei kuitenkaan ole selvillä, miksi diabetes lisää SHIP2:n toimintaa, eikä aivan tarkasti sekään, miten SHIP2 varsinaisesti aiheuttaa solukuolemaa.
Lehtosen translationaalisen metabolian ryhmä tutkii solujen toimintaa mahdollisimman laajalla skaalalla. Munuaisten lisäksi Lehtosen ryhmää kiinnostaa lihassolujen kyky ottaa käyttöönsä sokeria.
— Olemme etsineet lääkekehitykseen sopivia, lihassolujen sokerinottokykyyn vaikuttavia pienmolekyylejä. Työ on pitkäjänteistä: lääketesteihin, lääkkeistä puhumattakaan, on vielä matkaa.
Soluviljelmien ja hiirimallien lisäksi paljon tutkimuksia tehdään myös seeprakaloilla. Ne ovat erinomainen eläinmalli niin metaboliseen kuin munuaistutkimukseenkin. Seeprakalalla on vain kaksi munuaisen toiminnallista yksikköä, nefronia. Ihmisellä niitä on noin miljoona. Kalan ja ihmisen nefronit ovat kuitenkin toimintamekanismeiltaan ja molekyylikoostumukseltaan hyvinkin samankaltaiset.
— Kalassa voi selvittää aika nopeasti, vaikuttaako jokin molekyyli nefronin toimintaan vai ei.