Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 02/2025.
Usein aloitteleva ensihoitaja näkee itsensä kiitämässä ambulanssilla pillit katolla, pelastamassa henkiä kuolemanvaarasta. Kun valtaosa työstä koskeekin sosiaalista hätää, hän saattaa turhautua. Ei-niin-kiireiset potilaat voivat tuntua muille kuuluvalta ongelmalta.
— Monet vaihtavat alaa jo viiden vuoden sisällä valmistumisesta, kun huomaavat, ettei työ olekaan sitä sankaritoimintaa, mitä he luulivat, harmittelee Christoffer Ericsson.
Ericsson on itse ensihoitaja, ensihoidon opettaja ja pian tuore tohtori. Hän on toiminut ammattikorkeakoulu Arcadassa ensihoidon koulutusvastaavana. Nyt hän vetää siellä uutta ylempään AMK-tutkintoon johtavaa ohjelmaa, joka keskittyy ensihoidon järjestelmien kehittämiseen ja johtamiseen.
Ensihoidon ammatillisista arvoista pitäisi puhua enemmän, Ericsson tuumii. Niitä ovat muun muassa vastuuntunto ja myötätunto. Myötätunto potilaita kohtaan myös auttaa jaksamaan työssä.
Ericsson toivoo, että hänen väitöskirjaansa voitaisiin hyödyntää alan koulutuksessa ja organisaatioissa. Keskeinen tutkimushavainto oli työympäristön ja -yhteisön merkitys. Uupumista vähentää, jos tilanteita on mahdollista purkaa kollegoiden kanssa kahvipöydässä.
Jos yhteisössä taas vallitsee kovuuden ja pärjäämisen kulttuuri, avuttomuuden tunteita ei ehkä kehtaa ottaa puheeksi, Ericsson arvioi.
— Myös kokeneet ensihoitajat tarvitsevat tukea. Pinnan alla hekin tuntevat epävarmuutta ja suorituspaineita.
Siitä on jo yhdeksän vuotta, kun Christoffer Ericsson itse viimeksi hyppäsi ambulanssiin. Vaikka hän ei kaipaa 24 tunnin vuoroja ja yövalvomisia, välillä hän muistelee aikaa haikeudella.
— Pakko sanoa, että siinä työssä on omalaatuista mielekkyyttä ja vahva yhteisö. Ensihoitaja voi tehdä paljon hyvää, myös niille ei-kiireisille potilaille.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.