Täysi harrastuskalenteri ja suorittaminen eivät saisi viedä tilaa lasten välittömiltä riemuilta, HopLopin toimitusjohtaja sanoo

Ennen HopLopin pestiä Kalle Peltola ehti uppoutua finanssi- ja metsäteollisuuteen sekä kirjojen ja elokuvien levitykseen. Oppiarvo on puumarkkinatieteestä.

HopLop-konserni on sangen tuttu tällä vuosituhannella syntyneille tai tällä vuosituhannella vanhemmiksi tulleille suomalaisille. Lasten liikuntaseikkailupuistoja pyörittävän HopLopin ensimmäinen toimipiste avattiin vuonna 2005.

Ennen kuin Kalle Peltola ryhtyi puuhaamaan kiipeily- ja juoksentelupaikkoja lapsille — ja lepohetkiä lasten vanhemmille — hän teki töitä elokuvien, kirjojen ja paperin parissa.

Kumpikin Peltolan vanhemmista oli käynyt Helsingin yliopiston ”villeinä hippiaikoina”, kuten Peltola sanoo. He valmistuivat agronomeiksi. Isä teki uraa liike-elämässä, äiti työskenteli muun muassa opettajana maatalousoppilaitoksessa ja peruskoulussa.

Mansikkaa ja porkkanaa

Varhaislapsuudessaan Peltola asui Lahdessa ja Hollolassa. Kun hän kävi ala-asteen kolmatta luokkaa, perhe muutti maaseudulle Kuhmoisiin.

— Vanhemmat päätyivät ostamaan kylmänä olleen sukutilan. Sitten käynnistettiin uudisraivaajatyyppisesti maatila uudestaan ja rakennettiin tuotantohalleja.

Kalle Peltola teki perhetilalla itsekin töitä. Kaupunkilaislapsen mökillä vietetyt kesälomat vaihtuivat mansikanpoimintaan ja mansikoiden myyntiin. Marjojen lisäksi tila keskittyi Peltolan lapsuudessa broilerituotantoon ja metsänhoitoon. Sittemmin isännyys siirtyi Kallen pikkuveljelle. Nyt tila tuottaa luomuporkkanoita.

Pääkaupunkiseutu ja yliopisto-opinnot olivat Peltolalle selvä valinta jo kouluaikoina. Helsingin yliopiston lisäksi vaihtoehtoina kävivät mielessä Kauppakorkeakoulu ja Teknillisen korkeakoulun tuotantotalouden linja. Perheestäkin tuli suosituksia.

— Vanhemmat vaikuttavat paljon päätöksiin, mitä ei itse pitäisi toistaa. Varsinkin äidillä oli vahvoja mielipiteitä.

Peltola lähti maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan Helsinkiin.

Mallit ja ajattelumallit

Metsäekonomia oli kiinnittänyt Kalle Peltolan huomion jo lukion oppilaanohjauksen tunnilla, jolla selattiin eri yliopistojen esitteitä. Metsäekonomian esite oli Peltolan mielestä vaikuttava, sillä se kertoi selvästi, mistä oppialassa oli kysymys.

— Metsäala oli spesifi, globaali ja sen ajan Suomessa vahva sektori.

Peltola piti opiskelemisesta ja yliopisto-opiskelun vapaudesta. Vaikutuksen teki erityisesti puumarkkinatieteen professori Heikki Juslin.

— Juslin oli värikäs, positiivinen, aktiivinen professori. Muistan vieläkin hänen mallinsa, integrated model of marketing planning. Kutsuimme sitä kaverillisesti satelliittimalliksi, koska se näytti mielestämme satelliitilta. Kaikki eivät ostaneet ideaa, mutta itse ostin.

Yliopisto-opinnoista Peltolan mieleen on jäänyt etenkin viitekehysten ajatteleminen.

— Minusta se oli ominaista yliopistomaailmalle: teorioiden viitekehysten löytäminen ja testaaminen ja asioiden tarkastelu niiden kautta.

Samaa ajattelutapaa hän kokee soveltavansa edelleen työssään.

Metsäsektorin kulta-aikaan

Peltola oli tehnyt opiskeluaikanaan töitä tiskin takana muun muassa Aleksanterinkadun Okopankissa. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta tehdä siellä gradu ja luvattiin löytää aihekin.

Puunjalostusjätti UPM veti kuitenkin pidemmän korren.

— Olin ollut harjoittelussa UPM:n myyntikonttorissa Chicagossa. Silloin elettiin metsäteollisuuden vanhoja kulta-aikoja, ja se teki nuoreen mieheen vaikutuksen.

Niinpä Peltola kirjoitti gradunsa kuukausipalkalla metsäteollisuusyhtiö UPM:n pääkonttorissa, joka tuolloin sijaitsi Eteläesplanadin merenpuoleisessa päädyssä.

