Viime päivinä Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin virkaanastujaiset ovat ajankohtaistaneet kysymyksen kirkkojen ja uskontojen suhteesta kansallisuusaatteeseen, isänmaallisuuteen ja kansainvälisyyteen.
− Emme kuitenkaan tyydy toistamaan erityisesti viime sotien aikana tunnetuksi tullutta ja suomalaisille voimaa antanutta iskulausetta, vaan liitämme sen perään kysymysmerkin, teemanumeron päätoimittaja, Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori Hannu Mustakallio toteaa.
Sota, uskonto ja isänmaa?
Koti, uskonto ja isänmaa? -teemanumerossa kuvataan aluksi kristinuskon kehitystä vainotusta ja suvaitusta uskonnosta koko laajaa kristikuntaa yhdistäväksi toimijaksi. Reformaatiosta alkoi kuitenkin kehitys, joka johti paikallisten kirkkojen kansallistumiseen.
Uskonnon ja kansallisuusajattelun kytkeytyminen toisiinsa saavutti Suomessa huippunsa talvisodan puolustustaistelussa. Äärimmäisen ilmentymänsä kansallisuusajatteluun nojaava kansallisen kirkon ajatus sai Hitlerin ajan Saksassa.
Luterilaiselle kirkolle esitetään teemanumerossa kriittisiä kysymyksiä, sillä se ei kunnostautunut Hitlerin valtakaudella ihmisarvon ja suvaitsevaisuuden puolustajana. Lisäksi avataan kahden suomalaisen SS-joukoissa toimineen sotilaspapin Ensio Pihkalan ja Kalervo Kurkialan päiväkirjat. Ne valaisevat heidän suhtautumistaan kansallissosialismiin, nationalismiin ja Suur-Suomi-ajatteluun.
Sankariuhriretoriikan näkökulmaa on puolestaan tarjolla Raamatun ja uskonnon yleisen merkityksen tarkastelemiseen yhteiskuntamme pohjarakenteissa.
Takana moniselitteinen menneisyys – edessä haastava tulevaisuus
Ajatus luterilaisesta yhtenäiskulttuurista menneen ajan Suomessa kyseenalaistetaan teemanumerossa. Samalla tuodaan esille kysymys siitä, mitä annettavaa aiemmalla uskonnollisella pluralismilla ja suomalaisen kansankulttuurin moniaineksisuudella voisi olla nykyisessä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa. Myös luterilainen lapseuskäsite voisi tukea monikulttuurisen Suomen rakentamista.
Uskonnollisista vähemmistöistä huomio kiinnitetään Suomen ortodokseihin, helluntailaisiin ja islaminuskoisiin.
Teemanumero osoittaa, kuinka ortodoksinen kirkko pyrki olemaan Moskovan patriarkaatin alaisuudesta irrottauduttuaan luterilaistakin kirkkoa suomalaisempi.
Selkoa tehdään myös helluntailaisten pitkästä tiestä poliittiseen osallistumiseen. Sata vuotta sitten vallalla oli täydellisen poliittisen pidättyvyyden ihanne, kun taas nykyhetkellä eduskunnassa on useita helluntailaisia.
Lopuksi tarkastellaan tataareja, islaminuskoisia suomalaisia. He ovat joutuneet sanoin ja teoin todistamaan suomalaisuuttaan voidakseen olla yhteiskunnan täysarvoisia jäseniä. Heidän haasteenaan on ollut oman kulttuurin säilyttäminen ja ylläpitäminen muuttuvassa maailmassa.
Koti, uskonto ja isänmaa? -teemanumero:
-
Johan Bastubacka: Uskonnon ja nationalismin liitos – kansallistumisesta sidoksen purkautumiseen
-
Eino Murtorinne: Luterilainen kirkko nationalismin palveluksessa
-
Kati Mikkola: Luterilainen yhtenäiskulttuuri – keksitty suomalainen menneisyys
-
Eriikka Jankko: Suomalainen ja luterilainen lapseus on lahjaa
-
Tapio Lampinen: Ei jumalhallitsijaa, ei valittua kansaa mutta pyhä lippu - teologian opiskelijoiden ajatuksia Suomesta pyhänä isänmaana
-
Niko Huttunen: Jeesus – esimerkillinen sankarivainaja?
-
Oula Silvennoinen: Aseveljinä ja liittolaisina – Suomen juutalaiset ja sota
-
André Swanström: Uskonto, nationalismi ja fasismi SS-pastori Ensio Pihkalan sotapäiväkirjassa
-
André Swanström: Religion, nationalism och fascism i Kalervo Kurkialas krigsdagbok
-
Teuvo Laitila: Ortodoksinen kirkko ja ”kansalliset arvot” maailmansotien välisessä Suomessa
-
Jouko Ruohomäki: Helluntailaisten pitkä tie poliittiseen osallistumiseen
-
Tuula Sakaranaho: Tataarit islaminuskoisina suomalaisina