1950-luvun lopulla maailmaa kuritti aasialainen influessapandemia, jonka seurauksena moni lapsi sai kuulovamman. Yksi heistä oli 4-vuotias Eva Isaksson.
Kuulovamma muutti Isakssonin elämän. Taakse jäivät musiikki ja laulu, joista hän oli ennen nauttinut. Isaksson ajatteli, että hänen vanhempansa puhuvat varmaan ruotsia, kun hän ei enää saanut selvää heidän puheestaan.
Lohtua toivat kirjat. Isaksson opetteli lukemaan nelivuotiaana, ja kun hänen kotikulmilleen Herttoniemeen avattiin sivukirjasto, siitä tuli turvasatama.
— Kun pääsee kirjaan käsiksi, se on maailmoja syleilevä kokemus. Kuulovamma rajasi olemassaoloani vahvasti, mutta kirjojen kautta ovet avautuivat, Isaksson muistelee.
Kirjoista ja kirjastoista löytyi Isakssonin elämänura. Kun hän jäi eläkkeelle tänä syksynä, hänet tunnettiin julkaisujen arvioinnin asiantuntijana niin Suomessa kuin maailmalla. Matkan varrelle on mahtunut myös tietokirjojen kirjoittamista ja taistelua tasa-arvon puolesta.
Suhteellisuusteoriasta kirjastouudistuksiin
Isaksson sai kuulokojeen 8-vuotiaana. Siitä huolimatta puheesta oli vaikea saada selvää, eikä koulussa ollut tulkkeja tai avustajia. Isaksson pitkästyi pulpetissa, mutta pärjäsi kokeissa. Ylioppilaskokeissa hän kirjoitti kuusi laudaturia.
Kirjastossa Isaksson oli törmännyt suhteellisuusteoriaa käsittelevään kirjaan, joka räjäytti hänen tajuntansa. Hän alkoi opiskella Helsingin yliopistossa ensin fysiikkaa ja sitten teoreettista fysiikkaa, sivuaineenaan tähtitiede. Valmistumisen jälkeen vuonna 1981 hän meni töihin Helsingin Observatoriolle, jossa kuluikin seuraavat lähes 30 vuotta.
Isaksson palkattiin alkuun tutkimusavustajaksi vammaisten työllistämiseen tarkoitetulla Kelan tuella, mikä oli yliopistolle halpaa, mutta jätti hänet ilman lomia. Siitä huolimatta Isaksson kirjoitti työn ohessa joukon tietokirjoja. Ne käsittelivät muun muassa Albert Einsteiniä, tutkijanaisia, rauhan aatetta ja tasa-arvoa.
Observatoriovuosinaan Isaksson siirsi tähtitieteen kirjaston kortistot digitaaliseen aikaan. Se tarkoitti muun muassa tietokantojen rakentamista ja verkkosivujen luomista. Miten, se oli vain opeteltava itse.
— Fysiikan opinnoista oli tässä paljon hyötyä. Kirjastotyö on tiedon järjestämistä. Siinä on tiedettävä eri julkaisujen keskinäinen yhteys.
Kuinka arvioida julkaisuja?
Isaksson suoritti kirjastoalan kursseja, mutta eniten hän oppi kansainvälisissä konferensseissa. Niissä hän tutustui avoimeen tieteeseen ja elektroniseen julkaisemiseen. Vuonna 2010 Observatorio suljettiin, ja Isaksson siirtyi kirjastonhoitajaksi Kumpulan kampuskirjastoon.
Maailmalla olivat tulleet muotiin erilaiset rankingit, joissa pantiin järjestykseen yliopistoja, julkaisuja ja tutkijoita. Isaksson kiinnostui aiheesta ja opiskeli bibliometriikkaa, tiedejulkaisujen tutkimusta. Häntä kiehtoi etenkin se, miten arvioida julkaisuja vastuullisesti.
