Helsingin yliopistossa tarkastettava Mari Kuukkasen väitöskirja käsittelee suomalaisen anarkistiliikkeen toimintaa 2010-luvun alkuvuosina.
Väitöstutkimuksen mukaan anarkistista toimintaa leimaa myös prefiguratiivisuus, joka tarkoittaa sitä, että keinot ja päämäärät halutaan pitää yhdenmukaisina. Tämän vuoksi anarkistit eivät tavoittele valtaa nykyisissä päätöksentekorakenteissa.
Anarkistisia ihanteita pyritään laittamaan käytäntöön poliittisen toiminnan arjessa. Anarkistit esimerkiksi tavoittelevat hierarkiatonta, kaikkien tasaveroisuuteen perustuvaa toimintakulttuuria.
- Erilaiset käytännön kokeilut, kuten yhteisöviljely, tuottajaosuuskunnat ja keskinäiseen apuun perustuvat ryhmät, ovat osa anarkistien prefiguratiivista politiikkaa. Lisäksi anarkistiseen vaihtoehtoon kuuluu aktiivinen vastarinta, myös lain rajat ylittävin keinoin, sortavina pidettyjä rakenteita ja instituutioita kohtaan, Kuukkanen kertoo.
Suora osallistuminen ja vastarinnan kulttuuri keskiössä
Väitöstyön mukaan suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa marginaaliin kuuluvat anarkistit pyrkivät tuomaan esiin erityislaatuaan ryhmärajoja korostamalla. Erottautumisen kohteena on ensinnäkin vasemmisto, jota anarkistit pitävät liian valtiosuuntautuneena. Anarkistit vieroksuvat myös tiettyihin vasemmistolaisiin suuntauksiin kuuluvaa johtajuuden ja etujoukkona toimimisen ajatusta.
- Vasemmiston lisäksi eroa tehdään kansalaisjärjestöihin, joita pidetään liian reformistisina, maltillisina ja asiantuntijavaltaisina. Anarkistit haluavat heikentää valtion ja kansalaisyhteiskunnan yhteyttä ja vahvistaa suoraa osallistumista ja vastarinnan kulttuuria, Kuukkanen sanoo.
Sidos kansalaistoimintaan selittää liikkeen maltillisuutta
Anarkistit toimivat osana erilaisia yhteiskunnallisia liikkeitä ja aktivistiverkostoja, joten heidän arkinen toimintansa on monin tavoin samanlaista kuin muidenkin aktivistien. Vaikka anarkistien julkisuuskuvassa korostuvat lainrikkomukset, tämä ei ole koko kuva anarkistien toiminnasta, väitöstutkimuksesta ilmenee.
- Sidos muuhun kansalaistoimintaan osaltaan selittää suomalaisen anarkistiliikkeen suhteellista maltillisuutta. Tätä selittää myös se, että vaikka anarkistit pyrkivät erottautumaan radikaalina vaihtoehtona, Suomen kontekstissa tähän riittää melko maltillisetkin keinot, Kuukkanen kertoo.
Puhutellakseen laajempaa yleisöä anarkistit pyrkivät tasapainoilemaan kapinallisuuden ja kulttuurisen hyväksyttävyyden välillä. Esimerkiksi erilaisten protestien järjestämisen yhteydessä pohditaan, millä tavoin niistä voisi tehdä helpommin lähestyttäviä.
- Yhteyksien luomista laajemmalle vaikeuttaa kuitenkin se, että anarkistiliikkeen keskinäiset siteet rakentuvat niin vahvasti aktivismin ja alakulttuurisuuden varaan. Vastaavasti valtaväestön edustajat lyövät anarkisteihin stigmatisoivia leimoja, mikä vähentää anarkistien halua tavoitella muiden hyväksyntää, Kuukkanen toteaa.
*******************************
Mari Kuukkanen väittelee 24.2.2018 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Anarkistien keinot ja päämäärät - Tutkimus suomalaisesta anarkistiliikkeestä 2010-luvun alussa". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus sali 5, Fabianinkatu 33, 3. krs.
Vastaväittäjänä on professori Miikka Pyykkönen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena toimii professori Ilkka Arminen.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Lisätiedot:
Mari Kuukkanen
mari.kuukkanen@helsinki.fi