Yhteys luontoon, mieluiten runsas yhteys monimuotoiseen luontoon, tekee hyvää. Ihmisten suolistossa ja iholla on valtava määrä mikrobeja, jotka vaikuttavat terveyteemme, mieleemme ja kehitykseemme. Osan mikrobeista saamme perintönä aiemmilta sukupolvilta ja osan hankimme itse. Mikrobien kautta ihminen on osa ympäristöään.
Leijonanosa mikrobeista on vaarattomia tai hyödyllisiä, joten niiden kanssa kannattaa olla tekemisissä. Emeritusprofessori Tari Haahtelan ja edesmenneen akateemikko Ilkka Hanskin tutkimusprojektissa syntynyt ”biodiversiteettihypoteesi” väittää, että monipuolinen altistus luonnon mikrobeille auttaa ehkäisemään esimerkiksi allergioiden syntyä. Hypoteesia on testattu menestyksekkäästi Pohjois- ja rajantakaisen Karjalan ihmisillä – Venäjän puolella allergioita ei juuri esiinny, ja ihon mikrobifloora on merkittävästi rikkaampi.
Luonnon mikrobit iholla pitävät vastustuskyvyn mukavan laiskanpulskeana, kun luontoyhteyden puute saattaa saada elimistön reagoimaan rajusti muutoin harmittomiin altistuksiin. Professori Harri Alenius, joka johtaa Human Microbiome -tutkimusyksikköä Helsingin yliopistossa, on kuvannut ilmiötä sanomalla, että ”Immuunijärjestelmä on kuin poikalauma. Jos sillä ei ole mitään tekemistä, se alkaa tehdä pahojaan”.
Tutkimustiedon myötä allergiasuosituksissa on tehty täyskäännös. Ei enää steriiliyttä ja välttelyä, vaan sopivaa siedättämistä, normaalia elämää ja luontoyhteyttä – multa kynsien alla tekee hyvää.
Pandemia on monimuotoisuuskriisi
Kun kaksi vuotta sitten uuden koronaviruksen uhasta alettiin kirjoittaa mediassa, melko nopeasti epidemian yhdeksi syyksi nostettiin luontokato. Koronavirus (SARS-CoV-2) on monen muun tartuntatautimme lailla zoonoottinen virus, eli se tarttuu eri eläinlajien välillä.
Mutta taudinaiheuttajatkin ovat osa luonnon monimuotoisuutta. Olisi helppo uskoa, että mitä rikkaampaa on luonto, sitä enemmän on taudinaiheuttajia ja muita lajeja, jolta ihminen voi tartunnan saada? Periaatteessa, mutta ei ihan näin, sanoo evoluutiobiologi, tutkija Tuomas Aivelo.
– Pikemminkin on niin, että kun elinympäristöjä hävitetään ihmiselämän tieltä, villieläimet kohtaavat ihmisiä ja kotieläimiä useammin. Puskurit puuttuvat, Aivelo sanoo.
Puskureista käyvät eläinten oma tila ja muut eliölajit. Esimerkiksi Länsi-Afrikassa 2013 käynnistynyttä ebola-epidemiaa on jäljitetty onttoon puuhun erään kylän laidalla. Puussa asui lepakkoja, joilta virus mahdollisesti tarttui puussa leikkineeseen poikaan. Metsäkato taas saa lepakot elämään yhä lähempänä ihmisasumuksia.
– On myös esitetty, että kun monimuotoisuus on suurta, taudinaiheuttajilla ja loisilla on paljon mahdollisia kantajia, mikä pienentäisi tartuntariskiä ihmiseen. Ikään kuin tartunta laimenisi suuressa mahdollisten kantajien joukossa, Aivelo sanoo.
Tästä ”laimennusvaikutuksesta” on kiistelty, koska siitä on puhuttu punkkien ja borrelioosin kohdalla – että metsämyyrien ja muiden kantajien hupeneminen lisäisi ihmisten tartuntojen määrää. Aivelon mukaan laimennusvaikutuksella on jossain tapauksissa merkitystä, vaikkei juuri punkkien kohdalla olisikaan.
Eläinten ja kasvien huventuessa kärsivät myös niistä riippuvaiset mikrobit ja Aivelon ykköstutkimuskohteet – loiset. Loisten uhanalaistuminenkin voi olla yllättäen terveysriski.
Isäntälajien populaatioiden hupenemisesta kärsivät nimittäin herkimmin ne loiset, jotka ovat erikoistuneet juuri tuohon tiettyyn lajiin. Monien eliöiden loisina viihtyvät generalistit pärjäävät paremmin, vaikka jonkin lajin kanta romahtaisikin.
– Ja nämä generalistiloiset ovat tavallisimmin niitä, jotka pystyvät myös hyppäämään lajista toiseen, Aivelo sanoo.
Monissa tapauksissa erikoistuneiden loiseliöiden läsnäolo estää generalistiloisten menestyksen. Siksi jotkut loiset ovat tärkeitä tartuntatautiriskin kannalta.
