Yksi Helsingin yliopiston osastolla esiteltävistä innovaatioista on maailman ensimmäinen hyönteisrokote, joka suojaa mehiläisiä taudeilta ja turvaa samalla koko maailman ruokatuotantoa.
– Pölyttäjien sairastuminen ja kuolema ovat vakava uhka maapallon ravintotaloudelle. Niiden elämän pienelläkin parantamisella on huikea merkitys koko maapallon mittakaavassa,
Toinen esiteltävä innovaatio liittyy ihmisten liikkumisen tunnistamiseen.
– Tietoa voidaan käyttää niin kaupunki- ja liikennesuunnittelussa kuin oman hiilijalanjäljen pienentämiseen. Tarkasta liikkumistiedosta ovat olleet kiinnostuneita niin kaupungit kuin yksittäiset käyttäjätkin, Moprimin perustaja Petri Martikainen sanoo.
Kolmas Slushissa esiteltävä ratkaisu keskittyy ymmärtämään sisäistä kelloamme paremmin ja auttaa omaksumaan tapoja, jotka parantavat unemme laatua ja lisäävät virkeyttä päivisin.
– Univaje vaikuttaa monin tavoin terveyteen, tunteiden säätelyyn, jaksamiseen ja oppimiseen.
Tutustu myös muihin
Helsingin yliopiston omistama yhtiö,
– Huippututkimukseen perustuvat yritykset tai vasta kaupallistamisprosessissa olevat innovaatiot ovat ainutlaatuisia sijoituskohteita. Sijoitusvaihtoehtoja löytyy lääketieteen keksinnöistä koulutusvientiin, toimitusjohtaja Jari Strandman Helsinki Innovation Servicesistä kertoo.
Y Science keskittyy elämäntieteisiin
Myös tänä vuonna Helsingin yliopisto, sen elämäntieteiden instituutti
Erityisesti tutkijoille, kasvuyrittäjille ja sijoittajille suunnattu tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa 5.12. klo 9–12. Tapahtuma on ilmainen, mutta sisäänpääsy edellyttää rekisteröitymisen osoitteessa:
Lisätietoja:
Helsinki Innovation Services Ltd
Toimitusjohtaja Jari Strandman
+358 40 700 6968,
Slusissa esiteltävien