Talvivaaran kaivos on romahduttanut lähijärvien ekologian

Talvivaaran kaivostoiminnan päästöt ovat muuttaneet lähialueen järvet kemiallisesti kerrostuneiksi suola-altaiksi, joiden pohja on lähes kokonaan eloton.

Talvivaaran kaivoksen alajuoksulla, muutaman kilometrin päässä kaivosalueelta oleva Kivijärvi on ollut useiden Talvivaaran/Terrafamen kaivoksesta aiheutuneiden juoksutusten ja vuotojen kohteena vuodesta 2008 lähtien.
 
Pahin vuoto tapahtui vuonna 2012, jolloin kaivoksen vesivarastona käytetystä altaasta pääsi vuotamaan ympäristölle vahingollista, suolaista ja metallipitoista vettä ja sakkaa noin 1,2 miljoonaa kuutiometriä. Tästä noin 240 000 kuutiometriä päätyi kaivosalueen ulkopuolelle.
 
Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen tutkimusyksikkö ECRU on Kivijärven pohjasedimenttejä tarkastellessaan havainnut, että kaivokselta vuotaneet suolapitoiset vedet ovat kerrostaneet järven vesipatsaan niin, etteivät alusvesi ja päällysvesi enää sekoitu.
 
– Kivijärveen on syntynyt jyrkkä kemiallinen harppauskerros, joka erottaa pinnan kevyemmän veden pohjaa lähellä olevasta tiheästä ja enemmän suoloja sisältävästä raskaammasta vedestä. Lisäksi hajotustoiminta on kuluttanut järven pohjan tuntumasta hapen, ja koko järven pohja on käytännössä kuollut, toteaa kaivostoiminnan vesistövaikutuksista väitöskirjaansa valmisteleva tutkija Jaakko Leppänen.
 
Suolaantumisen biologiset vaikutukset yllättivät tutkijat.
 
– Lajiston monimuotoisuus on romahtanut, ja metsäjärville tyypilliset leväyhteisöt ovat korvautuneet murtovesissä viihtyvillä lajeilla, kertoo sedimentin levälajistoa tutkinut dosentti Jan Weckström.
 
Myös järven äyriäislajisto on muuttunut suuresti. Muutosten syyksi todettiin kuitenkin suolaantumisen lisäksi myös raskasmetallien ja muiden ympäristömyrkkyjen aiheuttamat muutokset eliöiden ravinnonsaannissa.
 
Uuden tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä, sillä ne osoittavat että vesien suolaantuminen saattaa olla ekologisilta vaikutuksiltaan monimetallikaivosten suurin vesistöjä muuttuva tekijä.
 
– Hapanta kaivosvalumaa on perinteisesti pidetty yhtenä vakavimpana kaivosten ratkaisemattomana ympäristöongelmana, mutta suolaantumisen aiheuttamat ekologiset ongelmat tulisi nostaa nyt myös vakavasti esille, korostaa tutkimusta johtanut professori Atte Korhola.
 
Monissa maissa kaivosvesien raskasmetallipitoisuuksia kontrolloidaan lainsäädännöllä, mutta Talvivaaran tapaus osoittaa, että kaivausalueelta juoksutetun suolapitoisemman veden määrä voi jo sellaisenaan olla vakava ongelma ympäristön tilalle. Maailmalla on lukuisia monimetallikaivoksia, joiden läheisyydessä odottavat samansuuntaiset ongelmat.
 
 Tutkimusryhmän videokuvaa Kivijärven vesipatsaasta
 
___________________________________
Leppänen, J., Weckström, J. & Korhola, A. (2017). Multiple mining impacts induce widespread changes in ecosystem dynamics in a boreal lake. Scientific Reports 7, doi: 10.1038/s41598-017-11421-8