Äkillinen pahoinvointi ja menehtyminen viidentoista minuutin kuluttua matkalla sairaalaan. Valvontakameran nauhalta näkyy, että uhrin kasvoille oli takaapäin painettu liina. Näin etenivät tapahtumat Malesian lentokentällä helmikuun alkupuolella.
Hermomyrkkyä osattiin epäillä myrkytyksen aiheuttajaksi, koska uhrin pupillit olivat kutistuneet nuppineulan pään kokoisiksi. Lentokentältä otettuja näytteitä analysoitiin malesialaisessa laboratoriossa.
Tulosten avulla Malesian viranomaiset varmistuivat, että Pohjois-Korean diktaattorin velipuoli Kim-Jong-nam tapettiin hermomyrkky VX:llä. Se on joukkotuhoaseeksi luokiteltu taisteluaine.
Malesialaisessa laboratoriossa osataan tunnistaa hermomyrkkyjä, sillä sen henkilökuntaa osallistui edellisvuonna Helsingin yliopistossa toimivan kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutin VERIFINin koulutusohjelmaan.
Kemiallisen aseen kieltosopimukseen sitoutuneiden maiden yhteistyötä
Valmiuksia kemiallisten aseiden tunnistamiseen ylläpidetään, jotta kansainvälisten selkkausten sattuessa luotettavia laboratorioita olisi eri puolilla maailmaa.
VERIFIN on vuodesta 1990 lähtien kouluttanut Suomen kehitysyhteistyömäärärahoilla ja kansainvälisellä rahoituksella yli 1300 asiantuntijaa 135 maasta.
— Koulutukseen tulevat valitaan huolella, ja VERIFIN osallistuu laboratorioiden arviointiin, kertoo johtaja professori Paula Vanninen VERIFINistä.
Mukaan pääsevät laboratoriot, joiden varusteet ja valmiudet ovat riittävät hakea Kemiallisten aseiden kieltojärjestön (OPCW) hyväksyntää. OPCW on yhteistyössä YK:n kanssa toimiva järjestö, joka valvoo vuonna 1993 allekirjoitetun Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen noudattamista.
Koulutukset räätälöidään kunkin maan tarpeisiin
Vuonna 2016 USA:n ulkoasianministeriön rahoittaman erilliskoulutukseen osallistui asiantuntijoita viidestä maasta: Turkki, Libanon, Malesia, Indonesia ja Filippiinit.
Kunkin maan koulutustarve arvioitiin paikanpäällä minkä jälkeen kustakin maasta saapui asiantuntijoita parin viikon mittaiselle kurssille Suomeen. Jälkikäteen oli vielä suomalaisen asiantuntijan seurantakäynti.
— Koulutus sisälsi erilaisten tekniikoiden käyttöä kieltosopimuksen listaamien yhdisteiden tunnistamisessa ympäristönäytteistä ja biolääketieteellisten näytteiden valmistusta hermomyrkkyaltistuksen toteamiseksi, Paula Vanninen kertoo.
Jorma K. Miettisen perintö
Helmikuussa 11. päivänä 2017 kuollut akateemikko Jorma K. Miettinen aloitti Suomessa kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontaan liittyvän tutkimuksen. Ydinaseiden riisunta, ympäristön radioaktiivisuus ja kemiallisten aseiden riisunnan tilanne muuttuvassa maailmassa ovat aiheina luentotilaisuudessa Helsingin yliopiston kemian laitoksella maanantaina 3.4.2017 kello 9.15-12.