Tänään ja huomenna järjestettävässä yli 12 000 hengen teknologia- ja kasvuyritystapahtumassa,
Slushissa tutkijoiden kehittämiä lupaavia innovaatioita esitellään rahoittajille ja yrittäjille.
‒ Keksintö testataan lopulta vasta markkinoilla ja käytössä, sanoo HIS:n eli Helsinki Innovation Services Ltd:n toimitusjohtaja
Hakutulokset tutkakuvana
Yksi yliopistollisista Slush-osallistujista on Helsingin yliopiston ja
‒ HIIT tekee perustutkimusta ja siihen liittyvää soveltavaa tutkimusta, ja tutkimustulostemme kaupallistamismahdollisuudet kiinnostavat, kertoo HIITin varajohtaja
Slushissa esillä on
Hakutulokset näytetään tutkakuvana, jonka eri osiin tuloksia voi siirtää niiden relevanssin mukaan. Hakukone siis pyrkii ennakoimaan käyttäjän tiedontarvetta interaktiivisesti ja kertomaan tulokset ja niihin liittyvät aiheet visuaalisesti.
‒ Etsimo on parhaimmillaan kosketusnäyttöisillä laitteilla, kertoo tutkija Tuukka Ruotsalo, yksi
Ruotsalo työskentelee yhä hakukoneen edelleen kehittämiseksi.
Etsimossa näkyy havainnollisesti HIITin ominaislaatu: työtä tehdään tieteidenvälisesti, yhtä lailla data-asiantuntijoiden kuin psykologien voimin.
Räjähteitä ja syöpää vastaan, videotarinoinnin puolesta
Kaupallistamisyhtiö HISin portfolio on jaettu kolmeen toimialaan: bio- ja lääketieteet, luonnontieteet, sekä humanistiset ja yhteiskuntatieteet. Messutapahtumassa yrittäjiä etsitään eri alojen hankkeisiin.
Ilmakehätieteen keksintöihin kuuluu laite, josta kehitetään maailman ehkä herkintä räjähdeilmaisinta lentokenttien ja muiden strategisesti tärkeiden rakennusten käyttöön.
Laite liitetään
Bio- ja lääketieteen keksintöihin kuuluu uudenlainen immuno-onkologian innovaatio PeptiCrad, joka valjastaa kehon oman immuunijärjestelmän taistelemaan syöpää vastaan.
Humanististen ja yhteiskuntatieteiden puolelta löytyy muiden muassa digitaalinen oppimisalusta
Vuoden 2014 Slush järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.‒19.marraskuuta.