Helsingin yliopiston liikuntalääketieteen yksikön tutkimusjohtaja Juha Peltonen kannustaa kansaa liikkeelle. Pelkkä arkipuuhailu ei riitä kohentamaan kuntoa ja terveyttä.
— Terveyshyödyt lisääntyvät liikunnan määrän kasvun ja suorituskyvyn paranemisen ansiosta. Julkisuudessa näyttää olevan meneillään kilpajuoksu siitä, kuka uutisoi pienimmän mahdollisen liikunnan hyödyt. Liikuntaharjoittelun edistämisen kannalta se on valitettavaa, Peltonen sanoo.
Hän tietää, ettei itsearviointi osu aina ihan nappin. Mittauksia ja tukea tarvitsevat siksi muutkin kuin kilpaurheilijat.
— Kyselytutkimuksissa 70–90 prosenttia suomalaisista ilmoittaa harrastavansa liikuntaa kutakuinkin suositusten mukaisesti. Moni vastaaja liioittelee huomattavasti. Heillä on epärealistisia käsityksiä omasta kunnostaan ja liikkumisestaan.
Arkiliikunnan merkityksen korostaminen uutisoinnissa voi johtaa harhaan. Kipaisu kauppaan, rappusten käveleminen tai muu arkitoimeliaisuus saatetaan mieltää kuntoiluksi.
— Moni ajattelee liikkuvansa vähintään suositusten mukaisesti — ja silti varsin moni on huonokuntoinen.
— Arjen aktiiviset toiminnot ovat tavattoman tärkeitä, mutta ne eivät kuitenkaan ole harjoitusvaikutusta tuovaa liikuntaa. Ne ensisijaisesti ylläpitävät ihmisen normaaleja elintoimintoja ja toimintakykyä, liikuntafysiologian dosentti painottaa.
Hyötyliikunta on asia erikseen. Jos puskee hiki hatussa pihatöitä tunnin, se kohottaa toimistohiiren kuntoa ja tuo myös terveyshyötyjä.
Erityisesti hapenottokyky kiinnostaa
Mitä liikuntafysiologit tutkivat?
— Yksikkömme on kiinnostunut elimistön akuuteista ja kroonisista rasitusvasteista sekä iän ja sukupuolen, terveyden ja sairauden, harjoittelun ja ympäristöolosuhteiden vaikutuksesta niihin, Peltonen määrittelee.
Liikuntafysiologisissa tutkimuksissa keskitytään ensisijaisesti hapen jakelun ja käytön mekanismeihin ihmisen eri elinten ja koko kehon tasolla.
— Tutkimme keuhkotuuletukseen ja keuhkojen hengityskaasujen vaihtoon, sydämen pumppaustoimintaan, veren hapenkuljetuskykyyn ja kudosten happeutumiseen liittyviä tekijöitä.
Sydämen, verenkierron, hengityksen ja lihasten toimintaan liittyvän kardiorespiratorisen kunnon keskeisin muuttuja on maksimaalinen hapenottokyky. Se selittää merkittävältä osin kestävyyssuorituskykyä.
Hapenottokyky liittyy myös sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen.
Kilpaurheilusta opittua sovelletaan kaikkiin
Liikuntalääketieteen tutkijat kohtaavat työssään kolmenlaisia liikkujia: kilpaurheilijoita, aktiivisia kuntoilijoita sekä liikuntaa vasta aloittelevia tai harrastustaan vuosien tauon jälkeen uudelleen käynnistäviä.
Kilpaurheilijoiden elimistöstä ja suorituskyvystä hankittu tutkimustieto hyödyttää monin tavoin kaikkia liikunnan harrastajia, toteaa Peltosen kollega, liikuntalääketieteen ja kliinisen fysiologian erikoislääkäri Arja Uusitalo.
— Kilpaurheilun kautta on tullut monia asioita sovellettavaksi lääketieteelliseen hoitoon. Olemme esimerkiksi oppineet, ettei loukkaantumis- tai sairaustauon jälkeen yleensä tarvitse levätä kovin kauan, dosentti Uusitalo kertoo.
Pääsääntöisesti elimistön on hyvä päästä mahdollisimman pian uudelleen liikkeelle.
Yhdessä liikkuminen motivoi
Mutta kuinka pitäisi lähteä liikkeelle, jos takana on pitkä tauko tai peräti elämänmittainen lorvehdinta?
Liikunnan aloittaminen voi olla vaikeaa. Uusitalon mukaan ihmiset ovat vieraantuneet omasta kehostaan ja elintoiminnoistaan. On liian helppoa olla aloillaan.
— Vieraantuminen näkyy myös tutkimuksissa ja mittauksissa, kun tutkittavat saattavat säikähtää omaa hengästymistään ja hikoiluaan.
Liikuntafysiologiassa avainkäsite onkin yksilöllisyys: mikä on ihmisen elämäntilanne, mitä liikuntaa hän on aiemmin harrastanut, millainen kuntoilu häntä miellyttää ja millaiset tavoitteet hänellä on.
Trendinä on siirtyä liiku kolme kertaa viikossa -tyyppisistä yleisistä suosituksista kohti yksilöllisesti räätälöityjä ohjelmia.
