Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/2023.
Tekoäly herättelee miettimään, miten yliopistolaisen kannattaa käyttää aikansa. Mikä on arvokkainta, mitä ihminen voi tehdä?
Kannattaako opiskelijan tuskailla esseen tai oppimispäiväkirjan kimpussa, kun jutteleva kone päräyttää sekunnissa paremman kuin moni itse — ja saatteeksi uskottavan ”vertaisarvion”? Kannattaako opettajan kehitellä kurssejaan, kun koneesta tulee nappia painamalla toimiva runko nykyaikaiselle käänteiselle opetukselle?
Kannattaako tutkijan uppoutua kirjallisuuteen ja kynäillä saatekirjettä, hakemusta tai johdantoa, jos tekoäly on jo valmiiksi seulonut kaiken mitä on ja jauhaa siitä kelvollisen tekstin?
Kirjoittamista ei voi tyystin sälyttää koneille, koska se on ajattelun väline. Kirjoitustyötä ei voi ohittaa kokonaan ohittamatta samalla ajattelua. Hakukoneetkaan eivät lopettaneet faktojen opettelua, koska asiantuntijaksi ei kasva ilman päänvaivaa.
Kielimallit voivat kuitenkin nopeuttaa kirjoittamista, auttaa alkuun ja umpikujan yli. Niiden heikkoudet — kuten hourailu ja lähdemerkintöjen puute — tuuppivat kriittiseen ajatteluun.
Ihmisessä ainutlaatuista on kyky oivaltaa uutta ja hahmottaa merkityksiä. Kielimallit kaivavat aineistostaan tilastollisia yhteyksiä, mutta eivät tunnista, mikä on tärkeää elämässä. Ne tuottavat kirjaimellisesti keskinkertaista, eivät mullistavaa.
Uudet ajatukset syntyvät, kun teemme havaintoja maailmasta ja keskustelemme. Tämä vaatii aikaa, yritystä ja erehdystä. Uuden luominen on antoisaa, mutta haastavaa, raastavaa ja tehotonta.
Viisaasti käytettyinä tekoäly vapauttaa meitä rutiineista luovaan työhön. Arjen — ja rahoitusmallien — paineet vain houkuttelevat tekemään kaiken tehokkaammin ja nopeammin. Keskinkertainen on joskus oikein, mutta ei anneta sen viedä ihmisen osaa.
Tekoälyltä puuttuvat myös kädet. Tarvitsemme eläinlääkärin ja kirurgin käsiä parantamaan, kemistin kouraa pipetin ympärille, käsityönopettajan sormia kietomaan punaista lankaa. Yliopisto kouluttaa ajattelijoiden ohella taitavia käsiä, eikä siihenkään ole oikotietä.
Kirjoittaja on vanhempi yliopistonlehtori eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.