Lääketiede ja musiikki eivät ole toisistaan niin kaukana kuin voisi ajatella. Helsingin yliopiston Silmäklinikan tutkijat valmistelevat esityssarjaa, joka yhdistää lääketieteellisiä luentoja ja klassista musiikkia.
Sarjan taiteellinen johtaja Lauri Ahokas on Sibelius-Akatemiasta valmistunut pianisti ja kapellimestari sekä silmätauteihin erikoistuva lääkäri.
— Kun työstää kappaletta orkesterin kanssa ja miettii, miten parhaiten auttaa potilasta, kyse on osin samoista asioista. Molemmissa on teoreettisen tiedon lisäksi myös intuitio mukana.
Ahokas ideoi sarjan yhdessä silmätautiopin professorin Tero Kivelän kanssa. Luentokonserttien alku juhlistaa Silmäklinikan 150-vuotista taivalta, mutta niiden on tarkoitus jatkua pitkälle tulevaisuuteen. Ajatus on tarjota jotakin uutta sekä suurelle yleisölle että asiantuntijoille.
— Hieman kuin TED-konferenssipuheet, mutta ilman itsekorostusta, Ahokas luonnehtii.
Kaikki sarjan luennot eivät liity silmätauteihin, vaan mukana on lääketiedettä laidasta laitaan. Ahokas aikoo itse olla yksi soittajista, ja luennoitsijoiksi hän pyytää kokeneita tutkijoita eri aloilta. Tilaisuuksia on todennäköisesti pari lukukaudessa.
Ahokas toivoo, että luentoon sopiva musiikki saa myös tiedesisällöt jäämään paremmin mieleen. Hän ei ole kuullut, että vastaavaa yhdistelmää olisi kokeiltu muualla.
Ensimmäinen luentokonsertti kuullaan syyskuussa. Silmäklinikan ylilääkäri Jukka Moilanen pitää luennon J. S. Bachin pieleen menneestä kaihileikkauksesta, minkä jälkeen pianotaiteilija Juho Pohjonen soittaa Bachin Goldberg-variaatiot.
— On uskomaton juttu, että sama kirurgi onnistui sokeuttamaan sekä Bachin että Händelin, Ahokas kommentoi.
Suomen kulttuurirahasto myönsi Silmäklinikan luentokonsertteihin 20 000 euron apurahan, josta valtaosa käytetään flyygelin hankkimiseen. Nykyiselle klinikalle soitinta ei kuitenkaan haluta viedä, koska tiloista on löydetty kosteusvaurioita.
Uuden klinikan rakentaminen on aloitettu Paciuksen- ja Zaidankatujen väliin, mutta se valmistuu vasta vuonna 2024. Luentokonsertit aloitetaan siksi Meilahden kirkossa.
— Silmäklinikan uusiin tiloihin on tulossa ihana auditorio ja kahvila. Siellä konserteille on hyvät edellytykset, Ahokas iloitsee.
Silmäklinikka on historiansa aikana toiminut muun muassa entisessä pesulassa kirurgian klinikan takapihalla ja asuinkerrostalossa Mariankadulla. Nykyään tiloja on Meilahdessa, Ruskeasuolla ja Pasilassa. Meilahdessa sijaitseva Silmä-korvasairaala valmistui vuonna 1952.
Uutta sairaalatilaa on odotettu jo vuosia, Kivelä kertoo. Silmätautien hoito on muuttunut perin pohjin.
— Kun minä aloitin erikoistumisen, klinikalla oli paljon vuodeosastoja. Nykyään suurin osa hoidoista ja leikkauksista tehdään päiväkäynteinä.
Uuteen klinikkaan tuleekin vuodepaikkojen sijaan vastaanottoja ja ajanmukaisia tutkimusvälineitä.
Silmäklinikkalaiset tekevät potilastyön lisäksi paljon tutkimusta. Tärkeitä kohteita ovat verkkokalvotaudit, silmäsyöpä, sarveiskalvotaudit, glaukooma, lasten silmätaudit sekä diabeteksen ja geenivirheiden aiheuttamat sairaudet.
