Tutkimuskohteena ovat seitsemän- ja kahdeksankymppiset iäkkäät, joiden arjessa yksinäisyys on usein tai jatkuvasti läsnä. Tiilikainen tuo näkyväksi yksinäisyyden elämänkulullisen ja sen myötä hyvin monenlaisiin sosiaalisiin suhteisiin sidotun luonteen.
Yksinäisyys ei johdu ainoastaan ihmissuhteista
Yksinomaan ihmissuhteista ei yksinäisyydessä ole kyse, vaan myös laajemmin arjen infrastruktuurista ja osallisuuden mahdollisuuksista.
Tiilikaisen kohtaamat ikääntyvät ovat kokeneet yksinäisyyttä suhteessa läheissuhteisiin, laajempiin yhteisöihin ja toisinaan myös ympäröivään yhteiskuntaan. On ollut rakkauden ja kiintymyksen kaipuuta, yhteen kuulumattomuuden tunnetta sekä arvottomuuden ja tarpeettomuuden kokemuksia. Jälkimmäisistä Tiilikainen kantaa erityistä huolta.
– Kaikkein huonokuntoisimmille iäkkäille yksinäisyys ei ole vain mukavan seuran kaipuuta, vaan myös uuvuttava kokemus yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja oman elämän merkityksettömyydestä. Vanhetessaan ihminen harvoin, jos koskaan, menettää sosiaalisia rooleja, joita hän elämänkulkunsa aikana on omaksunut. Erityisen kipeältä voi tuntua se, ettei niitä ulkoapäin tunnisteta ja ikääntynyt nähdään vain kasvottomana avun tarpeen kohteena, Elisa Tiilikainen sanoo.
Tutkimuksen kulusta
Tiilikainen tapasi tutkimukseen osallistuneet iäkkäät keskimäärin kolme kertaa viiden vuoden aikana. Käytössä on ollut myös Ikihyvä Päijät-Häme -kyselytutkimuksen seuranta-aineisto. Tiilikaisen tutkimus tarjoaa tarttumapintoja, ei yksinomaan vanhuudessa koettuun yksinäisyyteen, vaan myös laajemmin yksinäisyyteen ja sen yksilöllisiin merkityksiin elämänkulun eri vaiheissa.
– Mitä erilaisimmista yksinäisyyspoluista huolimatta teen mieluiten yksinkertaistetun jaottelun elämänmittaiseen ja elämäntilanteesta johtuvaan yksinäisyyteen. Harvalle yksinäisyys on pysyvä kokemus, vaan se aaltoilee elämäntilanteesta riippuen. Yksinäisyyttä koetaan esimerkiksi sairastumisen, omaishoitajuuden ja työttömyyden myötä, Tiilikainen toteaa.
Miten lievittää yksinäisyyttä?
Tutkimus antaa tärkeän avauksen myös yksinäisyyden lievittämisestä käytyyn keskusteluun. Tiilikaisen mukaan yksinäisyyteen on vaikea, jopa mahdoton, vastata, mikäli sen syvyys, muodot, yksilölliset merkitykset ja usein myös hyvin erilaiset syyt jäävät tunnistamatta.
– Sen sijaan, että pyrkisimme muuttamaan yksilön ”kielteisiä ajattelumalleja”, katseen soisi kääntyvän laajempiin yhteiskunnallisiin tekijöihin, jotka osaltaan lisäävät yksinäisyyttä. Liian usein yksilö kantaa harteillaan sen, joka on poliittisen päätöksenteon käsissä, Tiilikainen lataa ja viittaa muun muassa vanhus- ja vammaispalveluiden leikkauksiin.
Hyödyllinen tutkimus
Yksinäisyyttä on pidetty aikamme ilmiönä ja yhtenä keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sekä Suomessa että muualla maailmassa yksinäisyyttä käsittelevien julkaisujen määrä on moninkertaistunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Vähän on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset itse yksinäisyyttään määrittelevät ja mitä se heidän jokapäiväisessä elämässään merkitsee. Tiilikaisen empaattinen ja herkkä lähestymistapa yhdistettynä laadulliseen seuranta-asetelmaan avaa myös menetelmällisiä ikkunoita ikääntyvien sosiaalisen elämän ja yksinäisyyden tutkimiseen.
Valtiotieteiden maisteri Elisa Tiilikainen väittelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 4.5. yhteiskuntapolitiikan alaan kuuluvasta aiheesta Yksinäisyys ja elämänkulku: Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Väitöstilaisuus järjestetään klo 12:00 Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa 5 (Fabianinkatu 33). Väitöskirja on luettavissa sähköisesti e-thesis-palvelussa
Väittelijän yhteystiedot:
Elisa Tiilikainen, puh. 050 413 4680, s-posti elisa.tiilikainen@gmail.com
Kuopiolainen Elisa Tiilikainen työskentelee tällä hetkellä tutkijana Itä-Suomen yliopistossa.