Kun Turun akatemia avasi ovensa vuonna 1640, vastavalmistuneessa yliopistossa oli neljä tiedekuntaa: filosofinen, lääketieteellinen, oikeustieteellinen ja teologinen. Ensimmäiset professuurit kertovat omaa kieltään oppialojen tärkeysjärjestyksestä. Neljä professoria yhdeksästä — teologian professori Aeschillus Petraeus, kreikan ja heprean professori Martin Stodius sekä jumaluusopin professorit Johannes Terserus ja Sven Vigelius — toimi teologisessa tiedekunnassa.
Nyt, 378 vuotta myöhemmin, tilanne näyttää toiselta. Helsingin yliopiston, Turun akatemian seuraajan, tiedekuntien määrä on kasvanut yhteentoista ja professoreita on kaikkinensa 581. Teologisessa tiedekunnassa heistä toimii 18.
Professorien määrässä mitattuna teologinen on yliopiston toiseksi pienin tiedekunta farmasian tiedekunnan jälkeen.
Tiedekunta on perinteiden talo
Suomen ainoa teologinen tiedekunta sijaitsee nykyisellään vanhassa asuintalossa Helsingin Vuorikadulla. Dekaani Antti Räsänen ottaa toimittajan vastaan työhuoneellaan käytännöllisen teologian osastolla.
Helsingin lisäksi teologeja koulutetaan Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa ja Åbo Akademissa Turussa. Niissä kummassakaan teologialle ei ole omaa tiedekuntaa.
Myös Helsingissä kaavailtiin uusia tiedekuntarakenteita muutama vuosi sitten. Teologisen ja humanistisen tiedekunnan yhdistäminen ei kuitenkaan tuolloin toteutunut.
Dekaani on selvästi tyytyväinen. Eurooppalainen yliopistolaitos kehittyi teologisissa tiedekunnissa.
— Historiaan vetoaminen ei tietenkään ole kovin muodikasta, mutta kyllä Suomen kokoiseen maahan pitäisi yksi teologinen tiedekunta mahtua, Räsänen painottaa.
Aiemmin tiedekunnan tehtävänä on nähty ennen muuta pappien kouluttaminen. Vuonna 2015 tehdyssä selvityksessä 38 prosenttia teologeista toimi evankelis-luterilaisen kirkon pappeina. Teologeja toimii kirkossa myös muissa tehtävissä.
Kirkon penkissä olisi tilaa
Kirkon jäsenyys on jyrkässä laskussa. Kun evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului vielä vuonna 2000 hieman yli 85 prosenttia suomalaisista, vuonna 2018 kirkon jäseniä oli enää vähän alle 70 prosenttia.
Lasku ei ole pysähtymässä ainakaan lyhyellä aikavälillä, tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta arvioi.
Hautajaiset ja musiikkitapahtumat kansoittavat kirkkoa, samaten edelleen suositut rippikoulut konfirmaatioineen, mutta maallistuneet suomalaiset eivät juuri vaivaudu jumalanpalveluksiin.
— Kirkon jäsenyys voi laskea 50 prosentin paikkeille lähivuosikymmeninä, Sohlberg ennustaa.
Kehitys ei silti uhkaa evankelis-luterilaisen kirkon asemaa Suomen suurimpana uskonnollisena yhteisönä. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu hieman yli prosentti suomalaisista ja muihin rekisteröityihin uskonnollisiin yhteisöihin yhteensä alle kaksi prosenttia.
Tällä hetkellä evankelis-luterilaisella kirkolla on noin 20 000 työntekijää. Kansainvälisesti vertailtuna määrä on suuri, Sohlberg kertoo.
— Kollegat Keski-Euroopasta eivät ole uskoa lukuja. Heillä kirkon organisaatio on paljon kevyempi.
Alkaako ala painottua ihmissuhdetyöhön?
Toisaalta kirkko pyörittää myös lasten kerhoja, sosiaalityötä ja esimerkiksi perheneuvontaa, joita ei heti hahmoteta uskonnollisen yhteisön palveluiksi.
Kenties teologit erikoistuvat jatkossa enemmän sosiaalialalle? Esimerkiksi kaupunkiteologian opiskelijat suorittavat harjoitteluja sosiaalityötä tekevien järjestöjen rinnalla.
