Huippupoliitikkojen ja -virkamiesten siirtyminen lobbareiksi on suuren maailman ilmiö, jota esimerkiksi OECD on kritisoinut. Yksityisoikeuden professori Niklas Bruun luennoi ilmiöstä oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkosen viimeviikkoisessa 60-vuotisjuhlaseminaarissa. Asia on selvästi ajankohtainen myös Suomessa.
Ydinvoimaa ja sotilasneuvontaa
Entisistä pääministereistä Matti Vanhanen ryhtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi ja Paavo Lipponen konsultiksi Nord Stream -kaasuputken rakentajille. Jyri Häkämies puolestaan loikkasi elinkeinoministerin postista suoraan Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi.
– Häkämies alkoi lobata juuri niissä asioissa, joista hän vastasi ministerinä. Lobbauksen kohteet ovat hänen entisiä alaisiaan, osa jopa hänen itse rekrytoimiaan, Niklas Bruun sanoi.
Ongelmallisia voivat olla myös suurelle yleisölle tuntemattomien virkamiesten uravalinnat.
Työ- ja elinkeinoministeriön kaivosylitarkastaja Pekka Suomela, jonka tehtävä oli valvoa kaivoksia, siirtyi Kaivannaisteollisuus ry:n toiminnanjohtajaksi. Puolustusvoimien pääesikunnan päällikkö Markku Koli taas eteni sotilasneuvonantajaksi Arabiemiraatteihin.
Säteilyturvakeskuksen entinen pääjohtaja Jukka Laaksonen kertoi eläkkeellejäämishaastattelussaan, vielä virassa olleessaan, että ei ostaisi ydinvoimalaa amerikkalaisilta mutta venäläisiltä ostaisi.
– Samassa haastattelussa Laaksonen kertoi, että ei aio jäädä lepäämään laakereilleen vaan oli jo saanut mielenkiintoisia työtarjouksia. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli siirtynyt Venäjän valtion ydinvoimakorporaation Rosatomin palvelukseen.
Outoa nihkeyttä
Lääkkeeksi ongelmaan Bruun tarjosi vaikkapa Norjan mallia. Siellä virkamiehillä on velvollisuus ilmoittaa etukäteen, jos he ovat siirtymässä bisnespuolelle. Jos tehtävissä nähdään ongelmallinen eturistiriita, rekrytoinnin käsittely siirretään viralliselle eettiselle toimikunnalle. Sillä on lain suomat valtuudet tarvittaessa kieltää virkamiestä ottamasta uutta työtä vastaan.
– Yksityisellä sektorilla on arkipäivää asettaa karensseja kilpailuetujen puolustamiseksi, jotta arvokasta tietoa ei siirry kilpailijoille. On outoa, että julkishallinnossa tällaiseen on meillä suhtauduttu toistaiseksi hyvin nihkeästi.