Sovinto on aina prosessi, joka tapahtuu sekä ihmisessä itsessään että hänen suhteissaan muihin ihmisiin.
− Ääni tulisi antaa erityisesti niille, joita ei ole aiemmin kuultu eikä nähty, ja joiden kokemuksista ei ole välitetty tai niitä on vähätelty, Teologisen Aikakauskirjan päätoimittaja
Kollektiiviset anteeksipyynnöt, sovinto- ja totuuskomissiot sekä erilaiset rikos- ja riita-asioiden sovintomenettelyt pyrkivät kaikki kuulemaan mahdollisimman laaja-alaisesti tapahtumien osapuolia.
Sovintoprosessit avaavat aina jo arpeutuneet haavat. Muistot voivat olla hyvinkin kipeitä ja anteeksipyytäminen ja antaminen vaikeaa, jopa mahdotonta.
− Lopullinen päämäärä on koetun hyväksyminen sekä vapautuminen syyllisyyden, häpeän ja vihan tunteista väärintekijää kohtaan tai suhteessa omiin pahoihin tekoihin ja rikoksiin, Mäkinen jatkaa.
Kollektiiviset anteeksipyynnöt jäävät kuitenkin helposti pelkäksi puheeksi ja oman pesän puhdistamistoimiksi, ellei niihin sisälly minkäänlaisia korvaavia toimenpiteitä tai käytännön parannustoimia.
− Ongelmallisia ovat erityisesti menneisyydessä tehtyjen virheiden, rikoksien ja epäoikeudenmukaisuuksien tunnustaminen ja anteeksipyytäminen, koska anteeksiantoa ei ole enää kukaan kuulemassa eikä antamassa. Toisaalta anteeksipyyntö lienee vähintä, mitä tallaisissa tapauksissa voi tehdä, Mäkinen pohtii.
Menneisyyttä ei saa takaisin, mutta nyt ja tulevaisuudessa on toimittava toisin.
Sovitus ja sovinto -teemanumeron artikkelit Teologia.fi:ssä:
- Helga West:
- Ilkka Huhta:
- Hannu Mustakallio:
- Jouko Talonen:
- Suvi-Maria Saarelainen:
- Heidi Jokinen:
- Niko Huttunen:
- Sara Gehlin:
29.10. ilmestyvästä
***
Teologia.fi-palvelua ylläpitävät