Essee on kuunneltavissa Yliopisto-lehden Tiedettä rakkaudella -kanavalta Soundcloudista tai Spotifysta. Se on julkaistu Yliopisto-lehdessä 4/2025.
Entistä paremman taloustieteen tarpeesta tuntuvat olevan yhtä mieltä niin taloustieteilijät itse kuin koko akateeminen yhteisö — ja suuri yleisö. Ekonomistien koukeroiset puheet ja pieleen menevät ennusteet aiheuttavat poliitikoille päänsärkyä ja herättävät epäluuloa äänestäjissä.
On taloustiedettä ajan saatossa paranneltukin. Asialla ovat olleet sekä taloustieteilijät että muiden alojen edustajat. Kritiikkiä piisaa edelleen. Ja mikä ettei, koskettaahan talous ja talouspolitiikka meitä kaikkia.
Enemmän naisia ja empatiaa, vaativat feministit. Parempia malleja yksinkertaistuksien sijaan ja tehoa laskentaan, ehdottavat fyysikot. Ympäristöajattelu ennen kaikkea, muistuttavat biologit. Matematiikka jäykistää taloustieteen, arvelee filosofi. Elämälle vierasta, sanoo kadunmies.
Tänäkin vuonna on ilmestynyt nippu taloustiedettä ja -politiikkaa ruotivia teoksia. Osa niistä lyttää taloustieteen oppirakennelmat, osa lähestyy aihetta maltillisemmin.
Omalle pöydälleni on päätynyt ainakin Jussi Lindgrenin Ohjaustalous vai näkymätön käsi, Anni Marttisen Hattaratalous ja J. Doyne Farmerin Järkeä kaaokseen. Sixten Korkmanin talousnäkemykset ovat tuttuja esimerkiksi Helsingin Sanomien lukijoille. Moni kirjoittajista esiintyy myös sosiaalisessa mediassa.
Kritiikki osuu joskus kohdalleen, joskus ei. Mistä suunnasta tulee eniten jatkoon kelpaavia parannusehdotuksia? Mielestäni useimmin sieltä, missä osataan erottaa toisistaan tiede ja politiikka ja tunnetaan riittävän syvällisesti ala, johon muutoksia halutaan.
Itsekkään kuluttajan tiedettä?
Feministitutkijat kritisoivat taloustiedettä usein miesvaltaisuudesta, valkoisuudesta ja siitä, ettei taloustieteen menetelmin pystytä tai edes haluta ottaa huomioon esimerkiksi ympäristön merkitystä ihmiselle.
Alan enemmistö tosiaan on miehiä. Mutta väite siitä, että valtavirran taloustiede olisi sivuuttanut ympäristöaiheet, ei pidä paikkaansa. Erilaisia ympäristövaurioita, niiden taloudellisia vaikutuksia ja keinoja niiden estämiseen on nimittäin pyöritelty sekä taloustieteen julkaisuissa että yliopistojen peruskursseilla useita vuosikymmeniä.
Ekonomistit kieputtivat yhtälöissään sekä ilmastonmuutoksen hintaa että optimaalisia päästöverojakin jo ennen vuosituhannen vaihdetta. He niin ikään laskivat paljon parjatuilla uusklassisilla kasvumalleilla, miltä länsimaiden BKT-kasvuprosentit näyttäisivät, jos hiilidioksidin aiheuttamat ympäristövauriot otettaisiin laskelmiin mukaan.
Toinen kummallinen väite valtavirtataloustieteestä on se, että oletus hyötyään maksimoivasta kuluttajasta lukitsee taloustieteen kuvaamaan vain itsekästä, tunteetonta ihmistä. Tätä väitettä levittävät toisinaan alan ammattilaisetkin, kuten ekonomisti Korkman Helsingin Sanomissa.
Se tuntuu oudolta. Hyödyn maksimointi on optimointimenetelmä, joka ei millään tavalla estä epäitsekkäiden tai yhteisöllisten motiivien tuomista taloustieteeseen.
