Lähiö on huonomaineinen, keskiluokkainen ja rakas — ja joka neljännen suomalaisen koti

Olen asunut koko elämäni Vantaan ja Itä-Helsingin lähiöissä. En kovin helposti osaa kuvitella asuvani muualla.

Lähiö on riittävän mutta ei liian lähellä keskustaa. Se on hyvä yhdistelmä kerrostaloasumisen helppoutta, luonnonrauhaa ja kohtuullisia kustannuksia. Sopivan kokoinen yhteisöksi. Yksinkertaisesti: kaikkea, mitä haluan asumiselta.

Siksi minun on aina ollut vaikea ymmärtää tapaa, jolla lähiöistä puhutaan. Mediassa positiivisetkin lähiöjutut aloitetaan ”toisin kuin voisi kuvitella”. Rap-lyriikoissa lypsetään rosoromantiikkaa ghettokuvitelmista. Yleinen mielikuva lähiöstä on vähintäänkin harmaa, nuhruinen ja köyhä.

Kuitenkin suuri osa, noin neljännes suomalaisista asuu lähiöissä.

— Useimmat lähiöt ovat varsin keskiluokkaisia. Myös ne, joilla on huono maine, poikkeavat muista kaupunginosista paljon vähemmän kuin ajatellaan, toteaa kaupunkimaantieteen yliopistonlehtori Teemu Kemppainen.

Jo 1970-luvulla syntyi lähiöihin liittyvä puhetapa, joka elää omaa elämäänsä, Kemppainen sanoo. Lähiöitä kauhistelevat ne, jotka eivät ole siellä käyneetkään. Tutkimusten mukaan asukkaat viihtyvät yleensä hyvin kotilähiöissään.

Suuria odotuksia

Kun ensimmäiset lähiöt nousivat Suomeen 1950-luvulla, niihin kohdistui suuria odotuksia. Vehreän metsälähiön ideaali oli kaunis. Sitten ajatukset muuttuivat. Puheenparressa puutarhakaupunki vaihtui betoniviidakkoon.

Nyt halutaan lisää kaupunkia — kukaan ei vaadi lisää lähiöitä.

— On melko mielivaltaista, miten ideat nousevat vallitseviksi ja menevät ohi. Vallassa on voimakas urbanismin aalto. Uskotaan, että korkea asukastiheys tuottaa ideoita ja innovaatioita.

Korona-ajasta voisi alkaa lähiöiden renessanssi, Kemppainen pohtii. Arvoonsa voisivat nousta avarat, valoisat asunnot, joiden lähellä on luontoa ja hyvät joukkoliikenneyhteydet.

Kaupungin kannattaa suosia hyvää ympäristöä, mutta hyvyydestä on monia näkemyksiä, toteaa Kemppainen. Hän itse asuu Tikkurilassa.

— Monipuolisuus on kaupunkiseudun valtti. On tarjottava monelle maulle ja lompakolle sopivaa asumista.

Totta, yksi haluaa asua kaupungin sykkeessä, toinen tahtoo kuopsuttaa omakotitalon puutarhaa. Ja yllätys, yllätys, on myös meitä, jotka haluamme asua nimenomaan lähiössä.

Laman lyömät

Lähiöissä on myös ongelmia. Ne liittyvät köyhyyden, työttömyyden ja maahanmuuttajien integraation kysymyksiin.

Vielä 1990-luvulla suomalaisissa kaupungeissa oli varsin samankaltainen väestörakenne joka puolella. Sen jälkeen yhteiskunta on eriarvoistunut, mikä näkyy myös asumisessa. Joillakin alueilla asuu enemmän työttömiä, pienituloisia ja matalasti koulutettuja kuin toisilla. Köyhyys voi aiheuttaa syrjäytymistä ja se puolestaan monenlaisia sosiaalisia ongelmia.

Lähiöt ovat olleet Suomen suurten rakennemuutosten näyttämöitä. Vanhimmat niistä, esimerkiksi Maunula ja Herttoniemi, rakennettiin maaltamuuttajien tarpeisiin. 1990-luvun lamaa seurannut työttömyys iski lähiöihin pahemmin kuin muualle. 2000-luvulla lähiöt ovat vastaanottaneet suuren osan Euroopan ulkopuolelta tulleista maahanmuuttajista.

Palvelut tulivat ensimmäisiin lähiöihin myöhässä. Lapsilla ja nuorilla oli vähän tekemistä, mikä saattoi johtaa rötöstelyyn. Lähiöt oli rakennettu erityisesti työväenluokalle, ja luokkanäkökulma valui lähiöpuheeseen.

— Kun puhutaan paikoista, puhutaan ihmisistä, jotka siellä asuvat ja mielikuvista, joita heihin liittyy. Ennen ongelmat liitettiin työväestöön, nyt etenkin etnisiin vähemmistöihin, sosiologian tutkijatohtori Lotta Junnilainen sanoo.

