Emme kaipaa tuberkuloosia, lavantautia tai muita viheliäisiä tartuntatauteja takaisin. Puhtaat, terveet elinolot ja -tavat säästävät kärsimykseltä. Liikaa hygieniaa on silti myös parjattu: sitä on syytetty astmasta, allergioista ja muista immuunijärjestelmään liittyvistä sairauksista.
Lääketieteilijä, brittiprofessori David Strachanin 1980-luvun lopussa tunnetuksi tekemä niin sanottu hygieniahypoteesi näyttää kuitenkin olevan väärässä, sanoo ekologian dosentti Lasse Ruokolainen. Strachan päätteli, että ihminen tarvitsee taudinaiheuttajaviruksia immuunijärjestelmäänsä koulimaan.
Uudet, länsimaissa yleistyneet riesat eivät johdu tartuntatautien kuriin saamisesta, eikä tartuntatautien paluu olisi vastaus moderneihin ongelmiin, akatemiatutkija Ruokolainen arvioi.
SANKARIMIKROBI
Lasse Ruokolainen luotsaa akateemikko, biologi Ilkka Hanskilta perimäänsä tutkimushanketta, jossa kroonisten tulehdussairauksien lisääntymiselle on etsitty osuvampaa selitystä. Ajatukset on muotoiltu biodiversiteettihypoteesiksi, jolle on ehtinyt kertyä varsin painavia todisteita.
Hypoteesin sankareita ovat maaperässä viihtyvät bakteerit, joita ihminen elämänsä alusta asti kerää hyväätekeviksi seuralaisikseen. Tai sitten ei. Maaperäbakteerit kulkevat elimistöön ihon, hengitysteiden ja suun kautta.
Ilkka Hanskin ja lääkäri Tari Haahtelan alulle panemissa tutkimuksissa keskeiseksi on noussut mikrobi nimeltä Acinetobacter lwolffii. Se putkahtelee jatkuvasti esiin, kun tutkijat vertaavat eri elämäntyylejä noudattavien ihmisten joukkoja: pohjoiskarjalaisia ja Venäjän karjalaisia, suomalaisvauvoja ja virolaisvauvoja tai kaupunkisuomalaisia ja maaseudun ihmisiä.
Vastaavaa vertailua on tehty myös keräämällä ihon bakteerinäytteitä laitakaupungilla ja kaupungin keskustassa sijaitsevien päiväkotien lapsista sekä erityisten luontopäiväkotien lapsista. Vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan luontopäiväkotilasten ihon mikrobisto on selkeästi monimuotoisin.
Kaikissa näissä tapauksissa maanläheisempää elämää viettävästä ryhmästä löytyy isompi valikoima ja määrä Acinetobacter-suvun mikrobeja. Kaupunki- ja maalaiskoirissakin näkyy sama ero.
TULEHDUS AISOIHIN
Acinetobakteerien kuhina iholla näyttää olevan tiiviissä yhteydessä siihen, kuinka paljon tulehdusta hillitseviä proteiineja on veressä. Hiirikokeilla on osoitettu, että acinetobakteerit edistävät esimerkiksi keskeisen tulehduksensammuttajan, interleukiini-10:n, eritystä. Samalla ne pitävät tulehdusta edistävien signaalimolekyylien muodostumista kurissa, Ruokolainen toteaa.
— Tuloksena on tasapainoinen immuunivaste. Se on mullassa elävillä hiirillä parempi kuin laboratoriohiirillä. Samaan tapaan venäläisillä on tasapainoisempi immuunivaste kuin suomalaisilla ja terveillä suomalaisilla verrattuna allergisiin suomalaisiin.
Bakteeri-ihokäsittelyn saaneet hiiret pärjäävät paremmin kuin muut.
Löytyisikö apu uusiin kansantauteihin pikemminkin multakylvyistä kuin tartuntatautien sairastamisesta? Ruokolainen nyökkää. Kun tutkijat altistavat allergisoituja hiiriä allergianaiheuttajalle, pärjäävät Acinetobacter-ihokäsittelyn saaneet eläimet paremmin kuin muut. Iholle siveltyjen bakteerien parantava vaikutus näkyy sekä keuhkoissa että immuunivasteessa.
Bakteerien hyväätekevää vaikutusta ei vielä tunneta täysin. Ruokolaisen tutkimusryhmän immunologit selvittävät bakteerien vaikutuksia isäntään, ja HUSin sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lääkärit kartoittavat ilmiön kansanterveydellistä merkitystä.
SUKUPUUTTO SAIRASTUTTAA
”Uusien sairauksien” epidemiat liittyvät biodiversitettihypoteesin mukaan kaupungistumiseen ja luonnon köyhtymiseen.
— Kun yhä suurempi osuus ihmiskunnasta asuu kaupungeissa, vähenevät sekä luonnon saatavuus että ihmisten kontaktit luontoon, Ruokolainen toteaa.
Samalla tapaa eiölajien sukupuuttoaalto tarkoittaa myös ihmisten astma-aaltoja. Mikrobivalikoimamme kutistuu ja bakteeriepätasapaino häiritsee immuunijärjestelmää.
Epidemiat liittyvät luonnon köyhtymiseen.
Mikrobiverkostojen rakentuminen kehoon alkaa jo ennen syntymää, odottavan äidin elinpiiristä.
— On kuitenkin vaikea määritellä, miten merkittävä mikäkin elämänvaihe lopulta on, koska kattavia seurantatutkimuksia ei ole tehty.
Kysymyksiä riittää. Onko luonnonläheisyys ratkaisevan tärkeää tietyssä iässä? Entä kuinka paljon luontokontaktia tarvitaan?
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/06/17.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.