Ihmiskunta on ajautumassa umpikujaan. Koko ekosysteemin uusiutumiskyvyn pelätään romahtavan ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena.
Nyky-yhteiskunnan rakennuspilaritkaan eivät ole enää kauaa käytettävissä. Monet fossiilisten polttoaineiden ja metallien kaltaiset luonnonvarat, joiden varassa ihmiskunta pyörii, ovat loppumaisillaan.
Yksikään realisti ei voi välttää tätä tilannekuvaa. Kestävän yhteiskunnan arkkitehtuuri ei ole hippileirin happopäinen visio, hyväntahtoisen insinöörin pakkomielle tai vegaaniaktivistin purkauksen taustaoletus. Olemme tilanteessa, jossa arkkitehtuurin toimeenpano on ihmiskunnan ainoa varteenotettava tie eteenpäin. Yhteiskunnallinen ajattelu, joka ei tunnusta ihmiskunnan toiminnan kestämättömyyttä, on lähinnä haihattelua.
Kestävyys on kuitenkin vaikea laji. Ekologisia, sosiaalisia ja institutionaalisia muutoksia ei tapahdu ilman vanhojen uskomusten kumoamista, positiivista yhteiskunnallista liikehdintää eikä kestävien toimintatapojen nopeaa vakiinnuttamista.
Näitä teemoja käsittelee kaksi tänä vuonna ilmestynyttä, kotimaisten tutkijoiden kirjoittamaa tietokirjaa. Maria Joutsenvirran, Tuuli Hirvilammin, Marko Ulvilan ja Kristoffer Wilénin Talous kasvun jälkeen on kattava johdatus kokonaisvaltaiseen ekososiaaliseen nyky-yhteiskunnan kritiikkiin. Teos on tyyliltään monitieteelliseen tutkimustietoon nojaava, paikoitellen kylmänviileä reality check. Se sijoittuu jonnekin talousajattelun ideahistorian, maailman ekologisen nykytilan kuvauksen ja tulevaisuudenvisioinnin sekä monitieteellisen käsitesopan ja kevyesti rullaavan tietokirjallisuuden välimaastoon.
Paavo Järvensivun Rajattomasti rahaa niukkuudessa tarkastelee kriittisesti nykyaikaisen rahatalouden ja yhteiskunnan materiaalisten käytäntöjen suhdetta. Teos muistuttaa merkillisellä tavalla Marxin Pääomaa. Järvensivu vie lukijansa erilaisiin liikkumisen, asumisen ja monien muiden materiaalisten käytäntöjen ytimeen. Hän näyttää lukijalle kädestä pitäen, miten olemme vieraantuneet niiden muodostamasta kokonaiskuvasta. Siinä missä Marx korosti kapitalismin sosiaalisia suhteita ja ongelmia, Järvensivun huomio kiinnittyy ekologisiin suhteisiin ja ongelmiin. Marxin vieraantumisen kritiikki kohdistui asioiden hyödykkeistämiseen ja markkinavaihtoon, kun taas Järvensivun kritiikki kohdistuu asioiden rahallistamiseen ja rahan niukkuudella hallintaan.
Molemmat teokset paikantavat valta-asemassa olevan talousajattelun keskeiseksi syyksi sille, miksi nykypolitiikka syyllistyy haihatteluun. Molemmista teoksista paistaa läpi turhautuminen talouspuheen sisältöön.
Talous kasvun jälkeen kohdistaa kritiikkinsä kapeasti markkinoiden maailmaan keskittyneeseen talouskäsitykseen, jota viljellään erityisesti valtavirtaisen taloustieteen piirissä. Realistisen ajattelun tulisi hahmottaa talous laajasti ihmiskunnan ja luonnon välisenä “aineenvaihduntana” ja sosiaalisena merkitysjärjestelmänä. Tästä näkökulmasta vallassa oleva talouskäsitys sisältää ongelmallisia myyttejä, jotka teoksessa paloitellaan perusteellisesti. Myyttinen talouskäsitys on pahimmillaan este ja parhaimmillaankin irrelevantti kestävän talouden tuottamiselle.
Rajattomasti rahaa niukkuudessa nostaa esiin niukkuusajattelun ongelmia. Luonnonvarat ovat luonteeltaan perustavanlaatuisesti niukkoja, eikä valtavirtaisessa talousajattelussa ole huomioitu näiden ekologisen uusintamisen rajallisuutta. Suurin osa talousajattelusta keskittyy tekijään, joka ei ole samalla tavalla niukkaa: rahaan.
Nykyaikainen raha on sopimuksenvarainen velkasuhde, jollaisia voidaan tietyissä olosuhteissa luoda loputtomasti. Niukkuuden perversio on johtanut tilanteeseen, jossa talousrationaalisuuden nimissä edistetään jatkuvasti irrationaalista toimintaa. Toisaalta juuri siksi rahatalous voidaan valjastaa ekologisesti kestävän yhteiskunnan luomisen palvelukseen keskuspankkijärjestelmän pienillä muutoksilla.
Talous kasvun jälkeen on pakollista luettavaa kaikille niille, jotka eivät ole vielä liiaksi perehtyneet aiheeseen, mutteivät pelkää asioiden juurille menevää käsittelytapaa. Rajattomasti rahaa niukkuudessa sopii kaikille niille, jotka kaipaavat talouskeskusteluun enemmän konkreettista analyysia esoteerisen numerologian sijaan. Teokset tarjonnevat herättävimmän ravistelun ihmistieteiden opiskelijoille.
Molempia teoksia voi kritisoida liiasta uskosta ideoiden voimaan. Hegemonisessa asemassa olevat talousideat ovat epäilemättä ekologisesti ja sosiaalisesti haitallisia. Vastahegemonia ei kuitenkaan synny kritiikin, vaan toisenlaisten ideoiden valta-asemaan nostavan liikehdinnän kautta. Molemmat teokset sisältävät konkreettisia muutoksen suuntaviivoja ja esimerkkejä.
Lukijalle jää pohdittavaksi, millainen poliittinen subjekti vaadittaisiin, jotta kestävän yhteiskunnan rakentamisesta tulisi hegemoninen hanke. Tämä ei ole heikkous vaan vahvuus: kirjat jättävät lukijan käsiin tulikuuman perunan.
Kirjoittaja työskentelee johtamisen ja organisaatioiden apulaisprofessorina Svenska handelshögskolanissa.
Kirjaessee on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/06/16.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.