Naisten ja miesten palkkaero on kestopuheenaihe. Sairaanhoitaja tienaa vähemmän kuin samantasoisen ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut insinööri. Miksi näin?
— Pohjimmiltaan on kyse arvostuksen puutteesta ja sukupuolittuneista työmarkkinoista. Meillä on selvää jakoa naisten ja miesten aloihin. Ja usein niin sanottuja naisten töitä pidetään kutsumusammatteina, esimerkiksi juuri sairaanhoitajan työtä, tutkijatohtori Tytti Steel Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen tieteenalalta sanoo.
Työmarkkinoiden historiaan perehtynyt dosentti Tapio Bergholm Helsingin yliopistosta tähdentää työnantajan palkanmaksukyvyn merkitystä. Sairaanhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat työskentelevät kunnissa, joissa talous on tiukilla.
— Palkkaeroa selittää jonkin verran myös se, että julkisella sektorilla on paremmat vuosilomat kuin yksityisellä sektorilla. Jos verrataan palkkaa tehtyjen tuntien määrään, palkkaero kapenee, Bergholm toteaa.
Sairaanhoitajien ja insinöörien tuloeroon vaikuttaa myös se, että insinööreissä on enemmän esimiestehtävissä työskenteleviä kuin sairaanhoitajissa.
Koulutus alkaa näkyä
Uutiset sairaanhoitajapulasta tai alaa vaihtavista sosiaalityöntekijöistä ovat tuttuja. Eikö ihmisiä voi kannustaa jäämään alalle tunnustamalla työn arvo myös rahallisesti eikä vain sanallisesti? Eivätkö palkat nouse, kun työvoiman kysyntä on suurempaa kuin tarjonta?
— Jonkin verran on jo nähty pientä palkkojen nousua esimerkiksi juuri hoitoalalla. Yleensä kysynnän kasvu heijastuu palkkoihin jollain aikavälillä, Bergholm vahvistaa.
Bergholm arvioi, että pian voi olla ylitarjontaa insinööreistä, kun Intia ja Kiina kouluttavat tekniikan ammattilaisia. Se voi vaikuttaa insinöörien palkkoihin meilläkin.
Kun palkkaeroa tarkastelee historiallisesti, huomaa, että se ei ole pysyvä. Vielä 1960-luvun alussa naisen markka oli noin 65 penniä.
— Ero kaventui 1980-luvulle, kunnes kehitys alkoi junnata. Nyt palkkaero on taas pienentynyt. Naisten miehiä keskimäärin korkeampi koulutus alkaa näkyä tuloissakin.
Hurskaita toiveita?
Vuosikymmenten mittaan Suomen hallitukset ovat koettaneet kuroa naisten ja miesten palkkaeroa lukuisilla samapalkkaohjelmilla.
Tytti Steelin mukaan ohjelmia on leimannut konkretian puute. Niissä ei ole asetettu selviä tavoitteita.
Myös Tapio Bergholm luonnehtii ohjelmia hurskaiden toiveiden tynnyreiksi. Jotain hyvää niistä on kuitenkin seurannut. Ohjelmat ovat luoneet painetta muuttaa lainsäädäntöä, ja niiden pohjalta joitakin työehtosopimuksia on muokattu uusiksi.
— Esimerkiksi nykyiseen hallitusohjelmaan kirjattu palkka-avoimuus on noussut samapalkkaohjelmasta, Bergholm huomauttaa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2021.