Helsingin kaupunkipyörät ovat suosituimpia maailmassa, jos verrataan käyttökertoja yhtä pyörää kohti. Käyttäjäryhmät eivät kuitenkaan jakaannu tasaisesti.
Helsingin yliopiston Digital geography lab -ryhmässä työskentelevä Elias Willberg tutki maantieteen alan pro gradu -työssään kaupunkipyörien käyttäjiä.
Vuoden 2017 kaupunkipyörämatkoihin perustuvassa tutkimuksessa kävi ilmi, että kaupunkipyörillä huristelevat erityisesti nuoret, kantakaupungissa asuvat miehet.
— Oli yllättävää, että juuri kaupunkipyörien käytössä näkyy eroja, kun muuten Helsingissä pyöräilevien sukupuoli- ja ikäjakaumat ovat tasaisempia, Willberg sanoo.
Nuoret ottavat uusia teknologioita nopeammin käyttöön kuin iäkkäämmät, joten erot saattavat tasoittua tulevina vuosina. Kaikki ikäryhmät voisi saada kaupunkipyöräilemään varmistamalla, että pyörien käyttäminen on yksinkertaista. Toinen keino olisi lisätä selkeitä, autoteistä erillään olevia pyöräteitä, joita aremmat ihmiset suosivat.
Lisäpyörät parantavat palvelua
Miksi kaupunkipyörät ovat Helsingissä niin suosittuja?
— Järjestelmä on suunniteltu hyvin. Tähän mennessä pyöriä on ollut siellä, missä on paljon ihmisiä. Viime vuonna pyöristä oli jopa jonkin verran pulaa. Palvelun näkökulmasta olisi parempi, jos pyöriä olisi enemmän.
Tällä kaudella kaupunkipyörät laajenivat aiempaa suuremmalle alueelle ja niitä on käytössä entistä enemmän.
Lue lisää kaupunkipyöräilystä!
Ohjeet kaupunkipyörien käyttöön
Uutinen on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/04/19.