Yalen yliopiston Amartya Sen -palkinto Matti Ylöselle ja Teivo Teivaiselle

TIEDOTE | Helsingin yliopiston tutkijat voittivat jaetun ensimmäisen sijan Yalen yliopiston järjestämässä artikkelikilpailussa. Maailmanpolitiikan väitöskirjaa tekevän Matti Ylösen ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen artikkeli käsittelee yrityskonsernien sisäisen kaupan verosuunnittelua.

Toista kertaa järjestetty Amartya Sen -kilpailu keskittyi kansainvälisiin harmaan talouden rahavirtoihin ja verojen välttelyyn. Harvardin taloustieteen professori Amartya Sen jakaa nimeään kantavan palkinnon lokakuun lopussa Yalen yliopistossa järjestettävässä konferenssissa. Hän sai itse vuonna 1998 taloustieteen Nobel-palkinnon eli Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinnon Alfred Nobelin muistoksi.

Ylönen tekee maailmanpolitiikan väitöskirjaansa osana Aalto yliopiston taloustieteen laitoksen vetämää Suomen Akatemian tutkimushanketta. Hän on aiemmin julkaissut kirjoja muun muassa veroparatiiseista, velkakriisistä ja konsulttidemokratiasta. Teivainen on Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori ja työskentelee syksyyn 2016 saakka Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa. Hänet on aiemmin palkittu esimerkiksi Yhdysvaltojen sosiologiyhdistyksen väitöskirjapalkinnolla ja Suomen Akatemian tunnustuspalkinnolla.

Yalen yliopiston uutinen aiheesta