Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/04/16.
Miksi itä-EU kääntyy autoritääriseen suuntaan?
Uusia lakeja hyväksytään nopeutetuissa parlamentti-istunnoissa. Perustuslakituomioistuimen kokoonpanoa muutetaan sopimaan vallanpitäjien tarpeeseen. Oikeuslaitos pyritään alistamaan poliittiselle kontrollille. Media otetaan propagandan välineeksi. Yksityiseen tiedonvälitykseen suunnitellaan tiukennuksia.
Tällaista tapahtuu parhaillaan Puolassa, 40 miljoonan asukkaan EU-maassa. Miksi Itä-Euroopan mallidemokratiana pidetyssä Puolassa on äänestetty valtaan kansanvaltaa kyseenalaistavia puolueita?
— Puolan talous on mennyt hyvään suuntaan EU-aikana, mutta se ei ole näkynyt ihmisten arjessa. Siirtolaisuus, nuorisotyöttömyys, eläkeiän nostot ja valtaapitävien korruptoituneisuus ovat luoneet sosiaalista painetta muutokselle, pohtii tutkija Katalin Miklossy Aleksanteri-instituutista.
Rautaesiripun noustua Euroopan unionin ovet avautuivat monille entisille Neuvostoliiton satelliittivaltioille verraten äkkiä. Viimeisimmissä vaaleissaan muutkin itäiset EU-maat ovat kallistuneet autoritääriseen suuntaan. Puolaa ja Unkaria seuraavat Slovakia ja Bulgaria.
— Kommunismin kaatumisen jälkeen EU tarjosi Itä-Euroopalle jäsenehtoja, jotka käytännössä merkitsivät läntisen demokratiajärjestelmän kopiointia sellaisenaan, Miklossy kuvaa.
Vaikka demokraattiset vaalit on järjestetty, kaikki ehdokkaat eivät tunnu olevan demokratian ylimpiä ihailijoita.
— Demokratiaa ei voi kopioida, vaan se kehittyy omaehtoiseksi ja omanlaisekseen. Demokratiaa ei ole ilman demokraatteja.
EU tuppautui Itä-Eurooppaan tarjoamalla runsaskätisesti talousapua. Miklossy pitää ongelmana sitä, ettei tukea ei suunnattu yrittäjyyteen, vaan suuriin infrahankkeisiin, joista kansainväliset yritykset kotiuttavat voittojaan.
— Syntyi tytäryhtiötalouksia, koska EU ei halunnut synnyttää kilpailua länsimaisille yrityksille.
Epätasa-arvon kokemus liittyy myös talouteen. Vuonna 2008 idässä närkästyttiin Kreikan ja muiden kriisimaiden ymmärtäväisestä kohtelusta. Itä-Euroopan maiden jäsenvaatimuksissa talousehdot olivat erittäin tiukat.
— Itä-Euroopan ihmiset kokevat herkästi olevansa EU:n kakkosluokan kansalaisia, Miklossy sanoo.
Vanhempi tutkija Katalin Miklossy johtaa Aleksanteri-instituutissa Jean Monnet -opintokokonaisuutta, joka tutkii Itä-Euroopan demokratiakehitystä.
Mitä Venäjän energiapolitiikka tarkoittaa?
Muutama vuosi sitten venäläisiltä kysyttiin laajassa gallupissa, onko Venäjä länsimaiden ”energiaumpilisäke”. Kolme neljästä hyväksyi väitteen. Maan talouden nähdään olevan liian riippuvainen fossiilisten hiilivetyjen myynnistä länteen.
Kolme neljästä uskoi myös Venäjän olevan energiasuurvalta. Kun presidentti Vladimir Putin julisti vuonna 2006 maansa nimenomaan energiasuurvallaksi, lännempänä kavahdettiin. Suurvaltana olemiseen kun kuuluu se, että käyttäytyy kuin suurvalta.
— Minulta kysytään usein, onko Venäjä käyttänyt Suomea vastaan energiaa aseena. Tai että laittaako se öljyhanat kiinni. Energiaan liittyy kuitenkin enimmäkseen pehmeää valtaa: riippuvuuksia ja sopimuksia, sanoo professori Veli-Pekka Tynkkynen.
— Venäjä tarjoaa huokeita diilejä, kuten nyt Suomelle ydinvoimapakettia.
Suomen energiasta puolet tulee Venäjältä. Maa tarjoaa kumppaneilleen makeita porkkanoita, mutta kriisin tullen suhde muuttuu karvaaksi, kuten Ukrainassa on nähty.
Vaikka energia-alan yrityksillä on omia taloudellisia pyrkimyksiään, Putinin hallinto katsoo energiapolitiikkaa kokonaisuutena. Tynkkysen mukaan kokonaisuutena sitä pitää tulkitakin. Myös Venäjän suhtautuminen ilmastonmuutokseen täytyy nähdä energiaprisman läpi.
