Chikungunyavirus löydettiin ensimmäisen kerran Tansaniasta vuonna 1952, ja sen jälkeen se on levinnyt aggressiivisesti ympäri maailmaa. Vuonna 2004 virus aiheutti räjähdysmäisen epidemian monilla Intian valtameren saarilla, mistä se levisi edelleen sekä Intiaan että Kaakkois-Aasiaan. Virusta löytyy nykyisin myös Etelä-Euroopasta, Karibianmeren saarilta sekä Keski- ja Latinalaisesta Amerikasta.
Aedes-sukuisten hyttysten välityksellä leviävä chikungunyavirus aiheuttaa tyypillisesti kuumetta, päänsärkyä, pahoinvointia ja ihottumaa. Osalle tartunnan saaneista kehittyy muiden oireiden lisäksi jopa vuosia kestävä nivelkipu. Chikungunyavirusta vastaan ei vielä ole olemassa lisensoituja lääkkeitä tai rokotteita.
Perjantaina väittelevä Finny Varghese seuloi yhteensä noin kolmen tuhannen bioaktiivisen yhdisteen joukosta kolme, jotka tehoavat jo hyvin pieninä pitoisuuksina chikungunyavirukseen ja estävät laajasti muidenkin alfavirusten monistumista eläinsoluissa. Abamektiini, ivermektiini ja berberiini ovat jo klinisessä käytössä tai kliinisesti testattavana muiden tautien parantamisessa.
Löydetyistä yhdisteistä berberiini häiritsi viruksen kopioitumiselle tärkeitä viestireittejä ja vähensi viruksen aiheuttamia tulehdusoireita hiirimallissa. Myös syöpähoidoissa käytetty obatoklaksi osoittautui aktiiviseksi sekä chikungunyavirusta että toista alfavirusta, Semliki Forest -virusta vastaan.
_______________________
Finny Symon Varghese väittelee 2.12.2016 kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Cracking the code of chikungunya virus: inhibitors as tools to explore alphavirus biology". Väitöstilaisuus järjestetään Biokeskus 2:n (Viikinkaari 5) auditoriossa 1041.
Lisää Chikungunyasta: Jussi Sane, Satu Kurkela ja Olli Vapalahti. Chikungunya, uusi maailmanlaajuinen epidemia? Duodecim 2011;127:457–63