D-vitamiinia leivästä?

Auringonvalon avulla iholla muodostuu D-vitamiinia, mutta lyhyen ja harmaan talvipäivän aurinko ei riitä meille suomalaisille ympäri vuoden. Talvisin olemme riippuvaisia ravinnon D-vitamiinin lähteistä.

Luontaisten lähteiden kuten kalan, kananmunan ja metsäsienten lisäksi suomalaisten D-vitamiinin saantia turvaa nestemäisten maitovalmisteiden ja margariinien D-vitaminointi, mutta uusia D-vitamiinin lähteitä kartoitetaan edelleen. Viikissä elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksella Christel Lamberg-Allardtin johtamassa Kalsiumtutkimusryhmässä on alkamassa ravitsemustieteellinen tutkimus, jossa selvitetään D-vitamiinin hyödynnettävyyttä leivästä.

EU-rahoitteisen kansainvälisen ODIN-tutkimushankkeen tutkimusryhmä hakee parhaillaan osallistujia tutkimukseen. Sopivat henkilöt ovat tällä kertaa 20-40-vuotiaita vaaleaihoisia, perusterveitä naisia. Koska kyse on leipätutkimuksesta, keliakiaa tai vilja-aineallergiaa ei saisi olla.

- Doping on kielletty: Solariumissa tai aurinkolomalla ei saa käydä kahteen kuukauteen ennen osallistumista tai tutkimuksen aikana, tutkimusavustaja Essi Skaffari sanoo.

Hiivan avulla vitamiinia leipään

Tutkimuksessa käytettävä leipä on leivottu tavallisella leivinhiivalla, jonka D2-vitamiinin tuotto on aktivoitu UV-valolla. Hiiva on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu turvalliseksi ja sen on todettu soveltuvan hyvin leivontaan.

- Leivän lisäksi tutkittavat nauttivat joko D-vitamiinia tai lumevalmistetta tablettina Skaffari kertoo.

Tutkimus kestää kahdeksan viikkoa, joiden aikana täytetään tutkimuslomakkeita ruokatottumuksiin ja elintapoihin liittyen, täytetään tutkimuspäiväkirjaa ja syödään tutkimusleipää – kolme viipaletta päivässä. Lisäksi tutkittavilta otetaan verinäytteitä, joista seurataan veren D-vitamiinipitoisuutta.

Henkilökohtaista palautetta ruokavaliosta

Tutkijat toivovat selvittävänsä D-vitaminoidun leivän hyödynnettävyyttä mahdollisena D-vitamiinin lähteenä, sekä D-vitamiinin imeytyvyyttä leivästä verrattuna vitamiinivalmisteisiin. Mikäli hyvin käy, D-vitaminoitua leipää saattaa löytyä jossain vaiheessa kaupan hyllyltä.

Myös osallistujille on – ilmaisen leivän lisäksi – monenlaista hyötyä koekaniinina olosta.

- Kaikki saavat henkilökohtaista palautetta ruokavalionsa ravintosisällöstä ja omasta D-vitamiinitilanteestaan. Opiskelijat voivat myös ansaita yhden opintopisteen kirjoittamalla raportin osallistumisestaan, Skaffari kertoo.