Suomalaiset luottavat yhä

Suomi sijoittuu luottamustutkimuksissa maailman kärkeen muiden Pohjoismaiden kanssa. Miksi yhteiskunta on kaverimme?

Y/08/15 // Kun kolumnisti tai poliitikko julistaa Suomen olevan luottamusyhteiskunta, hän ei puhu puppua. Kaksi isoa kansainvälistä kyselytutkimusta, World Values Survey ja European Social Survey, mittaa säännöllisesti ihmisten luottamusta toisiinsa ja yhteiskunnan instituutioihin. Pohjoismaalaiset ovat päätyneet toistuvasti kärkeen.

European Social Survey mittaa luottamusta kysymällä vaikkapa näin: Sanoisitko, että useimpiin ihmisiin voi luottaa vai että koskaan ei voi olla liian varovainen?

Vuonna 2008 Suomi sai neljänneksi suurimman luvun (6,32) kysymyksistä, jotka mittasivat luottamusta toisiin ihmisiin. Edellä olivat vain pohjoismaiset kumppanimme Tanska, Norja ja Ruotsi. Seuraavina tulivat Hollanti (5,93) ja Sveitsi (5,91). Perää listalla pitivät Turkki (2,73), Bulgaria (3,62), Romania (3,63) ja Kreikka (3,65).

Maantiede ja luottamus ovat edelleen kytköksissä toisiinsa: luottamus toisiin ihmisiin laskee, kun mennään pohjoisesta etelään. Kyse on nimenomaan luottamuksesta useimpiin ihmisiin. Kyllä ihmiset Turkissakin luottavat, mutta he luottavat omiin verkostoihinsa, sukuun ja tuttuihin.

Suomalaiset ovat mitalisijoilla, kun mitataan luottamusta maan parlamenttiin, poliittisiin puolueisiin ja oikeusjärjestelmään. Poliisiin suomalaiset luottivat enemmän kuin mikään muu tutkimuksissa mukana ollut kansa.

INSTITUUTION VOIMA / Yhteiskuntatieteissä käydään vilkasta keskustelua siitä, miksi joissakin maissa luotetaan ja toisissa ei. Miksi brasilialaisista vain muutama prosentti ajattelee, että muihin ihmisiin voi luottaa, mutta Pohjoismaiden asukkaista yli puolet?

— Luottamusindikaattorit pysyvät aika vakaina, joten taustatekijät ovat kehittyneet pitkällä aikavälillä, sanoo Helsingin yliopiston dosentti Katri Hellsten.

Kaksi selitystä on noussut erityisesti esiin: kansalaisyhteiskunta ja toisaalta yhteiskunnan toimeenpanevat instituutiot. Ensimmäisen selityksen mukaan luottamusta luovat saunaseura, kotiseutuyhdistykset ja protestiliikkeet, toisen mukaan poliisi, oikeuslaitos ja terveyskeskukset.

— Alkuvaiheessa luottamustutkimuksissa kiinnitettiin huomiota vapaaehtoiseen kansalaistoimintaan, jonka ajateltiin lisäävän ihmisten luottamusta toisiinsa, Hellsten kertoo.

— Melko pian kuitenkin huomattiin, että Pohjoismaissa ihmisten luottamus on korkeammalla tasolla kuin monissa sellaisissa maissa, joissa on enemmän vapaaehtoistoimintaa.

Sen jälkeen tutkijoiden katse on suuntautunut instituutioihin. Ehkäpä ihmiset luottavat ensin poliisiin, verottajaan, sosiaaliturvaan, koululaitokseen ja muihin vastaaviin ja vasta sen jälkeen toisiinsa. Esimerkiksi Turun yliopistossa 2014 väitelleen Antti Kouvon tutkimuksessa Luottamuksen lähteet pantiin paljon painoa Pohjoismaiden hyvin toimiville instituutioille.

— Jotkut korostavat hyvää hallintoa, sitä että kansalaisia kohdellaan reilusti ja oikeudenmukaisesti. Jos ihmiset ajattelevat, että korruptiota esiintyy paljon, niin se ruokkii epäluottamusta, Hellsten tuumii.

