Istuta karviaispensaita ja viljele kompostissa — immuunipuolustusta voi vahvistaa antamalla mikrobeille elintilaa

Tutkijat istuttivat eri eliölajien laajasti suosimia luonnonkasveja Design-museon pihaan Helsinkiin ja Finlaysonin alueelle Tampereelle tutkiakseen mikrobiston vaikutusta terveyteen.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 4/2023.

Onko kaupungilla todella varaa puhdistuttaa katukivetystä hammasharjalla, ihmettelevät ohikulkijat Mika Saarenpäälle. Tutkija kerää katupölynäytteitä hammasharjan ja lusikan avulla. Karuimmilla näytteenottopaikoilla se vaatii sinnikästä harjaamista.

Saarenpää tekee väitöskirjaa luonnon monimuotoisuuden vaikutuksesta terveyteen. Hän on mukana hankkeessa, joka on ”viherryttänyt” yhden kohteen Helsingissä ja toisen Tampereella. Näistä kohteista kerätyn katupölyn mikrobeita verrataan ”harmaiden” kontrollikohteiden mikrobeihin.

Katupölynäytteiden analysointi on vielä kesken, mutta se on jo ilmeistä, että vihreissä kohteissa maa-ainesta on enemmän kuin harmaissa.

Tutkijoiden ajatus on, että monipuolinen mikrobisto kulkeutuu ihmisten kengänpohjissa koteihin ja hengityksen ja ihon kautta elimistöön terveyttä edistämään. Aikaisemmissa, päiväkotilasten parissa tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu yhteys monipuolisemman mik­robikannan ja paremman immuunipuolustuksen välillä.

— Toivomme, että nämä viherrytetyt alueet olisivat keitaita kaupungeissa ja että ihmiset viihtyisivät siellä.

Helsingissä Design-museon sisäpihalle rakennettu Alusta-paviljonki on pystyssä tämän vuoden loppuun asti, Tampereen kohde pysyvästi. Tutkijat ovat istuttaneet niihin luonnonvaraisia kasveja, jotka hyödyttävät monia eliöitä. Kasveista on otettu näytteitä ja tutkittu, missä on ihmisen kannalta hyviä bakteereita.

— Karviainen on erityisen hyvä, niitä kannattaa istuttaa pihalle.

Saarenpää on tutkinut myös huonekasvien ja niiden viljelyalustan vaikutusta. Koehenkilöt viljelivät keittiöissään herneitä ja papuja. Toisen ryhmän viljelyalusta oli turvetta, toisen kompostipohjaista ainesta. Jo kuukauden jälkeen ryhmien iho- ja verinäytteissä näkyi selviä eroja, kompostiryhmän eduksi.

Siisteyden ihanne elää meillä vahvana, mutta se ei ole terveydelle ihanteellinen.

— Ihmiset usein pahoittelevat, jos kynnysmatolla on rapaa. Me tutkijat sanomme, että anna olla, se kuivuu siihen ja voi vaikuttaa suotuisasti omaan mikrobistoosi.

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.

Kuka
Biwe-tutkimusryhmässä työskentelevä ympäristötieteiden väitöskirjatutkija Mika Saarenpää.

Missä
Pihamaalla: Helsingissä Design-museon sisäpihalla ja Tampereella Finlaysonin tehdasalueella.

Mitä
Tutkii luonnon monimuotoisuuden vaikutuksia ihmisten immuunipuolustukseen.