Usein tutkimus käynnistyy kliinisestä ongelmasta, Kivelä sanoo.
— Syntyvät oivallukset tulevat meillä käyttöön ja julkaistaan muidenkin hyödyksi. Silmäklinikan tutkimuksia on otettu Englannissa ja Australiassa Käypä hoito -suosituksien perusteiksi.
Väestön ikääntyessä monet silmätaudit yleistyvät. Glaukooma, kaihi ja silmänpohjan ikärappeuma ovat tavallisia vaivoja. Kaihia ja ikärappeumaa voi kuitenkin ennaltaehkäistä terveellisillä elintavoilla.
— Tupakointi ja lihavuus suurentavat sekä kaihin että silmänpohjan ikärappeuman riskin kaksin-kolminkertaiseksi. Alkoholi puolestaan on taustalla useissa vaikeissa silmävammoissa, Kivelä toteaa.
Sairaalatyöhön kaivattaisiin professorin mukaan lisää silmälääkäreitä.
Lauri Ahokas aikoo pitää kiinni sekä lääkärintyöstä että musiikista. Silmäklinikan avara ilmapiiri kannustaa taiteellisiin ideoihin, Ahokas tuumii.
— Ehkä tämä johtuu siitä, että silmä on niin esteettinen tutkimuskohde. Se on häkellyttävän kaunis, kun sitä tarkastelee mikroskoopissa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2021.
150 vuotta sitten noin 1,5 prosenttia suomalaisista oli sokeita. Elämä savupirteissä altisti silmätulehduksille, eikä työsuojelusta ollut tietoakaan. Onnettomuuksia sattui ja hoitomahdollisuudet olivat niukat.
Näihin oloihin 1871 perustettiin Helsingin yliopiston Silmäklinikka. Lääketieteellinen tiedekunta olisi tahtonut panostaa muihin aloihin, mutta taivuttava oli, kun määräyksen antoi keisari Aleksanteri II.
Klinikan perustamista edelsi ankara lobbaus, johon sisältyi muun muassa Suomen sokeiden laskenta. Asialla oli farmasian ja farmakologian professori Frans Josef von Becker, joka innostui silmätautien tutkimuksesta opintomatkallaan Saksassa. Beckeristä tulikin Suomen ensimmäinen silmätautiopin professori.
Berliinissä von Becker tutustui nykyaikaisen silmätautiopin kehittäjiin Albrecht von Graefeen ja Hermann von Helmholtziin. Graefe tunnetaan uudenaikaisen kaihiveitsen suunnittelijana, ja Helmholz keksi peilin, jolla voi katsoa silmän sisään.
Kaikki ajan metodit eivät olleet järkeviä. Kun silmän sisältä poistettiin vierasesinettä ämpärin kokoisella magneetilla, se singahti ulos hajottaen silmää yhtä paljon kuin sisään mennessään.
Osa vanhoista välineistä on kuitenkin yhä käytössä: rikka poistetaan silmästä samanlaisella neulalla kuin mitä von Becker käytti.
Ennen toista maailmansotaa tavallinen tartuntatauti Suomessa oli trakooma, joka tänäkin päivänä uhkaa sokeuttaa pari miljoonaa ihmistä kehittyvissä maissa. Sitä hoidettiin Silmäklinikassa rullaamalla arpeutuneita silmäluomia. Vasta juoksevan veden yleistyminen asunnoissa 1950-luvulla hävitti trakooman Suomesta.
1970–80-luvuilla ultraäänitutkimukset, laserhoidot, silmän verenkierron väriainekuvaukset ja mik- rokirurgia mullistivat alaa. Valokerroskuvaukset ovat parantaneet diagnostiikkaa 2000-luvulla.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana käyttöön on otettu uusia laserkirurgisia menetelmiä. Hoitoa ovat mullistaneet myös silmän sisään ruiskutettavat vasta-ainehoidot ja ensimmäiset geenivirheitä korjaavat lääkkeet.