Ongelmapuheella luodaan kuvaa lähiöistä ”toisina” ja muista asuinalueista normaaleina.

Ulkopuolisten katse

Junnilainen teki etnografista tutkimusta kahdessa lähiössä vuosien ajan. Hän pyrki osaksi paikallista elämää, osallistui kahvilan toimintaan ja piti kokkikerhoa nuorisotilalla. Hän kyläili, haastatteli ja oleili.

Junnilaisen kuuntelutyön tärkein oivallus oli, että tutkijat, virkamiehet ja lähiöprojektien edustajat lähestyvät lähiöitä usein ennakkoluuloisesti. He olettavat, että alueella vallitsisi yhtenäinen kulttuuri tai elämänmeno. Ulkopuolinen katse johtaa helposti alentuvaisuuteen.

— Kuuntelin kerran, kun lähiön asukkaille perusteltiin täydennysrakentamista sillä, että pyritään rakentamaan tervettä yhdyskuntaa. Ikään kuin se aiemmin olisi ollut jotenkin sairas, Junnilainen kertoo.

Viimeisenä listalla

Pienituloisimmissa lähiöissä harvoin asuu kaupunginvaltuutettuja. Äänestysprosentti on matala. Monet ovat vihaisia ja pettyneitä politiikkaan. Puolestapuhujat ja asioiden ajajat ovat vähissä.

— Asukkaat saattoivat sanoa, että tämä on viimeinen paikka, jonne tullaan korjaamaan katuvalot. Ylläpidossa ja huollossa näkyy, miten eri tavalla eri alueita kohdellaan ja miten niiden asukkaita arvostetaan, Lotta Junnilainen toteaa.

Pääkaupunkiseudun kaikki lähiöt ovat kuitenkin varsin hyväosaisia verrattuna kuihtuvien kaupunkiseutujen, kuten Kajaanin tai Kouvolan lähiöihin. Siellä ei välttämättä saa enää rahoitusta edes talojen remontteihin, koska niiden arvo on laskenut niin alas.

Viheralue uhrina

Poliitikot esittävät usein täydennysrakentamista alueen kehittämiseksi. Mikään ei kuitenkaan estä pitämästä huolta myös vanhasta miljööstä, Junnilainen sanoo. 1960–70-luvun lähiöt kaipaavat peruskorjauksia.

Täydennysrakentaminen ei aina ole asukkaiden mieleen, sillä vaarassa ovat viheralueet ja kaupunkimetsät. Siitä huolimatta pääkaupunki kasvaa. Valmiiden liikenneyhteyksien äärelle rakentaminen on tehokasta.

Viheraluille rakentamisen yksi vaihtoehto on vanhan purkaminen. Toisinaan täydennysrakentamisen tieltä jyrätään kohtuullisen uusiakin rakennuksia tiiviimmän ja korkeamman kaupungin nimissä. Näin käy esimerkiksi Meri-Rastilassa ja Mellunmäessä.

Uusien omistusasuntojen toivotaan tuovan keskiluokkaa vuokratalovaltaisille alueille. Myllypuro, jonne kohosi myös ammattikorkeakoulu Metropolian uusi kampus, on onnistunut esimerkki tällaisesta täydennysrakentamisesta.

— Tasapainottelu ei ole helppoa. Täydennysrakentamisessa on tärkeää kunnioittaa kunkin alueen luonnetta ja suunnitella sen tyyliin sopivia rakennuksia, Teemu Kemppainen sanoo.

Vaaran tunne?

Kemppaisen tuore tutkimus osoitti, että mitä enemmän alueella on kaupungin vuokrataloja, sitä enemmän siellä havaitaan häiriöitä ja koetaan turvattomuuden tunnetta.

Turvattomuuden tunne taas on yksi syistä, miksi lähiöistä halutaan muuttaa pois. Naapuri saattaa sotkea yhteisiä tiloja, metelöidä tai piikittää julkisesti huumeita.

— Häiriöitä aiheuttaa vain pieni osa vuokratalojen asukkaista. Silti on oikeudenmukaista, että vuokrataloja levitetään tasaisemmin kaikkialle, eikä keskitetä niitä joillekin alueille.

Sosiaalipalvelut ovat tuiki tärkeitä, jotta päihde- tai mielenterveysongelmista kärsivät saavat tukea. Näin voidaan torjua myös sukupolvesta toiseen periytyvää syrjäytymistä.

On tärkeää antaa kaikille mahdollisuus pysyä yhteiskunnassa mukana, Kemppainen sanoo.

— Eriarvoisuus synnyttää jännitteitä, joita kukaan ei halua.

Eri ihmisille turvattomuuden tunnetta aiheuttavat eri asiat. Itse en ole kokenut sitä kotilähiöissäni — toisin kuin joskus Helsingin keskustassa.

