Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2025.
Aasialaisten marjanpoimijoiden kohtelu on tahrannut Suomen työmarkkinoiden mainetta. Mutta myös rakennustyömailla tapahtuu väärinkäytöksiä, samoin vihannesviljelmillä, ravintoloissa, kynsistudioilla, telakoilla ja ruokalähetti- ja siivousbisneksessä.
Ihmiskaupan ilmiöt läpäisevät suomalaisen yhteiskunnan, Helsingin Sanomien tutkiva journalisti Paavo Teittinen arvioi. Hänen teoksensa Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus) sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2025.
Ihmiskaupparikos ei useinkaan vastaa sanan ensiksi herättämää mielikuvaa, rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopistosta arvelee. Rikosten uhreja harvoin lukitaan tai kahlitaan, eikä passiakaan välttämättä takavarikoida.
Kouluttaminen edistää puuttumista
Haavoittuvassa asemassa olevalta voi viedä valinnanvapauden myös tuottamatta mustelmia. Psykologinen kontrollointi, kynnysraha-ansat, häpeä ja muut painostuskeinot on kuitenkin helppo ohittaa. Kun ihmiskaupparikos lisättiin lakiimme vuonna 2004, sen tarvetta epäiltiinkin laajasti, Melander sanoo.
Syyttäjän, poliisin, rajavartiolaitoksen ja muiden ammattilaisten kouluttaminen on edistänyt ihmiskauppaan puuttumista selvästi. Tutkinnan resursseissa ja osaamisessa on silti isoja puutteita. Oikeudessa saatetaan yhä esittää, että jos asiattomin työehdoin työskentelevällä on käytössään auto tai puhelin, kyse ei ole pakkotyöstä.
Melander keskustelisi myös rangaistuksista. Ihmiskaupparikoksista, joista voi ylimmillään saada kuusi vuotta vankeutta tai törkeissä tapauksissa kymmenen, tuomitaan tyypillisesti alle kolmen vuoden rangaistuksia, usein ehdollisena.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta ja Tiedekulma järjestivät keskustelutilaisuuden ihmiskaupasta 20.11.