Siitä on aikaa, kun suurisilmäiset avaruusoliot ovat tuoneet rauhanomaisia viestejä ihmiskunnalle. Entä vieläkö muistatte viljapeltojen geometriset kuviot, tarinat abduktioista sekä ufo-profeetat Rauni-Leena Luukanen-Kilden ja Juhan af Grannin?
1980–1990-luvut olivat tunnistamattomien lentävien kohteiden eli ufojen kultakautta. Lehdet sekä Yle ja MTV käsittelivät ekstraterrestiaaleja aiheita vakavan keskustelevaan sävyyn.
Helsingin yliopiston astrofysiikan professori Peter Johansson aloitti tähtitieteen opinnot 1990-luvun lopulla, jolloin ufohuuma oli ehkä kuumimmillaan.
— Opiskelijoiden keskuudessa ufohommista laskettiin jatkuvasti vitsiä. Joku kysyi, saako avaruussäteilyltä suojaavan foliohatun pukea ylleen tentin ajaksi — ihan varmuuden vuoksi. Olihan se toki hämmentävääkin, että ufo-ohjelmia lähetettiin Yleisradion kanavilla. Enää sellainen ei olisi mahdollista.
1990-luvun uutuus, internet, toi ihmisten ulottuville valtavasti tietoa. Verkossa surffailua harjoittelevien lähdekriittinen ote oli aluksi haparoivaa. Ei välttämättä mietitty tietokoneen tarjoaman tiedon luotettavuutta.
— Ehkä taustalla vaikutti myös Neuvostoliiton kaatuminen. Iso uhka oli poistunut, ja tilalle keksittiin uusi, pelottavat ufot, Johansson pohtii.
Salaisten kansioiden malliin
Folkloristi Kirsi Hänninen Turun yliopistosta on tutkinut suomalaisten, yhdysvaltalaisten ja pohjoismaalaisten ufokertomuksia. Hän nimittää ufohavaintojaan ja -kokemuksiaan kertovia ihmisiä ufokokijoiksi.
Hänninen tähdentää myös uhan merkitystä. Millenniumin odottelu 1990-luvun lopulla herätti ufoaktiiveissa pelkoa mutta myös toivoa.
— Pelättiin avaruudesta tulevaa uhkaa, mutta toisaalta odotettiin, että tuolta jostain tulisi pelastajia, jotka auttaisivat meidät eteenpäin vuosituhannen vaihteen jälkeisestä kaaoksesta, Hänninen kertoo.
Suomen ufohuuma oli paljolti tuontitavaraa Yhdysvalloista. Amerikkalainen populaarikulttuuri, etenkin laajalle levinnyt tv-sarja Salaiset kansiot, innosti pohtimaan maan ulkopuolista elämää.
Populaarikulttuurin vaikutus näkyi myös suomalaisten kertomissa ufokokemuksissa. Tarinat avaruusolioiden kohtaamisista noudattivat meilläkin samaa elokuvista ja kirjoista tuttua kaavaa: ensin kertoja kohtaa humanoidin, vierailee aluksella, kommunikoi olion kanssa ja saa häneltä viestin välitettäväksi ihmiskunnalle.
Planeettalöydöt eivät nostattaneet huumaa
Nyt ufotarinat tuntuvat kadonneen lähes tyystin, eivätkä tv-dokumentit enää kerro sieppauskokemuksista ainakaan pääkanavilla.
Ovatko tieteen edistysaskeleet vieneet tilaa ufoilta?
— Pikemminkin voisi ajatella, että tähtitieteen uudet löydöt olisivat lisänneet huumaa, Peter Johansson sanoo.
Aurinkokunnan ulkopuolinen eksoplaneetta havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1995. Sittemmin niitä on löytynyt tuhansia.
— Osa on sellaisella etäisyydellä tähdistä, että elämälle voisi olla suotuisat olosuhteet. Ehkä tämä on karkottanut ufoaktiiveja. He askaroivat usein sellaisten teemojen parissa, joista ei ole tutkittua tietoa.
Enkeli humanoidin paikalla
Hännisen mukaan Suomen Ufotutkijat saa edelleen raportteja havainnoista.
— Ufokokijat eivät ole enää esillä valtavirtamediassa, vaan heillä on omia keskusteluryhmiä sosiaalisessa mediassa.
Folkloristin mukaan kertomusperinne muuttuu. Ufohavaintojen sijaan ihmiset kertovat kohtaamisista vainajien tai enkelien kanssa.
Myös viihteessä ja popularisoidussa tieteessä jylläävät toisenlaiset tarinat ja uhkakuvat.
— Nyt tehdään elokuvia ihmisten itsensä aiheuttamista dystopioista ja pohditaan, miltä maailma näyttää ilmastonmuutoksen ja kriisien jätettyä jälkensä. Ehkä maailmassa on nyt niin paljon akuutteja ongelmia, että niissä on jännitystä riittämiin, Hänninen arvioi.
Artikkeli on julkaistu Yilopisto-lehden numerossa Y/03/18.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.