Kriitikot saisivat tähdätä nuolensa tarkemmin.
Ekonofyysikoiden esiinmarssi
Entä sitten taloudesta ja sen tieteestä kiinnostuneet fyysikot? Heitä alettiin 1970-luvulla kutsua ekonofyysikoiksi. Tunnen suurta sympatiaa: omatkin tutkintoni ovat taloustieteestä ja fysiikasta.
Fysiikka tutkii elotonta luontoa ja talous ihmisen luomaa järjestelmää, mutta menetelmissä löytyy matematiikan kautta yhtenevyyksiä. Kaikenlaisten systeemien analysoiminen onkin kiehtovaa.
Ilmasto- ja ympäristöaiheiden korostuminen tuntuu tuovan fyysikoita talouspuolelle yhä enemmän, yhdistyväthän talous ja fysiikka ilmastotieteessä suorastaan houkuttelevasti.
Helmikuun lopulla Helsingin yliopistossa vieraili Oxfordin yliopiston professori J. Doyne Farmer. Hän on luonut uran fysiikassa, mutta menestynyt myös ruletissa, pörssissä sekä finanssi- ja yritysmaailmassa.
Moinen monipuolisuus on harvinaista, mutta ei poikkeuksellista. Suomessakin pankit rekrytoivat mieluusti juuri fysiikan opiskelijoita arvopaperimarkkinoita analysoimaan.
Ei liene yllättävää, että Farmer haluaisi parantaa nimenomaan taloustieteen mallien ennustekykyä. Sitähän fyysikot ovat harjoitelleet vuosisatoja: tehneet maailmasta matemaattisia malleja, joiden ennusteet osuvat oikeaan, oli kyse sitten satelliitin paikasta tai auton jarrutusmatkasta.
Järkeä kaaokseen
Farmer ei väitä, että fysiikan menetelmiä voisi noin vain soveltaa yhteiskunnan tutkimiseen. Ihmisen maailma on monimutkainen ja kaoottinen. Siksi Farmer toisikin kompleksisuustieteen keinot taloustieteilijöiden avuksi. Sen avulla hän on laskenut esimerkiksi vihreän siirtymän globaalia hintaa, ja päätynyt 80 000 miljardiin dollariin. Hinta nousee, jos siirtymää lykätään.
Kompleksisuuden kuvaaminen — simulointi — ei onnistu ilman raskasta ja sähköenergiaa rouskuttavaa laskentaa, mutta kompleksiset mallit vastaisivat paremmin todellisuutta, sanoo Farmer. Ja muistuttaa samaan hengenvetoon, että järeä datankäsittely maksaa paljon ja sen vaatima infra kuormittaa ympäristöä.
Farmerin reseptit eivät ole ainakaan vielä saaneet valtavirtataloustieteilijöitä innostumaan. Tämän hän myöntää toki itsekin. Soittokierros Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskukseen, Aalto-yliopistoon ja valtiovarainministeriöön vahvistaa tämän: Farmer ei ainakaan vielä ole tunnettu nimi.
Taloustieteen kehittäminen on vaikeampaa ja hitaampaa kuin talouspolitiikan teko, joka sekään ei liene helppoa. Onneksi moni nuori jää tänäkin päivänä koukkuun taloustieteeseen, fysiikkaan tai molempiin. Ja jatkaa ponnistuksia järjen saamiseksi kaaokseen.
Mai Allon kirja-arvio Jussi Lindgrenin teoksesta Ohjaustalous vai näkymätön käsi? (Vastapaino, 2024) ja Anni Marttisen teoksesta Hattaratalous (S & S, 2024) julkaistiin Yliopisto-lehdessä 3/2024. Arviot löytyvät näköislehtiarkistostamme. J. Doyne Farmerin Järkeä kaaokseen -teoksen (Terra Cognita, 2024) on suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.