LAATU VAI MÄÄRÄ? / Pohjoismaiseen sosiaaliturvaan on sisältynyt varsinkin aiempina vuosikymmeninä universaalius, tarveharkinnan puute. Universaaliuden tasa-arvoistavaa merkitystä on korostanut esimerkiksi luottamustutkimuksen guru, ruotsalainen Bo Rothstein.

Helsingin yliopiston dosentti Jouko Kajanoja uskoo, että tarveharkinta voi rapauttaa luottamusta, ainakin jos siitä tulee kyttäävää.

— Esimerkiksi niin, että käydään yksinhuoltajanaisen kotona katsomassa, että asuuko siellä sittenkin mies ja käräytetään ja perutaan tuet. Epäily luo pelisuhteen edunsaajan ja yhteiskunnan välille, Kajanoja tulkitsee.

Kun instituutio ei luota kansalaiseen, ei kansalainenkaan enää luota instituutioihin eikä toisiin ihmisiin.

Kyse saattaa myös olla yksinkertaisesti pohjoismaisen sosiaaliturvan korkeasta tasosta. Ei siis sen laadusta vaan määrästä, joka on mahdollistanut ihmisarvoisen elämän. Tähän suuntaan argumentoi myös Antti Kouvo tutkimuksessaan.

— Näitä seikkoja on vaikea irrottaa toisistaan, koska Pohjoismaissa on sekä universaali että korkeatasoinen sosiaaliturva, pohtii Kajanoja, joka oli myös Kouvon tutkimuksen vastaväittäjä.

Kajanoja korostaa, että luottamus, instituutiot ja yhteisöllinen toiminta tukevat toinen toisiaan. On vaikea sanoa, mikä on muna ja kuka on kana.

KAIKKIEN KOULU / Hyvinvointivaltio tukee kansalaisten osallistumista yhteiskunnalliseen elämään, ja yhteiskunnallinen luottamus tekee julkisten palvelujen rakentamisen helpommaksi.

Kajanojalla on oma teoria historian roolista nyky-yhteiskunnan rakentamisessa.

— Kansakoululaitos synnytettiin aika lailla alhaalta käsin, kylissä ja maakunnissa. Rikkaat talolliset ja köyhät mäkitupalaiset perustivat niitä yhdessä.

Yhteiskunnan palveluja ei Pohjoismaissa rakennettu keskusohjatusti eikä ylhäältä päin.

— Siten eri yhteiskuntaluokat kohtasivat kansakoulussa aivan toisella tavalla kuin vaikka Keski-Euroopan maissa, Kajanoja huomauttaa.

Ajatus on periytynyt kaikille kuuluvan peruskoulun rakenteisiin. Taustalla häämöttää jälleen historiallinen selitys: Pohjoismaissa ei ollut koskaan feodalismia, jossa alistussuhteet olisivat olleet kovin jyrkkärajaisia.

Korkeisiin luottamuslukuihin yltää myös Pohjoismaiden ulkopuolinen mutta monessa suhteessa niiden kanssa samankaltainen maa, nimittäin Hollanti. Luottamus puolueisiin ja poliitikkoihin oli siellä vuonna 2008 jopa suurempaa kuin Suomessa ja Ruotsissa.

— Alankomaissa demokratia, hallinto sekä sosiaaliturva toimivat, Hellsten selittää.

Viime aikoina tutkijoiden huomio on kiinnittynyt myös maiden sisäisiin eroihin.

— Alueelliset erot Saksassa ja Ranskassa ovat isoja. Näissä maissa on alueita, jotka ovat lähellä Pohjoismaita, Katri Hellsten muistuttaa.

SOSIAALISTA PÄÄOMAA / Luottamus on hieno asia kansalaisille, mutta kyllä siitä on hyötyä myös yksityisellä sektorilla. Luottamus merkitsee hyvää tulosta.

— Työelämässä luottamuksesta on tulossa yhä tärkeämpää, Kajanoja sanoo.