2000-luvun alussa digitalisaatiokeskustelu kävi kuumana. Tuolloin pohdittiin kovasti, korvaisiko digi paperin kokonaan. Monet haaveilivatkin paperittomasta maailmasta, jossa metsää hakattaisiin vähemmän kuin ennen ja tekstiä luettaisiin lähinnä älylaitteiden näytöltä.

Paperi murroksessa

Metsäteollisuusyhtiössä kannettiin huolta. Paperikoneet olivat valtavia, satojen miljoonien eurojen investointeja, jotka maksoivat itsensä hitaasti takaisin. Yritykselle oli tärkeää ymmärtää, miltä paperin menekki näyttäisi kymmenen vuoden päästä.

— Menin tekemään gradua työryhmään, joka tutki sähköisen median vaikutusta painettuihin medioihin. Työryhmässä pohdittiin tekniikan kehitystä, kuluttajakäyttäytymistä ja liiketoimintamallien muutosta. Viimeisestä tein oman graduni.

Vuonna 2001 päivänvalon näki pro gradu -tutkielma Electronic commerce and publishing on paper: a threat of substitution. Opinnäytteessä näkyy viitekehysajattelun vaikutusta, Peltola kertoo.

Hän sanoo gradunteon vaikuttaneen hänen näkemykseensä siitä, mitä digitaalinen murros tarkoittaa. Asia tuli uralla myöhemmin vastaan.

Rajatun rationaalista

Tutkielma pohjautui rajatun rationaalisuuden teoriaan. Se tuntuu Peltolasta edelleen käyttökelpoiselta.

— Ihmiset tekevät loogisia ja rationaalisia päätöksiä suhteessa kontekstiin ja omiin tietoihinsa. Usein konfliktit esimerkiksi ihmissuhteissa tai työyhteisöissä syntyvät siitä, että eri ihmisillä on erilaiset tietopohjat ja näkökulmat.

Konfliktista selvitään, kun ihmiset jakavat tietonsa ja näkemyksensä. Kaikki ovat rationaalisia, mutta kukaan ei tiedä kaikesta kaikkea, Peltola luonnehtii.

Peltola rekrytoitiin suoraan gradun jälkeen UPM:lle. Vaikka yritys oli Peltolan mielestä mahtava paikka ja työtehtävät kiinnostavia, hän tunsi vähitellen vetoa uusiin maisemiin.

— Paperipuolelle alkoi 2000-luvun puolivälissä ilmestyä tummia pilviä. Nuori mies myös miettii, että haluaako samasta talosta eläkkeelle vai pitäisikö nähdä muitakin toimialoja.

Kulttuurin pariin

Peltola hakeutui Sanoman monitaitajaohjelmaan. Hänellä oli kustannustoiminnasta jo taustatietoa ja ymmärrystä, koska kustantajat olivat olleet UPM:n asiakkaita. Pian Peltola rekrytoitiin Sanoman tytäryhtiöön, Suomalaisen Kirjakaupan kehitysjohtajaksi.

— Siinä pääsi tekemisiin makeiden tuotteiden kanssa. Tuotteiden takana oli vielä upeita, räiskyviäkin ihmisiä, kuten kirjailijoita ja kustantajia. Kulttuurituotteiden myyminen tuntui etuoikeutetulta.

2000-luvulla ennustettiin painettujen kirjojen ja fyysisten kirjakauppojen nopeaa kuolemaa. Peltola uskoi, että kirjakauppakin saattoi Suomessa kannattaa. Kirjakauppavuosinaan hän muun muassa toteutti uudistuksen, jossa kaikki myymälät toimivat Suomalainen.com-nettikirjakaupan varastoina.

Fyysinen kohtaaminen

Pian Peltolaa lähestyttiin toisesta kulttuurialan jättiläisestä, Finnkinosta. Elokuvateattereiden kuolemaa oli povattu vielä kauemmin kuin kirjakauppojen: sekä television että videoiden uskottiin olevan viimeinen naula elokuvateatterien arkkuun.

Finnkinon kaupallisena johtajana Peltola oli rakentamassa uusia teattereita, uudistamassa Maximia ja tuomassa Suomeen moderneja Imax- ja iSense-teattereita.

Jos aikoinaan haaveiltiin paperittomasta toimistosta, nykyään puhutaan jo mahdollisimman aineettomasta maailmasta. Peltola ei jaa visiota.

— Jos kaikki menisi digitaaliseksi, kulttuuri olisi aika köyhä. Fyysinen kohtaaminen on erittäin tärkeä osa meidän elämäämme.

Peltola kertoo uskoneensa jo graduajoistaan asti vähittäiskaupan monikanavaisuuteen: siihen, että toimitaan niin verkossa kuin fyysisissä tiloissa. Hän mainitsee menestyneinä esimerkkeinä Verkkokaupan ja Motonetin.

Elokuvateatteri on Peltolan mukaan ainutlaatuinen elokuvan vähittäisjakelukanava. On koko alalle arvokasta pitää esillä fyysistä tuotetta, teattereissa nähtävää elokuvaa.