Myös koulujen uskonnonopetus on murroksessa. Uskonnonopetuksen korvaamisesta kaikille yhteisellä katsomusaineella on puhuttu jo pitkään, ja se voi hyvinkin toteutua jo lähitulevaisuudessa.
Tilanne on tiedekunnassa hyvin tiedossa. Teologien työllistymisnäkemyksiä seurataan selvityksin, joista viimeisin valmistui 2015. Sen perusteella tiedekunnan opiskelijoiden sisäänottoa pienennettiin. Nyt aloituspaikkoja on 170, vähemmän kuin humanistisen tiedekunnan suurimman yksittäisen opinto-ohjelman, kielten kandiohjelman, sisäänotto. Tätä niukemmin opiskelijoita valitsee vain eläinlääketieteellinen tiedekunta.
Yleissivistys on edelleen tärkeää
Antti Räsäsen mukaan teologia pitää kaikesta huolimatta pintansa myös tulevaisuudessa.
— Uskonnot ja uskonnollisuus eivät ole katoamassa yhteiskunnasta. Meillä on jatkossakin tarvetta uskonnollisten ilmiöiden asiantuntijoille.
Tiedekunta panostaa niin sanottujen generalistiteologien koulutukseen. Generalistit voivat työllistyä esimerkiksi järjestöihin, virkamiehiksi, yrityksiin — tai vaikkapa kaavailtujen katsomusaineiden opettajiksi.
Missä kirkon ulkopuolella tarvitaan esimerkiksi muinaiskreikan osaamista?
— Muinaiskreikan alkeidenkin osaaminen on hyvin yleissivistävää. Myös muutakin kuin kirkkoa tutkiva tarvitsee tätä taitoa, Räsänen puolustautuu.
Kaikki eivät lue muinaiskreikkaa, mutta jokin klassinen kieli kuuluu teologian tutkintovaatimuksiin. Dekaani muistuttaa yliopiston sivistystehtävästä: kaikkea opetettavaa ei voi punnita vain työelämän talouspuntarilla.
Tutkimus saa tunnustusta
Teologinen tiedekunta määrittelee olevansa uskonnollisiin ja vakaumuksellisiin katsomuksiin sitoutumaton kansainvälinen tiedeyhteisö. Tämä voi tulla yllätyksenä myös monille kirkkoon kuuluville.
I don’t believe in unicorns. I research them, lukee tarrassa dekaanin pöydällä. Tutkimusta tehdään paljosta muustakin kuin ”Pyhän maan lampaista”, esimerkiksi uudesta henkisyydestä ja uskonnollisista liikkeistä.
Tutkimuslaitoksena tiedekunta onkin pärjännyt hyvin pienestä koostaan huolimatta: kaksi ja puoli Suomen Akatemian huippuyksikköä on iso tutkimuksellinen saavutus. Tutkimuskohteet vaihtelevat Lähi-idän muinaisista imperiumeista uskonnollisiin maailmankuviin ja Raamatun teksteihin.
Myös islam tulee tiedekuntaan
Kyseessä onkin yliopiston eikä kirkon tiedekunta. Aikojen muuttumisesta kertoo myös islamilaisen teologian opintosuunnan aloittaminen. Opinto-ohjelmalla on tulevana syksynä 12 aloituspaikkaa ja kaksi opettajaa.
Dekaani Räsäsen mukaan tarkoitus on kouluttaa islamin asiantuntijoita yhteiskunnan käyttöön ja ohjelma on riippumaton Suomen islamilaisista yhteisöistä.
— Olemme kuitenkin keskustelleet heidän kanssaan. Toivomme, että myös islamilaisten yhteisöjen uskonoppineet voisivat tulla tiedekuntaan jatkokoulutuksiin.
Luennoilla ei pidetä hartauksia
Oulun edellinen piispa Samuel Salmi vieraili jokunen vuosi sitten luennoimassa seurakuntatyöstä teologian opiskelijajärjestö TYT:n työelämäkurssilla. Samalla kurssilla kävi luennoitsijoita eri uskonnollisista yhteisöistä.
Piispa kertoi, että tahtoisi pitää luentonsa alkajaisiksi hartaushetken, mutta yliopisto pyysi häntä luopumaan aikeesta. Salmi piti hartauden silti ja ihmetteli myöhemmin yliopiston linjaa kirkolliskokouksessa.
Räsäsen mielestä piispan moitteet olivat aiheettomat.