Nykyään ihmisiltä vaaditaan yhä enemmän sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä. Työnantaja toivoo, että työntekijät välittäisivät hiljaista tietoa ja kertoisivat virheistään avoimesti.

— Luottamus ja sosiaalinen pääoma ovat nousseet tutkimuksessa tärkeään asemaan luultavasti juuri siksi, että työelämän vaatimuksissa on tapahtunut niin jyrkkä muutos, Jouko Kajanoja arvioi. //

 

TEKSTI KYÖSTI NIEMELÄ

Luota, älä alistu

Luottamus on myös poliittinen tavoite. Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman kaksi ensimmäistä virkettä kuuluvat: ”Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus.”

Julkisessa keskustelussa luottamus on tavoittelemisen arvoista, yhteiskuntarauhan tae. Poliittisen historian professori Pauli Kettusen mukaan luottamus ei kuitenkaan ole yksiselitteisen positiivinen asia.

— Luottamus on Suomen historiassa ollut myös tottelemista, uskoa auktoriteetteihin ja asioiden pitämistä luottamuksellisina, Kettunen arvioi.

— Siihen ei välttämättä liity vastavuoroisuutta eli sitä, että eliitti luottaa kansalaisiin.

Esimerkiksi kunnallista maankäyttöä on Suomessa pitkään hoidettu syrjässä, luottamuksen ja luottamuksellisuuden varassa.

Toisaalta liiallinen luottamus voi johtaa passiivisuuteen.

— Alhainen äänestysprosentti pitää sisällään protestia ja välinpitämättömyyttä, mutta siihen voi sisältyä myös luottamusta siihen, että asiat hoituvat ilman omaa aktiivisuuttakin.

Epäluottamus voi synnyttää tervettä kansalaisaktiivisuutta: ihmiset toimivat, kun eivät luota. Kettusen mukaan demokratia edellyttää paitsi paljon luottamusta myös paljon epäluottamusta.

— Täydellinen luottamus tuottaa alistumista siihen, mitä on, Kettunen toteaa.

                                                                  

TEKSTI JUHA MERIMAA

Kolmikannan maa

 

Konsensus-Suomen keskeinen näyttämö on ollut tupo-pöytä, jossa työnantajat, työntekijät ja hallitus neuvottelevat palkoista ja työehdoista. Media odottaa lausuntoja yötä myöten, ja vakavailmeinen neuvottelija kommentoi keskusteluja suorassa lähetyksessä.

Sopimisen historia alkoi niin sanotusta tammikuun kihlauksesta: Suomen työnantajien keskusliiton ja SAK:n julistuksessa tammikuussa 1940 osapuolet lupasivat neuvotella työmarkkinakysymyksistä. Ensimmäinen tulopoliittinen ratkaisu tehtiin kuitenkin vasta 1968.

Kolmikantainen malli perustuu työjärjestö ILO:n perusartikloihin. Suomessa sitä on sovellettu poikkeuksellisen tarkasti, kertoo SAK:n erikoistutkija, Suomen ja Skandinavian historian dosentti Tapio Bergholm.

— Suomessa valtiovalta on aktiivisesti vaikuttanut palkkaratkaisuihin. Vastavuoroisesti työmarkkinajärjestöt ovat kehitelleet sosiaalisia innovaatioita, kuten lapsilisät.

Miksi tupo nousi niin merkittäväksi?

— Yhteiskuntarauhaa pidettiin erittäin tärkeänä: Neuvostoliitto oli naapurissa ja jopa vallankumousta pelättiin, Bergholm huomauttaa.

Tupot vakauttivat myös rahan arvoa.

— Järjestelmä toimi hyvin niin kauan kuin meillä oli käytännössä täystyöllisyys, arvioi sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.

— Nykyään meillä on työmarkkinoiden ulkopuolella ja pitkäaikaistyöttöminä kasvava joukko ihmisiä, joilla ei ole edustusta tupopöydissä. Myös he tarvitsisivat omat edunvalvojansa.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta