Essee on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2024
Voit myös kuunnella jutun Soundcloudista tai Spotifysta Yliopisto-lehden Tiedettä rakkaudella -kanavalta.
"Vierasystävyys (vieraanvaraisuus) merkitsee muukalaisen oikeutta olla saamatta osakseen vihamielistä kohtelua toiselta sen tähden, että hän saapuu tämän toisen alueelle.”
Näin kirjoitti filosofi Immanuel Kant teoksessaan Ikuiseen rauhaan vuonna 1795. Jaakko Tuomikoski suomensi sen 1922.
Ranskalaisfilosofi Jacques Derrida (1930–2004) aloitti vuonna 1995 seminaarinsa viittauksella Kantin teokseen. Kahden vuoden mittaiseksi venynyt seminaari käsitteli vieraanvaraisuutta ja muukalaisuutta. Se on julkaistu kahtena niteenä vuosina 2023– 2024. Aihetta Derrida on käsitellyt lisäksi teoksessaan De l’hospitalité (1997).
Donald Trumpin suuren suosion yhtenä selittäjänä pidetään tämän maahanmuuttovastaisuutta. Suomen ja Euroopan oikeistohallitukset suhtautuvat niin ikään vihamielisesti maahanmuuttoon. Vieraanvaraisuus on siis edelleen ajankohtainen aihe.
Derrida alkoi korostaa myöhäistuotannossaan poliittisia ja eettisiä teemoja, kuten demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta. Vuoden 1993 kirjassaan Spectres de Marx algerialaissyntyinen filosofi sanoo tietynlaisen marxilaisuuden olleen aina hänen ajattelunsa ytimessä. Yhtenä marxilaisuuden perintönä on ajatus perustavasta vastuullisuudesta heikko-osaisia kohtaan. Heihin pitää suhtautua vieraanvaraisesti.
Palataan Kantiin. Preussilaisfilosofi puolustaa Ikuisessa rauhassa ihmisen oikeutta maailmankansalaisuuteen. Vieraanvaraisuudenkin pitää olla universaalia. Sille on kuitenkin ehtoja: vieraan täytyy käyttäytyä uudessa maassa rauhallisesti eikä hän saa jäädä sijoilleen. Vieraalla on siis oikeus vain vierailuun. Derridan mukaan Ikuisen rauhan vieraanvaraisuus onkin siksi ehdollista vieraanvaraisuutta.
Kun vieras tulee kylään, isäntä sanoo, että ”ole kuin kotonasi”, mutta se ei pidä paikkaansa. Vieras pysyy vieraana, isäntä isäntänä. Kantilaisesta ehdollisesta vieraanvaraisuudesta voidaan tehdä myös jyrkempi tulkinta. Siinä isäntä kontrolloi talonsa kynnystä, maan rajoja. Hän pitää tulijaa lähtökohtaisesti epäilyttävänä.
Kun turvapaikanhakija saapuu uuteen maahan, hänet syynätään päästä varpaisiin: mikä sinun nimesi on, mistä tulet? Isäntä valitsee vieraansa ja jos ehdot eivät täyty, hän ei ole tervetullut.
Vieraanvaraisuutta Derrida avaa, tyypilliseen tapaansa, käsitteen alkuperän kautta. Latinan hospes tarkoittaa vierasta, mutta kytkeytyy myös sanaan hostis, joka merkitsee tuntematonta, ulkomaalaista tai vihollista. Hän lainaa kielitieteilijä Émile Benvenisteä, joka yhdistää vieraanvaraisuus-termin sanoihin hotelli ja sairaala, mutta myös sanaan panttivanki. Vieras on siis sekä hyvässä huomassa että isännän armoilla.
Derrida käyttää uudissanaa hostipitality, jossa yhdistyvät englannin vieraanvaraisuus (hospitality) ja vihamielisyys (hostility).
Derrida tuo pöytään aivan erilaisen vieraanvaraisuuden muodon, ehdottoman vieraanvaraisuuden. Siitä käytetään myös nimeä absoluuttinen vieraanvaraisuus. Siinä isäntä ei sanelekaan enää vieraalle ehtoja eikä saa edes nimetä tätä. Derrida kirjoittaa: ”Sanottakoon kyllä sille, joka ilmaantuu, ennen mitään määrittelyjä, oli tulija sitten maahanmuuttaja tai kutsumaton vieras.”
Tässä on totta kai suuria riskejä. Tulija voi käyttää vieraanvaraisuutta häikäilemättä hyväkseen, varastaa ja tappaa. Kant asetti Derridan mukaan vieraanvaraisuudelle ehtoja juuri siksi, että ilman niitä vieraanvaraisuus saattoi koitua kaikille tuhoksi. Tulija voi olla uhka tai sitten häneen kohdistuu kantaväestön aggressio, koska tulija on potentiaalinen uhka. Toki maahanmuuttajiin kohdistuu vihaa ehdollisessakin vieraanvaraisuudessa.
Ranskan presidentti Jacques Chirac otti vuosituhannen vaihteessa kantaa avointen rajojen politiikkaan: niitä puolustamalla pelattiin Jean-Marie Le Penin johtaman Kansallisen rintaman pussiin. Derridan mielestä argumentilla yritettiin painostaa ihmisiä myöntymään tiukempaan maahanmuuttopolitiikkaan.
Ehdottoman vieraanvaraisuuden kohdalla väkivallan leimahtamisen riski pitää Derridan mukaan vain hyväksyä. Näkemys kuulostaa radikaalilta. Tätä ei pidä tulkita kuitenkaan niin, että filosofi itse kannattaa rajat auki -politiikkaa, eli mahdollista väkivaltaa. Hän tarkoittaakin sitä, että ideaa ehdottomasta vieraanvaraisuudesta ei voi niin vain sulkea pois, koska silloin vieraanvaraisuutta ei ajateltaisi perinpohjaisesti. Pelkkä ehdollinen vieraanvaraisuus ei riitä, jos asia halutaan ottaa tosissaan.
Teorian taustalla on Emmanuel Levinasin näkemys moraalisesta velvoitteesta toisia kohtaan. Latvialaisfilosofi kääntää ympäri isännän ja vieraan välisen suhteen tehden vieraasta ensisijaisen. Vieraanvaraisuuden lähtökohtana ei ole isäntä, joka päättää toivottaako vieraan kotiinsa vai ei, vaan vieras, jonka vierautta isännän tulee kunnioittaa. Roolit voivat siis sekoittua, mutta asian voi selittää jälleen etymologian kautta: ranskan kielen hôte tarkoittaa sekä isäntää että vierasta.
Ongelma on vain siinä, että ehdotonta vieraanvaraisuutta on mahdotonta toteuttaa käytännössä. Se on abstraktio, jota ei esiinny missään valtiossa. Samaan aikaan ehdottoman vieraanvaraisuuden ”järjetöntä” ajatusta tarvitaan. Vaikka se on mahdotonta, se ei ole merkityksetöntä.
Tämä kuulostaa paradoksaaliselta, mutta Derrida onkin paradoksien ajattelija.
Ehdollinen vieraanvaraisuus tarvitseekin taustalleen ajatuksen ehdottomasta vieraanvaraisuudesta. Ilman ehdottoman vieraanvaraisuuden ajatusta ehdollinen vieraanvaraisuus ei koskaan kehity. Poliittisella toiminnalla täytyy olla suhde johonkin hetkellisyyden ylittävään ideaan.
Sivistysvaltiot tarvitsevat ehdollisen vieraanvaraisuuden lakeja, joilla on konkreettista vaikutusta. Ne tarvitsevat silti myös ehdottoman vieraanvaraisuuden utooppisuutta, jotta sivistysvaltio voi arvioida aina uudestaan lakiensa oikeudenmukaisuutta.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.