Sosiaalista eriytymistä kaupungeissa torjutaan limittämällä asuinalueille erilaisia asuntotyyppejä. Kun pienituloisten suosimalle vuokra-asuntopainotteiselle alueelle rakennetaan myös omistusasuntoja, alue tyypillisesti keskiluokkaistuu, tulotaso nousee.
Tähän ilmiöön, gentrifikaatioon, on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota Isossa-Britanniassa ja Saksassa.
– Berliinissä sosioekonomisesti huono-osaisten alueiden parantamisyritykset ovat johtaneet siihen, että pienituloisimmat ovatkin joutuneet muuttamaan pois, kertoo tutkija Venla Bernelius Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta.
Ilmiö on edennyt Berliinissä siten, että pienituloiset ovat joutuneet väistymään jatkuvasti kauemmas kaupungin keskustasta. Omistusasuntojen lisääminen nähdään siellä laajalti ongelmana, koska berliiniläisistä 87 prosenttia asuu vuokralla.
Suomessa muuttavat rikkaat
Suomalaisista taas suuri osa omistaa asuntonsa. Täällä sosiaalisena riskinä on nähty pikemminkin segregaatio kuin gentrifikaatio: kun hyväosaiset kokevat asuinalueensa sosiaalisen rakenteen jännitteiseksi, he muuttavat muualle.
Tällaisesta paosta on tuoreissa suomalaistutkimuksissa havaittu merkkejä alueilla, joilla sosiaalisen vuokra-asumisen osuus on korkea.
Kokemukset vuokra- ja omistusasuntoja limittävistä ”sekataloista” ovat kuitenkin yleensä positiivisia. Olennaista onkin Berneliuksen mukaan selvittää, millaisia käytänteitä toimiva sekoittaminen vaatii ja millaisissa oloissa maantieteellisestä läheisyydestä syntyy myös sosiaalista läheisyyttä.
Aihetta tutkiva Bernelius puhui kaupunkitutkimus- ja metropolipolitiikan tutkimusohjelman seminaarissa 14.3. yliopistolla.