Oikeuden menettelytapoja käsittelevä prosessioikeus tuonee useimmille mieleen lähinnä oikeudenkäynnit, ulosotot ja niihin liittyvät käytännöt.
Helsingin yliopiston tuoreen prosessioikeuden professorin Tuula Linnan mukaan mielikuva ei kuitenkaan enää vastaa todellisuutta.
— Ei tässä ole kyse pelkästä raa’asta täytäntöönpanosta. Nykyaikana oikeudelliset prosessit ovat usein mutkikkaita. Esimerkiksi yrityspuolen riita-asioissa on usein valtioiden rajat ylittäviä kokonaisuuksia.
Hyvä asianajaja ymmärtää kaikki tarjottimella olevat vaihtoehdot. Voidaanko vaikka riita-asiaa purkaa paloiksi, joista osa voitaisiin sovitella tai ratkoa välimiesmenettelyllä?
— Tässä prosessioikeus lähestyy oikeastaan palvelumuotoilua, Linna huomauttaa.
On tärkeää, ettei mahdollinen oikeudenkäynti sitoisi enempää resursseja kuin välttämätöntä. Linnan ajattelussa kestävä kehitys onkin tärkeässä roolissa.
Oikeudenkäynnit ja sovittelu ovat kuitenkin loppujen lopuksi kommunikaatiota – ihanteellisesti niissä voitaisiin luoda jotain uutta, eikä vain riidellä jo tehdystä.
— Oikeudenkäynneistä uhkaa muodostua valtavan hitaita, raskaita ja kalliita. Tämä ei ole kestävä kehityssuunta ja meidän täytyy pohtia, miten tilannetta voidaan parantaa.
Linna vie ajatuksen kuitenkin pidemmälle, työpaikkojen turvaamiseen ja luonnonsuojeluun asti. Esimerkiksi yrityssaneerausmenettelyssä voitaisiin hänestä kiinnittää enemmän huomiota työpaikkojen turvaamiseen. Tai jos ympäristöä vahingoittanut yritys tekee konkurssin, pitäisikö sen varat käyttää syntyneiden ympäristöhaittojen siivoamiseen vai velkojen maksuun?
— On paljon kysymyksiä, joissa menettelyä voitaisiin parantaa. Oikeudenkäynnit ja sovittelu ovat kuitenkin loppujen lopuksi kommunikaatiota – ihanteellisesti niissä voitaisiin luoda jotain uutta, eikä vain riidellä jo tehdystä.
Tämän tyyppisistä ajatuksista syntyy kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleja. Niiden vastapainoksi professori tekee kuitenkin myös arkisempia kirjoitustöitä: esimerkiksi loppuvuodesta ilmestyy Linnan 500-sivuinen teos ulosotto-oikeudesta.
— Ihan perusteos lainkäyttäjien tarpeisiin. Jos professorit eivät niitä kirjoita, kuka sitten?