— Yliopisto-opetuksen pitää olla tutkimukseen perustuvaa. Hartauden pito luennon yhteydessä rinnastuu minusta siihen, jos joku luennoimaan pyydetty poliitikko alkaisi jakaa luennolla omaa kampanjamateriaaliaan.
Ajat ovat muuttuneet sitten Salmen opiskeluvuosien.
— Vielä 1970-luvulla tiedekunnan linkki kirkkoon oli voimakkaampi ja henki toinen. En usko,
että asiassa on mitään epäselvää nuoremman polven teologeille, Räsänen tuumii.
Teologinen tiedekunta ei siis ole pappien ammattikoulu. Räsänen itse toivoisi kirkon ottavan jopa nykyistä enemmän vastuuta pappien koulutuksesta, mahdollisesti yhteistyössä yliopiston kanssa.
— Ruotsissahan papiksi päästäkseen pitää käydä kirkon oma, noin vuoden mittainen seminaari. Voisimme kehittää Suomeen oman, meille sopivan mallin.
Opetuksen laatu painaa
Näkemys kirkon ja teologisen tiedekunnan linkistä elää paljon voimakkaammin mielikuvissa kuin yliopiston arjessa, vakuuttaa myös teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen TYT:n puheenjohtaja Jessiina Nurmela. Nurmela opiskelee teologisen lisäksi myös oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
— Oikeustieteen tenttiin saa usein ottaa lakikirjan. Minulta onkin välillä kysytty, saako teologisessa ottaa tentteihin Raamatun. Mutta ei siitä taitaisi olla apua vaikkapa klassisen dogminmuodostuksen tentissä.
Nurmela kehuu teologisen tiedekunnan ilmapiiriä ja opetusta. Ryhmäkoot ovat pieniä, joten kursseilla saa henkilökohtaisempaa opetusta kuin oikeustieteellisessä. Tämä parantaa oppimista.
— Itsenäisen tiedekunnan asema auttaa pitämään yllä opetuksen laatua. Toivon, ettei teologisen tiedekunnan opiskelijamäärää supistettaisi jatkossa.
Entä jos kutsumusammatti katoaa?
Kirkon jäsenmäärien lasku ei ole jäänyt huomaamatta opiskelijoiltakaan. Jessiina Nurmela kertoo, ettei tunnelma opiskelijoiden joukossa ole mitenkään ahdistunut eikä johtanut kilpailuun hupenevista työpaikoista.
— Meillä on yleinen luottamus siihen, että teologeille on tarvetta tulevaisuudessakin, Nurmela vakuuttaa.
Tällä hetkellä teologian maisterien työttömyysprosentti on noin viisi, sama kuin yliopistokoulutetuilla keskimäärin. Luku on kaksinkertistunut vuoteen 2000 verrattuna.
Vaikka tilanne ei yleisellä tasolla ole vielä hälyttävä, yksilötasolla seurakuntatöiden väheneminen voi kirpaista ikävästi, arvioi Kirkon akateemisten asiantuntija Vesa Engström.
— Papiksi haluavilla on usein vahva näkemys siitä, että työ on heille tarkoitettu. Jos paikkaa ei löydy, se voi olla henkilökohtaisen kriisin paikka.
Yliopistoteologia pitänee linjansa
Mutta kaivataanko tulevaisuuden maailmassa akateemisesti koulutettuja pappeja? Hengellisiä johdattajia voivat olla muutkin. Esimerkiksi Minä olen -messuilla hengellistä apua tarjoavat monet itseoppineet yrittäjät.
Myös maailman nopeimmin kasvavat kristilliset kirkot kuuluvat helluntailaisiin ja karismaattisiin liikkeisiin, joissa papeilta on harvemmin odotettu akateemisia tutkintoja. Tärkeämpää on puhetaito, vakuuttavuus ja usko asiaan. Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Afrikassa karismaattiset kristilliset liikkeet ovat jo suuria jäsenmääriltään.
Kirkon tutkimuskeskuksen Jussi Solhberg arvioi kuitenkin, että herätyskirkolliset ilmiöt ovat Suomen näkökulmasta marginaalisia.
— Yliopistoteologia on johtava suuntaus myös tulevaisuudessa, niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.
Kenties historialla ja akateemisella perinteellä on edelleen painoarvoa, nykyisessäkin maailmassa.
Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/04/19.