Ulkomaailmalle Venäjä vakuuttaa sitoutumistaan ilmastotavoitteisiin, mutta maan sisäinen tunnelma on oma lukunsa. Tynkkynen on tutkinut 2010-luvun alun julkista ilmastokeskustelua Venäjällä.
— Ilmastonmuutos on salaliitto, joka pelaa läntisten hallitusten ja vihreiden yritysten pussiin, se ei ole ihmisen aikaansaamaa, se on täysin luonnollista ja siitä ei ole Venäjälle haittaa. Tämä on ollut sävy viime vuosina.
Nyt valtamedia on järjestelmällisesti ilmasto-ongelman kieltämisen asialla.
— Venäjän fossiilitaloutta on alettu puolustella sen jälkeen, kun vuoden 2010 metsäpalot nostivat kansalaisissa huolta ilmastonmuutoksesta. Mielipiteiden ohjailu voimistui tässäkin asiassa myös vuoden 2012 Putinia vastustavien protestien jälkeen.
Vaikka ilmastoneuvottelut ovat synkentäneet fossiilienergian tulevaisuudennäkymiä, Venäjällä on yhä valtteja käsissään. Esimerkiksi maakaasu on EU:n ilmastosuunnitelmissa tärkeä siirtymäkauden energianlähde.
Mikä voisi saada ilmastokäänteen aikaan?
— Suurvaltapolitiikka. Jos kansainvälinen uskottavuus vaatii tiukkoja ilmastotoimia, Venäjääkin alkaa kiinnostaa.
Veli-Pekka Tynkkynen on Venäjän energiapolitiikan professori.
Minkälaista maahanmuuttokeskustelua Venäjällä käydään?
Kyselytutkimuksissa venäläisten suhtautuminen maahanmuuttajiin on kielteistä, kielteisempää kuin Suomessa, kertoo tutkija Kaarina Aitamurto.
Keskustelussa on kaksi suurta linjaa. Puhutaan Euroopan pakolaistilanteesta ja maahanmuutosta omassa maassa.
— Yleisessä länsivastaisuudessa mediassa on noussut esiin se, että lännessä asioita ei osata hoitaa. Eurooppa on menettänyt perinteensä äärimmäiselle suvaitsevaisuudelle tai sitten se talloo perinteisiä uskontoja kuten islamia. Nähdään, että Venäjällä kristinusko ja islam elävät sopusoinnussa ja barbaariset eurooppalaiset eivät rakentavaan yhdessäeloon kykene.
Tataareja pidetään Venäjällä, joskus Suomessakin, juhlapuheissa ”hyvinä” ja ”omina” muslimeina. Keski-Aasian muslimiväestöön on suhtauduttu aiemminkin epäillen, mutta nyt ennakkoluulot on yhdistetty nimenomaan islamiin.
— Eihän Isossa-Britanniassakaan enää puhuta egyptiläisistä ja pakistanilaisista vaan muslimeista. Uskonnosta on tullut suuria ihmisjoukkoja määrittävä tekijä.
Venäjällä ei julkisuudessa huolestuta maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista, koska valtio ei tarjoa tulijoille juuri mitään. Pakolaisstatuksella ei Venäjällä ulkomaalaisia oikeastaan ole, mutta siirtolaisia on maailman toiseksi eniten heti Yhdysvaltojen jälkeen.
— Sekä Putin että Medvedev käyttivät monikulttuurisuus-sanaa positiiviseen sävyyn vuoden 2012 protestimellakoihin asti. Sitten vastustajien muukalaisvihaan piti vastata koventunein sanankääntein.
Sekä nationalistinen että liberaali oppositio on Venäjällä varsin islam- ja muukalaisvastaista, Aitamurto toteaa. Kommunistisenkin puolueen kieli muistuttaa suomalaisen politiikan rasistisinta laitaa.
— Johdon nykyinen suosikkisana on ”polyetninen Venäjä”. Putinin puolue on usein oppositiota maltillisempi. Ehkä siksi, että suurvaltapolitiikka ja unelma Euraasian unionista eivät kaipaa taakakseen lisääntyvää rasismia, Aitamurto arvioi.
Silti Venäjä on rasistinen maa. 2000-luvun alussa tummaihoiset opiskelijat ja tutkijat joutuivat pelkäämään väkivaltaa. Edelleen Venäjän kansalaisia tšetšeenejä pidetään Moskovassa ja Pietarissa ulkomaalaisina.
— Migrant on Venäjällä etninen termi.
Tutkijatohtori, uskontotieteilijä Kaarina Aitamurto tutkii Venäjän maahanmuuttokesksutelua ja islamia Venäjällä.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa Yliopisto-lehti ja rakastu tieteeseen.