— Yleiset suositukset eivät mene ihmisten jakeluun. Liikunnan suhteen pitää aloittaa ihmisen omasta elämästä, sen mahdollisuuksista ja rajoituksista. Jos asuu korven keskellä, ei ole järkevää suositella kuntosaliharjoittelua kaksi kertaa viikossa, Arja Uusitalo sanoo.
Ryhmäliikunta on kuitenkin yleensä hyvä tapa aktivoida ihmisiä. Porukka motivoi ja tukee. Yksin tehty harjoitus jää helpommin sikseen.
Kannattaa aloittaa yhdestä muutoksesta
— Vaikeinta on itse muutoksen teko, kun haluaa aloittaa liikuntaharrastuksen, Uusitalo arvioi.
Isot elämäntaparemontit ovat monesti ihmisille liikaa. Jos pitäisi kerralla muuttaa ruokavalionsa, luopua tupakoinnista ja lähteä lenkille, ihminen saattaa lannistua ja nousta vastarintaan.
— Ihminen kykenee yleensä vain yhteen isoon muutoksen kerrallaan, Uusitalo sanoo.
Oma kunto ja sen lähtötaso pitäisi selvittää realistisesti. Moni spinningsalin kuntoilija lopettaa harrastuksen parin viikon päästä, kun ohjaaja lisää kierroksia ja elimistö kuormittuu liikaa.
— Aloitteleville kuntoilijoille on tärkeää, että pystyy itse säätämään liikunnan intensiteettiä. Perinteiset kestävyyslajit, kuten kävely, sauvakävely, pyöräily, uinti, hiihto, hölkkä ja soutu ovat suositeltavia lajeja.
Pallopelit eivät ole aloittajille paras valinta, ellei koko joukkue koostu suunnilleen samankuntoisista pelaajista.
— Ryhmäliikuntatunneista kannattaa valita sellainen, joka sopii omaan tasoon, Peltonen suosittelee.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/05/18.
Opiskelija tähtää olympialaisiin
On täydellinen päivä Hietaniemen rannalla: aurinko paistaa ja hiekka hohkaa. Beach volley -pelaaja Anniina Parkkinen nauttii vapaahetkestä, joita kilpaurheilijalle osuu harvoin. Hän on juuri palannut turnausmatkalta Brasiliasta.
Parkkisen arki tahdittuu urheilun ehdoilla, mutta muutakin elämään mahtuu: hän opiskelee toista vuotta matematiikkaa Helsingin yliopistossa.
— Otan laskuharjoituksia mukaan kisamatkoille, ja osan tehtävistä voi suorittaa verkossa, mutta joskus työ on yksinäistä ja tosi raskasta.
Yliopistolle kotiutumista auttoi se, että hän tutustui heti alkuvaiheessa mukaviin opiskelijoihin.
— On hyvä palata kisamatkoilta kampukselle, kun näkee kavereita ja pääsee vaihtamaan kuulumisia, Parkkinen iloitsee.
Seuraavaksi hän aikoo paneutua ekonometriaan, tieteenalaan, jossa tilastotiede auttaa selittämään taloudellisia ilmiöitä. Opinnot antaisivat mahdollisuuden monenlaisiin töihin.
— En nimittäin vielä tiedä, mitä tekisin isona.
Parkkinen muutti Pieksämäeltä Helsinkiin tullessaan Mäkelänrinteen urheilulukioon. Muutto oli iso päätös kuten lajivalintakin.
— Kun beach volleystä tuli päälajini, se ei ollut helppo ratkaisu. Lentopallo, joukkueurheilu, vaihtui lajiin, jossa omalla suorituksella on iso merkitys. Vaihtoon ei pääse, täytyy vain venyä.
Kilpailut ulkomailla pitävät välillä pitkään poissa kotikonnuilta. Pikkusiskon lakkiaisiin Parkkinen kuitenkin pääsee.
— Perhe oli minulle tärkeä ja aina kun voin, lähden käymään Pieksämäellä.
Niin isä, äiti, sisko kuin velikin ovat pelanneet aiemmin lentopalloa, ja isä myös valmensi Anniinaa lentopalloilussa.
— Meitä lapsia ei ole patistettu, olemme valinneet harrastuksemme itse.
Parkkisen arkipäivä pitää sisällään aamuharjoitukset, luennot yliopistolla ja iltaharjoitukset, välissä ruokailua tasaisin väliajoin. Sitten on levon vuoro.
— Hiekka on pehmeä alusta, joten alaraajat eivät ole yhtä kovilla kuin lentopallossa. Olkavammoja tulee, mutta itse olen välttynyt pahoilta loukkaantumisilta.
Beach volleyn edustuspelaajilla on päävalmentaja, kuntovalmentaja, fysioterapeutti ja henkinen valmentaja. Pelikaverilla on iso merkitys: ilot ja tappiot jaetaan, toista tsempataan.
Urheilu-unelmansa Anniina Parkkinen paljastaa empimättä:
— Tahdon päästä pelaamaan Tokion olympialaisissa 2020.
Yksikään suomalainen beach volley -pari ei ole vielä yltänyt olympialaisiin. Olympiakisoihin oikeuttavaa pistemäärää jahdataan maailmankiertueen otteluissa.
— Aion valmistua yliopistosta, rauhallisessa tahdissa. Tahtoisin myös joku päivä perustaa perheen, mutta vielä se ei ole mahdollista.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.