Suomirap ei ole enää vain maskuliinista uhoa

Miehisissä, valkoisissa musiikkipiireissäkin on alettu puhua sukupuolesta ja rasismista, sanoo musiikkitoimittaja, DJ, tutkijatohtori Inka Rantakallio.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2023.

Tutkijatohtori Inka Rantakallio soittaa DJ-keikoillaan mielellään rap-musiikkia, tutkimuskohdettaan. Eräällä klubilla hänelle huomautettiin, kun valikoima painottui naisartisteihin.

Naistekijöitä kummeksuvat kysymykset ovat jääneet vähemmälle alan muuttuessa moninaisemmaksi — viimeinkin, musiikkitieteilijä toteaa. Suomirap ei enää merkitse vain maskuliinista uhoa, ja esimerkiksi me too -liike on alkanut tuoda muutosta alalle.

— Keskustelu sukupuolesta, rasismista ja syrjinnästä on ulottunut ennestään erittäin miehiseen ja valkoiseen musiikkimaailmaan.

Musiikkitoimittajana Rantakallio on tehnyt muun muassa Rap Scholaria Bassoradiossa. Mikko Mäkelän ja Inka Rantakallion ohjelma sai paljon innokkaita kuulijoita.

Tutkija näkee itsensä osana musiikkiyhteisöä.

— Tahdon kuunnella toisia naisia ja nostaa esiin marginaalin tekijöitä ja vaiettua historiaa työni kautta. Takahuoneiden keskustelut ovat tärkeä osa omaa tutkijuuttani.

Rap purkaa normeja ja keikuttaa valtaa

Musiikki on osa yhteiskuntaa, Rantakallio sanoo. Ytimeltään kantaaottava rap on parhaimmillaan keino purkaa normeja ja huojuttaa valta-asetelmia. Rantakallio miettii, miksi miehet kuuntelevat vain miesten tekemää musiikkia. Miksi he eivät tue naisia enemmän?

Inka Rantakallio ja Heini Strand ovat toimittaneet tietokirjan Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä (Kosmos, 2021). Teoksessa on mukana muun muassa suomalaisen rapin rasismia purkava artisti, DJ Yeboyah

Rantakallio ei ajattele työtään kritiikkinä vaan tapana tuoda uusia näkökulmia ja tuoretta tietoa. Ihmiset eivät aina tule ajatelleeksi, miten ihonväri, sukupuoli tai seksuaalisuus vaikuttavat arvostuksiin.

Tutkija rohkaisee kaikkia, myös musiikki-instituutioiden johtajia, miettimään omia sokeita pisteitään. Asiat voi aina tehdä paremmin, kun vanhoja käsityksiä jaksaa haastaa.

— Hyvinä päivinä ajattelen, että ihminen voi muuttua. Koetan säilyttää uteliaisuuteni ja mennä kohti epämukavaa.

Kansainvälinen naistenpäivä on 8.3. Minna Canthin ja tasa-arvon päivää vietetään 19.3.

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.