Monimuotoinen, terve metsä
Suomalaisista metsälajeista lähes tuhat on uhanalaisia. Se näkyy luonnonkävijälle ensin havainnoissa: vähemmän punatulkkuja ja hömötiaisia. Monimuotoisuuden syvät vaikutukset sen sijaan jäävät näkymättömiin. Esimerkiksi se, että juuristoissa kuhisee. Mitä useamman mykorritsasienen kanssa puu elää symbioosissa, sitä paremmin se voi ja kasvaa.
– Ilman mykorritsasieniä puut eivät saisi juurikaan ravintoa Suomen kivikkoisesta maaperästä, sanoo Fred Asiegbu.
Metsäpatologian professori Asiegbu tutkii Viikin kampuksella männyn ja kuusen kannoista leviävää juurikääpää, joka aiheuttaa vuosittain 50 miljoonan euron menetykset Suomen metsätaloudelle.
– Ongelma on syntynyt metsätalouden myötä. Jos puulajien diversiteetti vähenee, niin taudit pääsevät leviämään.
Vanhassa, monimuotoisessa metsässä juurikääpä ei pääse holtittomasti leviämään. Eli jos kuusten välissä kasvaa haapaa ja koivua, tauti ei tartu niin tehokkaasti kuin yksilajisessa metsässä. Valitettavasti monimuotoinen kasvatus ei ole metsätalouden kannalta optimaalista, ja Asiegbun ryhmä pyrkiikin kehittämään erilaisia keinoja taudin hallitsemiseksi: kemiallisia torjunta-aineita, metsänhoidon käytäntöjä ja – luonnon omia mikrobeja.
– Tutkimusryhmässämme havaittiin, että eräs metsäluonnosta löytyvä endofyytti eli kasvin sisäinen mikrobi estää juurikäävän oireet tehokkaasti. Ryhmäni tutkii nyt, voitaisiinko sen levittämistä taimiin käyttää yhtenä juurikäävän torjunnan keinona, Asiegbu sanoo.
Planetaarinen terveys
Akatemiatutkija Riikka Puhakka ei ole mikrobiologi, mutta hän oli mukana päiväkotilasten luontoaltistusta selvittäneessä ADELE-tutkimuksessa. Jos päiväkodin pihalla oli enemmän luontoa, lasten iholla oli enemmän suotuisia mikrobeja, mutta luontoyhteys on muutakin kuin vastustuskykyä.
– Havaitsimme myös, että jos päiväkodin pihaan tuotiin metsänpohjaa ja siirtonurmea, lapset leikkivät monipuolisemmin ja liikkuivat enemmän, Puhakka sanoo.
Eri alojen tutkijat ovat alkaneet puhua viime vuosina ”planetaarisesta terveydestä”. Ihmisenkään terveys ei ole yksilön asia, vaan prosessi jossa ympäristö on mukana.
– Ympäristön tila ja ihmisen hyvinvointi liittyvät oleellisesti yhteen, Puhakka summaa.
Tätä prosessia Riikka Puhakka tutkii nykyisin nuorten luontoyhteyttä kartoittavassa NATUREWELL-hankkeessa Lahden yliopistokampuksella. Tulokset haastatteluista ja kyselyistä näyttävät kiinnostavilta:
– Luontoa ei pelätä. Ja vaikka julkisuudessa sanotaan, että nuoret vieraantuvat luonnosta, niin valtaosalle luonto ja luonnossa liikkuminen on tärkeätä, Puhakka sanoo.
Tärkeäksi nousevat monimuotoisen luonnon saavutettavuus ja varhaiset luontokokemukset. Luonto on vastustuskyvyn lisäksi myös henkistä hyvinvointia.
Yhteys monimuotoiseen luontoon ei ole mikään vaihtoehtoinen ihmelääke, joka korvaa länsimaisen lääketieteen. Metsä- ja maataloudessa tutkimuksen huomioiminen voi suojata pandemioilta ja pitää luontoa elinvoimaisena tulevillekin sukupolville. Ymmärrys vastustuskyvyn kehittymisestä voisi ohjata kaupunkisuunnittelua ja julkista rakentamista.
– Ainakin juuri päiväkodit ja koulut ovat paikkoja, jossa koulutuksen ja ympäristöjen suunnittelulla voidaan tehdä paljon hyvää, Puhakka sanoo.
Ylipäätään monimuotoisuus merkitsee sietokykyä ja sitkeyttä, resilienssiä niin luonnolle kuin ihmisellekin. Ja metsilläkin on eroja. Riikka Puhakka muistuttaa Luonnonvarakeskuksen tutkimuksesta, jossa havaittiin vanhojen luonnontilaisten metsien elvyttävän stressistä ja piristävän mieltä vielä paremmin kuin pienten kaupunkimetsien tai nuorten talousmetsien.
Vaikka hyväksi olo niissäkin tulee. Tutkitusti.
Katso tai kuuntele Kaiken maailman terveys -ohjelmasarjaa
Kuinka seuraava pandemia torjutaan? Miten pelastamme antibiootit? Miksi luonnonsuojelu on myös terveyden suojelua?
Katso tai kuuntele Tiedekulman ohjelmasarjaa, jossa asiantuntijat keskustelivat keväällä 2022 siitä, miten tutkimus auttaa ratkaisemaan globaaleja terveysuhkia.