− On totta, että valtaosa kansalaisjärjestöistä toimii Venäjällä lähinnä sosiaalisen hyvinvoinnin ja arkipäivän elämän laatua parantavien kysymysten parissa paikallisella ruohonjuuritasolla. Toiminta näyttäytyy ulospäin epäpoliittisena, sillä suoranaista agendaa valtiollisen politiikan muuttamiseen ei haluta eikä voidakaan tuoda esille, Suomen Akatemian tutkijatohtori Meri Kulmala Aleksanteri-instituutista kommentoi.
Yhteiskunnallisiin epäkohtiin kuitenkin pystytään puuttumaan ja muuttamaan asioita parempaan suuntaan. Kulmala mainitsee tästä esimerkkinä lastensuojelusektorin.
− Kansalaisjärjestöt ovat olleet merkittävässä roolissa lasten oikeuksien parantamisessa Venäjällä. Maassa on purettu toimimatonta lastenkotijärjestelmää ja kansalaistoiminnan panos tällä perhepolitiikan lohkolla on toivotettu valtion toimesta erittäin tervetulleeksi.
Tarjolla on siis valtion apurin ja toimeenpanijan roolia tietyillä sosiaalipolitiikan alueilla ja sektoreilla, jotka ovat avoimia järjestöjen toiminnalle.
Avustustyön sivutuotteena myös monia aiemmin vaiettuja aiheita on pystytty tuomaan julkisuudessa esille kansalaisjärjestöjen toimesta.
− Venäjällä on vasta viime aikoina keskusteltu enemmän esimerkiksi lasten ja vammaisten oikeuksista julkisiin sosiaalipalveluihin tai naisiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta, Kulmala huomauttaa.
Poliittiset motiivit tarkkailun alla
Monilla yhteiskunnan ja politiikan lohkoilla kansalaisjärjestöjen toimintavapaudet sekä -mahdollisuudet ovat rajatut ja valtionhallinnon kontrolli tiukkaa.
− Järjestöille luodaan pelon ilmapiiriä, jossa lainsäädännön ennustamattomuus ja epävarmuus toiminnan edellytyksistä ja mahdollisista rangaistuksista turhauttaa kansalaisaktiiveja, Kulmala kertoo.
Valtion politiikkaan kriittisesti suhtautuvien kansalaisjärjestöjen toimintaa hankaloitetaan tai häiritään. Erityisen ahtaalla ovat ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt sekä erilaisten seksuaalivähemmistöjen ja etnisten tai uskonnollisten vähemmistöryhmien aseman parantamista ajavat liikkeet.
− Niiden järjestöjen toiminta on vaikeinta, jotka tulkitaan poliittisiksi ja joiden mielletään rikkovan perinteisiä ja konservatiivisia käsityksiä kunniallisesta venäläisestä kansalaisuudesta.
Eri alueviranomaisilla on myös hyvin erilaisia tulkintoja siitä, minkälainen poliittisuus on ei-toivottua järjestökentällä.
Suurkaupungeissa, kuten Moskovassa ja Pietarissa, kansalaisyhteiskunnan järjestäytyminen on ammattimaisempaa ja vaikuttamaan pyritään laajemmalla skaalalla, osittain ulkomailta tulevan tuen avulla.
Kolikon kääntöpuolena tämä merkitsee tarkkaa valtion valvontaa, etenkin jos järjestötoimintaan liittyy ulkomaista rahoitusta.
− Kansalaisjärjestöjen liikkumatila alemmilla alueellisilla tasoilla on vapaampi, mutta niiden toiminta ei ole strategisesti niin suunnitelmallista, Kulmala arvioi.
Naiset kansalaisyhteiskunnan toimijoina
Tyypillisesti kansalaistoimintaan Venäjällä osallistuvat koulutetut keski-ikäiset naiset, jotka ovat toimineet aktiivisesti jo neuvostoajan järjestöissä ja tuntevat toimintatavat. Isommissa järjestöissä, joilla on enemmän vaikuttavuutta valtiollisella tasolla, on mukana myös miehiä.
Vapaaehtoistoiminnan piiristä löytyy taas eniten nuoria naisia. Kulmalan mukaan vapaaehtoistyöstä onkin muodostunut jo jonkinlainen muoti-ilmiö suurimmissa venäläisissä kaupungeissa erityisesti opiskelijoiden parissa.
− Halu auttaa ja olla mukana vaikkapa juuri lastensuojelussa on suurta.
Mitä jatkossa?
Kulmala on tutkinut väitöskirjassaan (2013) kansalaisyhteiskuntaa Venäjän Karjalan Sortavalan piirikunnassa. Kolmen viime vuoden aikana tilanne on muuttunut hänen mukaansa huomattavasti talouskriisin myötä.
− Talousahdinko näkyy ihmisten arjessa muun muassa sosiaalipoliittisina leikkauksina. Avun tarve on kasvanut, mutta toisaalta myös valtionapu sosiaalialan järjestöille on kaventunut. Lisäksi järjestöjen saamaan ulkomaiseen tukeen kohdistuvat lakirajoitukset ovat paikoitellen johtaneet koko toiminnan lopettamiseen.
Kansalaisjärjestökentän tulevaisuus mietityttää Kulmalaa.
− Yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ei ole ainakaan muuttumassa avoimemmaksi Venäjällä ja erityisesti niiden toimijoiden piirissä kontrolli on tarkkaa, joilla katsotaan olevan potentiaalia kritisoida tai vaikuttaa valtiolliseen politikkaan.
Täysin mahdotonta kansalaisyhteiskunnan toiminta ei kuitenkaan ole. Tilaa on etenkin sosiaalipalveluiden kohdalla, jos järjestöjen toiminnan ”freimaus” ja kohteet ovat valtapolitiikan mieleen.
Eniten Venäjän kansalaisyhteiskunnassa kaivattaisiin nyt moraalista tukea.
− Kansainvälisen dialogin ja yhteistyön kautta pitäisi osoittaa, että kriittiselle kansalaisyhteiskunnalle ja miksei tieteelliselle tutkimuksellekin tulisi antaa liikkumatilaa ja yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia. Demokraattisempi Venäjä on kaikkien etu, Kulmala summaa.
Keskustelu hyvinvoinnista ja sosiaalipolitiikasta Venäjällä jatkuu Aleksanteri-konferenssissa Life and Death in Russia Helsingin yliopistolla 26.–28.10.2016.
Lue: Aleksanteri-konferenssin aiheena elämän ja kuoleman kysymykset Venäjällä