EU-yhteistyöllä uutta tietoa sikojen hännänpurennasta ja –typistyksestä

Helsingin yliopisto oli mukana yhteiseurooppalaisessa FareWellDock -tutkimushankkeessa, jossa selvitettiin sian hännänpurentaan ja -typistykseen liittyviä haasteita. Hankkeen tutkijat havaitsivat, että häntänsä typistyksen tai puremisen seurauksena menettänyt sika voi tuntea kipua jopa kuukausia.

Hännänpurenta on sioilla yleisesti esiintyvä, stressiin liittyvä käyttäytymisongelma. Hännänpurennan aiheuttamien vaurioiden vähentämiseksi sikojen häntiä typistetään suuressa osassa maita EU:ssa ja sen ulkopuolella. Suomessa hännäntypistys on kokonaan kielletty.

Professori Anna Valrosin koordinoimassa FareWellDock -hankkeessa selvitettiin sian hännänpurentaan ja -typistykseen liittyviä ongelmia, kuten typistyksen aiheuttamaa kipua, sekä arvioitiin muutaman keskeisen, käyttäytymisongelman laukaisevan riskitekijän hallinnan tehokkuutta. Pitkän tähtäimen tavoitteena oli edistää tutkitun tiedon avulla ehdotonta hännäntypistyskieltoa EU:ssa. 

Sikojen hännät typistetään sen sallineissa maissa yleensä ilman kivunlievitystä muutaman päivän ikäisiltä porsailta. Tutkimushankkeen ranskalaiset yhteistyökumppanit havaitsivat, että hännäntypistyskipua ei voida poistaa pelkällä tulehduskipulääkkeellä, vaikka lääkitys lieventääkin porsaiden kipureaktiota jonkin verran. Brittiläisen ryhmän tulokset osoittavat, että sian hännäntyngässä havaitut hermostolliset muutokset viittaavat jopa kuukausia kestävään krooniseen kipuun typistyksen tai vakavan puremavamman jälkeen.

Oljesta apua moneen vaivaan sekä kasvuun

Oljen ja muiden tongittavien materiaalien käyttöä pidetään yhtenä tärkeänä hännänpurentaa vähentävänä tekijänä, mutta kuinka paljon on tarpeeksi? Tutkijat havaitsivat, että mitä enemmän olkea sioille annettiin, sitä pitempään ne sitä tutkivat ja tonkivat, ja vastaavasti sitä vähemmän ne suuntasivat tutkimiskäyttäytymistä muihin sikoihin. Oljen antamisella oli myös muita positiivisia vaikutuksia, sillä se lisäsi sikojen kasvua, vähensi vatsahaavojen esiintymistä ja hännänpurentaa. Mitä enemmän olkea annettiin, sitä selkeämpi oli sen positiivinen vaikutus.  Tanskassa tehdyssä kokeessa hännänpurennan esiintyminen puoliintui karsinoissa, joissa sioille tarjottiin olkea 150 g päivässä sikaa kohti, verrattuna karsinoihin, joissa olkea ei käytetty.

Yhteistyöhankkeessa kehitettiin myös tilatason menetelmä, jolla voidaan arvioida, onko tongittavan materiaalin määrä riittävä vähentämään hännänpurentariskiä: materiaalin riittävyyttä arvioidaan puhtaan tongittavan materiaalin määrällä, sikojen käyttäytymistä seuraamalla sekä sikojen häntä ja korvavaurioita laskemalla. Menetelmää voidaan käyttää tilatason tukena varsinkin niissä maissa, joissa hännänpurentaa on perinteisesti ratkaistu typistämällä hännät, kun tilat harkitsevat typistyksestä luopumista.

Terve sika puree harvemmin

Tutkijat osoittivat lisäksi, että myös terveysongelmat altistavat sikoja hännänpurennalle. Sairaiden sikojen sosiaalinen käyttäytyminen eroaa terveiden sikojen käyttäytymisestä: nivelongelmista kärsivät siat joutuivat terveitä sikoja useammin toisten sikojen tongittaviksi, ja lievää hengitystietulehdusta sairastavat siat purivat toisten sikojen korvia ja häntiä enemmän. Tulehdukseen liittyvien välittäjäaineiden, sytokiinien, kohoaminen oli yhteydessä lisääntyneeseen sian hännänpurentaa ennakoivaan käyttäytymiseen.

Projektin tutkimuslöydökset ovat samansuuntaisia projektissa toteutetun tuottajakyselyn tulosten kanssa. Suomalaisten tuottajien mukaan tärkeimmät hännänpurennan riskitekijät tilatasolla ovat ruokintaan ja rehuun liittyvät epäkohdat ja sikojen terveysongelmat. Lisäksi hyvää ilmanlaatua ja toimivaa ilmanvaihtoa pidettiin hyvin tärkeänä. Hännänpurentavaurioiden ennaltaehkäisy on ehdottoman välttämätöntä tilatasolla. Tuottajat korostivat ripeän toiminnan merkitystä, jos sikojen käyttäytyminen muuttuu. Myös hankkeen muissa tutkimuksissa havaittiin sikojen syömiskäyttäytymisen muuttuvan jopa viikkoja ennen kuin ensimmäinen haava havaitaan hännässä.

Projektiverkostossa oli mukana Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan lisäksi tutkimusryhmät Tanskasta, Norjasta, Isosta-Britanniasta, Alankomaista, Ranskasta ja Ruotsista ja EU:n ulkopuolisena yhteistyötahona Yhdysvaltojen maataloustutkimuslaitos USDA. Suomessa hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

Lisätietoja:

 

Professori Anna Valros, anna.valros@helsinki.fi, puh. 02941 57400

Hankkeesta ja sen tuloksista voi lukea enemmän FareWellDock -kotisivuilta. Sivuilta voi myös ladata uusimpaan tietoon perustuvia, käytännönläheisiä tietokortteja, joista saa vinkkejä esimerkiksi siitä, miten hännänpurentaa voi havaita mahdollisimman aikaisin.
FareWellDock -hankkeen kotisivu: www.farewelldock.eu