– Ymmärrän hyvin toiveen siitä, että tulevien lääkäreiden vuorovaikutustaitoja tutkittaisiin, mutta en pidä järkevänä ajatuksena ottaa psykologista arviointia osaksi lääkärikoulutuksen valintakriteerejä, pohtii Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, psykiatrian professori Tiina Paunio.
Hänen mukaansa vuorovaikutustaitojen luotettava arviointi olisi vaikeaa ja veisi valtavasti resursseja.
– Lisäksi vuorovaikutustaidot nojaavat pitkälti sellaisiin mielen mekanismeihin, jotka ovat vielä 19–22-vuotiailla hakijoillamme kehitysvaiheessa. Olisi väärin tehdä arviota siinä vaiheessa, Paunio toteaa.
Lääketieteellisen tiedekunnan pedagoginen yliopistolehtori Eeva Pyörälä on Paunion kanssa samoilla linjoilla. Hänkään ei kannata psykologisen arvioinnin käyttöönottoa osana opiskelijavalintoja.
– Tavoitteena on valita todennäköisesti parhaiten ammatissaan pärjäävät lääkärit, mutta jos lähdetään siitä, että valintakokeella pitäisi tunnistaa jokin tietty ihmistyyppi, joka soveltuu lääkärin ammattiin, on tilanne mahdoton.
Pyörälä toteaa, että lääketieteen opintoihin tarvitaan monipuolisesti lahjakkaita ihmisiä, koska lääkärit erikoistuvat niin monelle alalle. Tosin nykyinenkään pääsykoe ei ole ongelmaton.
Galenoksesta lukion oppimäärään
Vuodesta 2012 lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeen aineistona on ollut Galenos-valintakoekirjan sijaan lukion fysiikan, kemian ja biologian oppimäärä. Muutoksella pyrittiin helpottamaan suoraan lukiosta tulevien hakijoiden mahdollisuuksia opiskelupaikkaan.
Kokeen entistä selkeämpi matemaattisten luonnontieteiden painotus on lisännyt miesopiskelijoiden määrää. Sen sijaan uusien ylioppilaiden määrässä ei ole tapahtunut selkeää kasvua. Lääketieteen opintoihin päästään edelleen useimmiten toisella tai kolmannella yrittämällä.
Niin sanottujen kovien tieteiden vastapainoksi Eeva Pyörälä lisäisi valintakoemateriaaliin lukion psykologian kurssin. Lisäksi hän nopeuttaisi kokeessa parhaiten pärjänneiden sisäänpääsyä valtakunnallisella yhteisvalinnalla.
– Koe voisi olla selkeämmin lähtölaukaus tuleviin opintoihin. Siihen voisi sisältyä vaikka lääketieteellinen esimerkkitapaus, joka hakijan pitää ratkaista. Hakijat tekevät ison työn päästäkseen sisään, joten toivoisin, että heille jäisi olo, että olipa kiinnostava koe, vaikken kaikkea osannutkaan, Pyörälä pohtii.
Vuorovaikutustaidot paranevat opintojen mittaan
Vaikka Paunio ja Pyörälä eivät kannata psykologisia testejä osana lääketieteellisen tiedekunnan pääsyvaatimuksia, molemmat korostavat vuorovaikutustaitojen merkitystä osana lääkärien koulutusta.
– Opiskelijoiden on tärkeää tiedostaa heti opintojen alussa, että vuorovaikutustaidot ovat keskeinen osa lääkärin työtä, mutta myös, että näitä taitoja harjoitellaan lukuisia kertoa, Pyörälä toteaa.
Hän on ollut mukana kehittämässä vuorovaikutusopintoja, jotka ovat olleet osana tulevien lääkäreiden koulutusta jo vuodesta 1994.
Vuorovaikutusopinnot toteutetaan yhdessä kliinisen lääketieteen opettajien kanssa ja kyseessä on mallioppimiseen ja erilaisten potilastilanteiden simulointiin keskittyvä malli. Pyrkimyksenä on, että vuorovaikutustaitoja harjoitellaan turvallisessa ympäristössä ja palaute on välitöntä.
Varadekaani Paunion mukaan vakavia, opintojen keskeytymiseen johtavia ongelmia opiskelijoiden vuorovaikutustaidoissa on vain harvoin, mutta eroja opiskelijoiden vuorovaikutustaitojen tasossa toki on.
Lääkärin työssä vaadittava taitotaso tarkastetaan opintojen loppuvaiheen OSCE-tentissä, jossa arvioidaan kliinisten taitojen lisäksi opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja simuloiduissa potilastilanteissa.
– Opiskelijat, jotka pääsevät koulutuksesta läpi, pärjäävät kyllä potilastyössä, osa heistä jopa aivan häkellyttävän hyvin. On hienoa seurata heidän ammatillista kehitystään ja kasvamistaan lääkärin rooliin, Pyörälä sanoo.