— Mikään ei ole niin vaikeaa kuin arvioida yksittäisiä ihmisiä. Ketään ei pitäisi laittaa numeroksi. Silti yhä pyydetään Impact Factor -lukuja, vaikka ne eivät kerro tutkimuksesta paljonkaan. Järkevämpää kuin laskea viittausten määrää, on arvioida niiden yhteyksiä.
Isaksson kannattaa lämpimästi viittausten avoimuutta. Jos kaikki viittaukset ja lähdeluettelot olisivat avoimesti saatavilla, kuka tahansa voisi arvioida eri julkaisujen merkitystä.
Setassa ymmärrettiin kuulovammaista
Yksi syy fysiikan opiskeluun oli Isakssonin mukaan se, että ”kaavat eivät juttele” ja kuulovammaisen oli helpompi toimia niiden kanssa. Samasta syystä hän ei koskaan ollut asiakaspalvelussa kirjastossa. Kuulovamma ei kuitenkaan estänyt Isakssonin aktivismia tasa-arvon puolesta.
Isaksson puolusti naisten, vammaisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia toimien aktiivisesti muun muassa Kynnys ry:ssä ja Setassa.
— Halusin päästä vaikuttamaan asioihin. Mahdollisuus osallistua riippuu kuitenkin paljon siitä, miten otetaan vastaan, Isaksson muistelee.
Tasa-arvotoiminnassakin toiset paikat olivat tasa-arvoisempia kuin toiset. Isakssonin mukana olo tutkijanaisten verkostossa tyssäsi muiden haluttomuuteen ottaa kuulovammaisen tarpeita huomioon. Sen sijaan Setassa löytyi aina niitä, jotka olivat valmiita tulkkaamaan ja auttamaan.
Aktivismi on myös vaikuttanut, ja asiat ovat menneet eteenpäin. Osa siitä on EU:n tuoman lainsäädännön ansiota, mutta asenteetkin ovat muuttuneet.
— Kun olin teini, homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuntui kovin kaukaiselta vielä 90-luvulla. Kun se meni läpi, olin hämmästynyt ja iloinen.
Korona-aika toi samalle viivalle
Isaksson toimi Helsingin yliopiston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoimikunnan jäsenenä yli 20 vuotta, kauemmin kuin tiettävästi kukaan toinen. Linja yliopistolla on ollut, että jokaisen pitäisi omassa työssä edistää esteettömyyttä ja tasa-arvoa.
— Kaiken pitäisi olla niin saavutettavaa kuin pystymme sen tekemään. Toivoisin, että esteettömyyttä edistämään palkattaisiin myös kokoaikainen henkilö. Toisaalta ruohonjuuritason toimintakin on toteutunut yllättävän hyvin, mistä kertoo Kumpulan kampuksen saama tasa-arvopalkinto.
Kuulovamman kanssa elämistä ovat sittemmin helpottaneet Kelan tarjoamat kirjoitustulkit. 2000-luvulta alkaen on ollut laitteita, joilla tulkkaus sujuu kätevästi. Pitkään oli kuitenkin vaikeuksia saada tulkkia silloin, kun sitä tarvitsi. Korona-aika muutti tämän: Kela salli etätulkkauksen, eikä Isakssonilta ole jäänyt nyt yhtään kokousta väliin tulkin puutteen takia.
— Poikkeusaikana olen tuntenut olevani enemmän samalla viivalla muiden kanssa, kun kaikki ovat olleet etänä. Monelle tämä on varmasti ollut ahdistavaa, mutta minulle se on tuntunut vapauttavalta.
Eläkkeellä Isaksson aikoo viljellä vihannespuutarhaansa ja kirjoittaa taas jotain. Tietokirjojen aiheitakin on jo mielessä. Aseiden kehittelyyn osallistuneet tutkijat kiinnostaisivat, samoin tähtitieteen uranuurtajanainen, professori Liisi Oterma.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2021.