Imusuonikasvutekijöiden avulla glaukooman kimppuun

Silmänpainetautia eli glaukoomaa on kenties tulevaisuudessa mahdollista hoitaa imusuonikasvutekijöiden avulla, sanoo tutkija Aleksanteri Aspelund. Glaukooma on maailman toiseksi yleisin sokeutumisen syy.

Silmänpainetaudissa silmässä muodostuvan kammionesteen virtaus värikalvon tyvessä sijaitsevaan niin sanottuun Schlemmin kanavaan on usein estynyt, minkä vuoksi silmänpaine kasvaa.

Schlemmin kanavaa on pidetty verisuonena, suomalaistutkijat ovat nyt osoittaneet, että se muistuttaa enemmän imusuonta kuin verisuonta. Akatemiaprofessori Kari Alitalon johtamassa tutkimuksessa osoitettiin, että hiiren Schlemmin kanavaa voidaan kasvattaa imusuonikasvutekijöillä, ja tämä johtaa silmänpaineen laskuun.

Alitalo ja tutkija Aleksanteri Aspelund pitävätkin mahdollisena, että silmänpainetautia voidaan tulevaisuudessa hoitaa kasvattamalla Schlemmin kanavaa.

– Perushavainto, että Schlemmin kanavalla on samoja ominaisuuksia kuin imusuonilla, oli hyvin lupaava. Menimme tutkimuksessa kuitenkin asteen pidemmälle ja koetimme kasvattaa Schlemmin kanavan kokoa, mielessä mahdollinen silmänpaineen hoito, Aspelund kertoo.

Onnistuessaan silmänpainetta alentava vaikutus oli hyvin pitkäaikainen, jopa kuukausia kestävä. Tällä hetkellä silmänpainetta alentavia silmätippoja pitää annostella useita kertoja päivässä, minkä vuoksi hoitomyöntyvyys on heikkoa. Joskus Schlemmin kanavaa koetetaan väljentää myös leikkaushoidolla.

– Tämä voisi olla uusi menetelmä silmänpainetaudin hoitoon. Tulokset ovat kuitenkin vasta ensiaskel hoitomuodon kehityksessä. Tulokset pitää toistaa ihmistä läheisimmissä lajeissa ja mikäli hoito näissä on tehokasta ja turvallista, sitä voitaisiin kokeilla potilaissa. Aspelund toteaa.