Keskiluokan synnit

Kaikki lähiöt eivät ole kurjistumiskierteessä. Nosteessa olevia alueita yhdistävät hyvät yhteydet työpaikoille, palveluihin ja luontoon. Myös arkkitehtuuri voi olla vetovoimatekijä, kuten vaikkapa 1950-luvun Herttoniemessä tai 1960-luvun alun Pihlajamäessä.

Kun keskiluokka muuttaa pois lähiöistä, puhutaan segregaatiosta, eriytymisestä. Kun keskiluokka muuttaa lähiöihin, puhutaan gentrifikaatiosta. Sitäkään ei aina pidetä hyvänä asiana, koska se voi nostaa hintoja entistä korkeammiksi.

— Vaikuttaa siltä, ettei keskiluokka voi tehdä lähiöihin liittyen mitään oikein, naurahtaa Kemppainen.

Kemppaisen mielestä gentrifikaatiosta ei ole syytä olla huolissaan. Kaupungin luonteeseen kuuluu jatkuva muutos.

Roihuvuori, jossa nykyään asun, on tyypillinen gentrifikaation kokenut lähiö. Meillä on omat kirjamessut, tiedekerho ja erikoiskahveja. Arvostan niitä, vaikka viihtyisin muutenkin.

Tuontitavaraa

Yhteiskunnalliset keskustelunaiheet ovat usein tuontitavaraa, Kemppainen toteaa, ja suomalainen lähiöpuhe heijasteleekin osin ulkomaisia esimerkkejä.

Monissa maissa lähiöissä on todellisia ongelmia, kuten Ruotsin ja Ranskan mellakat ovat näyttäneet. Suomalaiset lähiöt ovat kuitenkin monella tapaa erilaisia kuin ne. Sosiaalista sekoittamista on tehty jo alueiden suunnittelusta lähtien. Lisäksi poliisin suhteet lähiöasukkaisiin ovat paremmat.

Mitä muiden maiden kokemuksista sitten voisi ottaa opiksi?

— Iso kysymys on, kuinka länsimaiden ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat löytävät paikkansa yhteiskunnasta ja pääsevät eteenpäin koulutuksessa ja työelämässä. Syrjintää esiintyy täälläkin paljon, Kemppainen pohtii.

Junnilaisen mukaan nyt ollaan kriittisessä vaiheessa sen suhteen, otetaanko kaikki täällä asuvat yhteiskunnan jäseniksi. Ei ole mitään tarvetta toistaa toisaalla tehtyjä virheitä.

— Tutkimusta ja tietoa aiheesta on paljon.

Tärkeät ihmiset

Kun perhe muuttaa, vanhemmat usein miettivät, missä lapsen olisi hyvä kasvaa ja käydä koulua. Helsingin koulujen välillä on isoja eroja oppilaiden osaamisessa, tutkimukset osoittavat. Erot kuitenkin johtuvat pääasiassa lasten kotitaustasta, eivät kouluista.

Perhe siis vaikuttaa koulumenestykseen paljon enemmän kuin koulu tai ympäristö. Kemppaisen mukaan niin sanotusta naapurustovaikutuksesta on muutenkin niukasti näyttöä:

— En usko, että asuinympäristö määrää elämää kovin paljon. Tärkeämpää on, että on löytänyt paikkansa elämässä ja merkityksellisiä ihmisiä ympärilleen, tutkija tuumii.

Rauhan aikaa

Lähiössä kasvaneena ja siellä lasta kasvattavana en ole koskaan hahmottanut, mitä parempaa voisin tarjota lapselleni asumalla jossain muualla. Minulle lähiö ei ole ollut kakkosvaihtoehto tai huono kompromissi.

Pois minut saisi muuttamaan lähinnä väkivallan uhka, jos itsellä tai läheisillä olisi riski joutua jengitappeluiden sivullisiksi uhreiksi, kuten Ruotsissa on paikoin käynyt.

Toistaiseksi neljässä eri lähiössä viettämäni runsaat neljä vuosikymmentä ovat kuitenkin sujuneet äärimmäisen rauhallisissa merkeissä. Näin tämän toivon myös jatkuvan.

Eriarvoisuudelta ei pidä sulkea silmiä, ja syrjäytymistä vastaan on syytä kamppailla. Ghettopuheet eivät kuitenkaan edistä vaan pahentavat asiaa. Ne ovat myös melko loukkaavia meitä lähiöiden asukkaita kohtaan. Ja meitä on paljon.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 1/22. 

Lotta Junnilainen puhuu 1.3.2022 Kahdeksan kuplan Suomi -tapahtumassa, jossa keskustellaan siitä, millaisia ovat talouden murroksessa elävien ihmisten kokemukset itsestään ja yhteiskunnasta.