Perhe-elämän puolesta

Jossain vaiheessa Peltolasta alkoi tuntua, että työt Finnkinolla oli tehty. Hän kävi monia keskusteluja seuraavasta siirrosta, kunnes HopLop teki ratkaisevan ehdotuksen. Marraskuussa 2019 Peltola siirtyi nykyiseen tehtäväänsä HopLop-konsernin toimitusjohtajaksi. HopLop on immateriaalisten tuotteiden ja kokemusten vähittäiskauppaa, toimitusjohtaja määrittelee.

Uusi työpaikka tuntui pienten lasten isästä luontevalta. Siinä vetosivat myös ekologisuus ja työn merkityksellisyys. Ja mahdollisuus vaikuttaa syntyvyyteen.

— Kaikki tiedämme, että olisi kiva, jos Suomessa olisi lisää lapsia. Perhe-elämä pitää saada entistä houkuttelevammaksi muiden vaihtoehtoisten elämänpolkujen rinnalla, Peltola sanoo.

— Uskon, että lasten tekeminen ja lapsiperhearki olisi houkuttelevampi vaihtoehto nuorille aikuisille, jos vanhemmuus ja perhe-elämä näyttäytyisi inhimillisempänä, nautinnollisempana ja riemua sisältävänä elämänä myös ulospäin.

Vapaus iloita

Lasten harrastaminen ei ole enää sitä mitä se oli Peltolan lapsuudessa 1980-luvulla. Kaikki on tavoitteellisempaa, ohjatumpaa ja samalla vähemmän vapaata. HopLopin tarkoituksena on tarjota vastapainoa suorittamiselle.

— Suorituksista vapaata seikkailun riemua ja onnistumisen elämyksiä, siinä meidän lupauksemme sekä lapsille että vanhemmille.

Yhteiskunnan suorituskeskeisyys ujuttautuu helposti myös lasten elämään. 

— Harrastamisesta tulee helposti sitä, että jokainen tähtää huipulle. Haluamme luoda ympäristön, jossa lapset kokevat onnistumisia vailla suorituspaineita.

Lasten harrastukset vaativat myös vanhemmilta huomattavasti enemmän kuin ennen. HopLopissa vanhemmat voivat halutessaan olla sivussa.

— Emme määrittele, mikä on oikea tapa olla lasten kanssa. Vanhemmat voivat leikkiä lasten kanssa tai tehdä puistossa vaikka duunia lasten leikkiessä, Peltola sanoo.

Kriisistä eteenpäin

HopLopilla on Suomessa 22 toimipistettä, joista kahdeksan sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Sillä on puisto myös Saksassa.

Keväällä tuli käänne, joka koetteli monia palveluja ja kulttuurin aloja. Koronavirus vei HopLopilta ensin asiakkaat ja laittoi pian sen jälkeen puistot kolmeksi kuukaudeksi kiinni. Puistot avattiin uudelleen kesäkuun lopulla.

Korona-aika on ollut rankkaa, koska se on vaatinut työskentelyä kellon ympäri. Toisesta näkökulmasta se on myös ollut helppoa, Kalle Peltola arvioi.

— Luin Helsingin Sanomista Herlinin Antin haastattelun, jossa hän sanoi, että kriisissä johtaminen on aika yksinkertaista, kun on vain yksi asia mistä huolehtia, yhtiön selviäminen. Koin samastumista Herlinin pointtiin.

Peltolan ykköstehtävä oli rakentaa luottamusta siihen, että liiketoiminta jatkuu. Siitä piti puhua rahoittajille, omistajille, yhteistyökumppaneille, henkilökunnalle ja asiakkaille.

Erilaisten skenaariomallien rakentaminen oli toki tärkeää, Peltola sanoo, mutta vielä tärkeämpää oli viestiä muille rehellisesti, mitä ollaan tekemässä ja minkä vuoksi.

Hyviä valintoja

Peltola on tällä hetkellä mukana myös startup-yritystoiminnassa. Toimitusjohtajuus ja lapsiperhe merkitsee kuitenkin sitä, että muuhun toimintaan on aikaa rajatusti.

Tulevaisuuden työtehtävät löytyvät todennäköisesti yritysmaailmasta.

— Olen yrittäjäluonne ja läpi koko työuran myös kehittäjäluonne.

Rauhallisemmin ottaminen saattaisi myös jossain vaiheessa kiinnostaa, Peltola tuumii.

Työtehtävissä merkityksellisyyden tunne on isossa roolissa.

— Merkityksellisyyden tulee säilyä, ja työn tulee olla kulttuuria vaalivaa ja kehittävää.

Myös ilmastonmuutos mietityttää perheen­isää. Sillä on vaikutusta tulevaisuuden ura­valintoihin. Peltola tahtoo harkita askeliaan huolella.

— Olen pyrkinyt tekemään omat työvalinnat siten, etteivät ne olisi ilmastonmuutosta kiihdyttäviä bisneksiä.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2020.