Litium, indium, titaani ja muut harvinaiset metallit ovat tehokas ase kansainvälisessä politiikassa, Helsingin yliopiston epäorgaanisen kemian professori Markku Leskelä sanoo.
Erityisesti Kiina on pelannut korttinsa älykkäästi. Se on hintapolitiikallaan onnistunut saamaan haltuunsa 95 prosenttia harvinaisten maametallien louhinnasta maailmassa. Valta-asema on Leskelän mukaan vaikuttanut ratkaisevasti muun muassa niihin äänenpainoihin, joilla Kiina ja Japani riitelevät kiinalaisten Diaoyu-saariksi kutsuman alueen omistuksesta. Japanin on täytynyt hillitä aggressioitaan, jottei Kiina pysäytä japanilaisen teollisuuden kannalta elintärkeiden alkuaineiden kauppaa.
Esimerkiksi mikroprosessori sisältää pieninä määrinä jopa yli 50 alkuainetta. Myös uuden, vihreän teknologian keksintöihin uppoaa toistaiseksi harvinaisia metalleja, vaikka vaihtoehtoisten, orgaanisten materiaalien kehittely onkin kovassa vauhdissa. Leskelän oma huippututkimusyksikkö kehittelee äärimmäisen ohuita pinnoitteita – niin sanottuja ALD-kalvoja – muun muassa juuri elektroniikkateollisuuden käyttöön.
Keskiviikkona 21.8. Leskelä keskustelee alkuaineiden ehtymisestä ja niukkuudesta yleisemminkin filosofi Ville Lähteen kanssa Vähiin käy ennen kuin –luennolla Yliopisto-lehden, Avoimen yliopiston ja Helsingin taidemuseon järjestämän Loppu hyvin? –esitelmäsarjan viimeisellä luentokerralla Tennispalatsissa.
Esimerkiksi indiumin saannin haasteita kuvastaa hyvin se, että alkuaineen hinta 9-kertaistui alle puolessa vuosikymmenessä 2000-luvun alussa.
– Niukkuuden kasvaessa on houkutus alkaa hyödyntämään yhä matalamman pitoisuuden alkuaine-esiintymiä, mikä on tietysti ympäristön kannalta huolestuttavaa, Leskelä sanoo.
– Missä on kipuraja, että kaivoksia vielä kannattaa avata?
Kaikissa kysymyksissä kierrätyskään ei ole ratkaisu, professori muistuttaa. Esimerkiksi metallien tapauksessa korroosio vähentää käytettävissä olevaa materiaalia vääjäämättä.
– Tavallistenkin kaivannaisten saatavuudessa on parissakymmenessä vuodessa edessä selkeä ongelma.